Sotahuuto 2005
Sotahuuto! 2005, ensimmäinen tapahtuma laatuaan, järjestettiin 9.-10.7.2005 Korpilahden kunnan pohjoisissa metsissä, vajaa 20 kilometriä Jyväskylästä [1]. Tarkkaa tietoa osallistujista ei ole, mutta osallistujamäärän voidaan arvioida olleen yli 200 [2]. Vaikka Sotahuuto järjestettiin ensimmäistä kertaa, sen käytännön järjestelyjen voidaan katsoa sujuneen melko hyvin. Sotahuudosta on muodostunut jokavuotinen tapahtuma. Voidaan jopa sanoa, että Suomen bofferointikulttuurissa on Sotahuudon myötä alkanut uusi aikakausi.
Vuonna 2005 panssarisääntöjen mukaan panssaripisteen sai kaikesta oikeasti suojaavasta, vaikka se ei ollut millään lailla "historiallinen". Tällä haluttiin tuoda suureen tapahtumaan turvallisuutta.
Sääolosuhteet tapahtuman aikana olivat todella kuumat. Koko ajan paistoi aurinko (pitääkö paikkansa?) ja kuumuus verotti taistelijoiden voimia.
Sisällysluettelo
Historiallinen teema
Poliittinen tilanne
1200-luvun alun Eurooppa oli hajanainen, lähes läpeensä feodalisoitunut maanosa, jossa kuninkaanvalta oli pitkälle nimellistä hänen omien läänitystensä ulkopuolella. Maata hallitsivat enemmän tai vähemmän voimakkaat lääninherrat, joita sitoivat aina ylempiinsä voimakkaat vasallinvalat. Valtiotasolla voimatekijöinä vaikuttivat suurvallat Ranska, normannien Englanti sekä saksalaisten tilkkutäkki, Pyhä Saksalais-Roomalainen Keisarikunta, josta oli sangen vaikea löytää mitään Pyhää, roomalaista ja vain siteeksi saksalaistakaan. Nämä kolme kävivät jatkuvaa kamppailua vaikutusvallasta, maasta ja omaisuudesta.
Ranskasta puhuminen yhtenä toimijana on kuitenkin harhaanjohtavaa. Kun puhuttiin Ranskan kahnauksista keisarikunnan kanssa, kyse oli itse asiassa Ranskan kuninkaan ja muutaman häntä tukevan pohjois-ranskalaisen aatelisen sodista muutamia Reinin varren saksalaisruhtinaita vastaan. Koko nykyinen Etelä-Ranska oli käytännössä riippumaton Pariisin vallasta, ja sitä hallitsivat Foixin ja Touloisen kreivit sekä Trencavelin varakreivi.
Uskonnollinen tilanne
Katolinen kirkko oli toisen vuosituhannen ensimmäisinä vuosisatoina kaikkea muuta kuin yhtenäinen kokonaisuus. Sitä rasittivat kiistat idän kirkon kanssa, eurooppalaisten hallitsijoiden poliittiset pyrkimykset kirkon hallitsemiseksi sekä Euroopan hajanaisuus. Kun matka Lontoosta Roomaan kesti parhaimmillaankin puolitoista kuukautta, ei tiedonkulku ollut tehokasta, eikä koulutus lisäksi ollut vielä kyllin systemaattista, ei ollut millään tapaa mahdollista synnyttää koko läntisen ja keskisen Euroopan kattavaa opiltaan ja käytänteiltään yhtenäistä kirkkoa.
Tilannetta eivät suinkaan helpottaneet lukuisat harhaopit, joiden merkittävimpiin kuuluneen ryhmän dualistiset (Hyvään ja Pahaan tasaveroisina uskovat) liikkeet muodostivat. Näiden liikkeiden juuret ulottuivat aina myöhäisantiikin oppiriitoihin asti, ja vuosituhannen vaihteen jälkeen ne alkoivat entistä voimallisemmin nostaa päätään. Bulgariasta pohjoisten Apenniinien kautta aina Pyreneille asti ulottuneella vyöhykkeellä ne keräsivät vankkaa kannatusta paikallisen väestön keskuudessa intensiivisen lähetystyön avulla. Etelä-Ranskassa, Languedocin alueella parhaimmillaan/pahimmillaan kataristisen kirkon (suurin dualistinen lahko) jäseniksi oli kastettu 10-12% alueen väestöstä, ja tästä osuudesta suhteettoman suuri osa kuului vaikutusvaltaiseen maa-aateliin. Kirkko koetti toki ryhtyä kirkolliskokousten päätöksillä vastatoimiin, mutta rauhanomaiset keinot osoittautuivat mahdottomiksi paikallisen kataristisen aatelin pistäessä kapuloita katolisten piispojen rattaisiin, eikä Ranskan kuningas kyennyt katolista kirkkoa auttamaan pelätessään yhtä aikaa niin saksalaisia kuin etelän vahvaa aateliakin.
Ristiretken alkusysäys
Vuonna 1194 Toulousen kreiviksi nousi myös albigensseina tunnettuja kataareja tukeva Raymond VI ja näytti siltä, ettei enää mikään voisi estää koko Languedocia luisumasta harhaoppisten käsiin. Näin olisi saattanut käydäkin, ellei samoihin aikoihin paaviksi olisi noussut Innocentius III - Euroopan mahtavimmaksi mieheksi matkalla oleva voimahahmo.
Kun kirkolliskokoukset ja piispojen toimet olivat osoittautuneet turhiksi, Innocentius otti itse asiakseen hänen rakasta äitikirkkoaan uhkaavan harhaopin tukahduttamisen. Alkuun Innocentius koetti myös rauhanomaisia toimia - jos voidaan puhua moisista, kun hänen tavoitteenaan oli harhaopin totaalinen hävittäminen -, mutta jo 1204 hän pyysi ensimmäisen kerran Ranskan kuningas Filip-Augustia kukistamaan harhaoppisia tukevan suuraatelin. Kuninkaalla ei kuitenkaan ollut muiden ongelmiensa tähden voimavaroja haastaa etelän kolmea suurta ruhtinasta.
Väistämättömäksi kataarien tuho muuttui vuonna 1208, kun Raymond VI:n kirkonkiroukseen julistanut paavin henkilökohtainen lähettiläs eli legaatti murhattiin ja kaikki jäljet näyttivät johtavan Raymondiin. Kyseessä oli oikeusteknisesti paavin murha (minkä teit legaateille, teit paaville), eikä Innocentiusta voine syyttää raivostumisesta. Hieman harkitsemattomasti hän julisti kaikki ristiretken edut (syntien anteeksiantamuksen ja liki varman taivaspaikan) jokaiselle, joka palvelisi 40 päivää Etelä-Ranskassa kukistamassa harhaoppisia. Lisäksi paavi lupasi kukistettujen harhaoppisten aatelisten maat kukistajilleen, mikä sai Pohjois-Ranskan ja jopa Saksan feodaaliherrat liikkeelle. Ei maata ilman herraa, eikä herraa ilman maata!
Itse ristiretki
Suunnaton maannälkä, uskonkiihko sekä ennenkuulumattoman helpolla saavutettavat ristiretkeläisedut (verrattuna Pyhällä maalla taistelemiseen) saivat koolle suurimman sotavoiman, mitä Euroopassa oli kuunaan nähty, kun hurjimpien arvioiden mukaan jopa n. 100 000 miestä kokoontui Paavin ja herrojensa lippujen alle. Jopa katumuksen tehnyt Toulousen kreivi Raymond oli liittynyt joukkoon ilmeisenä tarkoituksenaan pelastaa kreivikuntansa ja aiheuttaa hallaa kilpakumppaneilleen seudulla. Pian kuitenkin kävi selväksi, että ristiretki oli vääjäämättömästi matkalla kohti Toulousea, jonka kataarien läpitunkema armeija taatusti taistelisi, ja Raymondin oli tehtävä valintansa kirkon ja feodaaliherran velvollisuuksiensa välillä, eikä 1200-luvun alun Euroopassa voitu noiden vaihtoehtojen kesken edes puhua todellisesta valintatilanteesta. Raymond ratsasti Toulouseen ja sulki sen portit valmistautuen taistelemaan niiden henkien edestä, joita oli luvannut suojella vastineeksi vallastaan.
Ristiretki tuli jälkipolville kuuluisaksi kenties häikäilemättömimpänä sotaretkenä vuosisatoihin. Tunnetuksi tuli Beziersin kaupungin porttien sorruttua paavin legaatin vastaus kysymykseen, miten erotettaisiin viattomat syyllisistä: "Surmatkaa kaikki. Jumala kyllä tuntee omansa." Kaksikymmentä tuhatta ihmistä surmattiin kaduille tai poltettiin koteihinsa, heidän mukanaan arviolta kaksisataa kataaria. Teologisesti moraalista ongelmaa ei ollut, vaikka Taivaan porteille täytyi tuona päivänä tungosta ollakin. Hyvä sai ikuisen elämänsä, paha palkkansa.
Neljäkymmentä päivää albigenssiristiretki raivosi Etelä-Ranskassa ja hävitti Languedocin rikkaita maita. Kun neljännenkymmenennenensimmäisen päivän aamuna ristiretken sotilaallinen johtaja Simon de Montfort astui ulos komentoteltastaan, häntä kohtasi lohduton näky. Lupaus paaville oli täytetty ja vain kourallinen miehiä - epätoivoisimmat ja vielä maata vaille jääneet - oli jäljellä leirissä.
Paavi oli raivoissaan, de Montfort epätoivoinen. Kourallinen kaupunkeja oli poltettu ja alistettu uudelleen paavin valtaan, mutta liian moni vastusti yhä, eikä Montfortin miehillä olisi voimaa lopulliseen ratkaisuun. Euroopan suurimman ja kunnianhimoisimman sotatoimen hedelmät valuivat hukkaan kuin kuiva hiekka sormien välitse. Euroopan historian valtavin sotaponnistus muuttui alueelliseksi konfliktiksi, jossa taistelevat olivat katkeruudella ja vihalla varustettuja tai sitten tulleet rikkauksien toivossa liian kaukaa tietääkseen, miksi taistelivat.
Sotaonni vaihteli ja niinkin myöhään kuin vuonna 1226 julistettiin viimeinen ristiretki kataareja vastaan, kunnes lopulta vuonna 1256 heidät katsottiin lyödyksi ja paikallisen aatelin kanssa saatettiin solmia rauha. Pyhä Inkvisitio sai kuitenkin vaivata kataareilla päätään vielä vuosisatojen ajan.
Sotahuudon skenaarioiden suhde historiaan
Tapahtumamme skenaariot sijoittuvat taisteluiden siihen vaiheeseen, jossa paikalla on enää joitakin tuhansia miehiä puolellaan ja yksiköt ovat sangen hajallaan ympäri Languedocia. Ristiretkeläisten yksiköt koostuvat pääasiassa Simon de Montfortin henkilökohtaisista vasalleista joukkoineen, muutamasta paavin lähettämästä komppaniasta temppeliritareita sekä joukosta yhä rikkauksien perään ahneita palkkasotureita. Pohjois-ranskalaisista aatelisista ei montaa ole enää jäljellä, mutta kenties muutama. Ylipäänsä moni ristiretkeläisistä on sotimisen läpeensä väsyttämä. Ratkaisua ei ole näkyvissä ja liian moni toveri on kaatunut. Sodan hurskas tavoite on jo aikaa sitten kadonnut taistelukenttien hurmeeseen.
Paikalliset puolestaan taistelevat monesti jo enemmän maidensa kuin minkään uskonasian puolesta, vaikka fanaattisia kataareita vielä riveistä löytyykin. Tästä syystä puolustajien rivit ovat myös hyvin sekavat. Paikalla on hajalle lyötyjä ja uudelleen kokoon raavittuja paikallisten aatelisten yksiköitä. Joukoissa on vielä mukana jopa muutama piirityksessä hyvin säästynyt ja sen lopulta murtanut Raymondin yksikkö. Mukana on myös muutamia Aragonian kuninkaan Pietarin yksiköitä, jotka saapuivat suunnattoman armeijan muassa tukemaan Pietarin lankoa, Raymondia. Nämä kuitenkin lyötiin totaalisesti hajalle kymmentä kertaa pienemmän Montfortin yksikön toimesta vuonna 1215 Muret'in taistelussa, jossa myös Pietari sai surmansa ja kuolemallaan aloitti hysteerisen joukkopaon. Näin vain muutama aragonialaisyksikkö jäi paremman tekemisen puutteessa Languedociin. Lisäksi mukana on myös muutamia palkkasotureita, jotka ovat haistelleet sotaonnen suosivan paremmin paikallisia. Piruparat.
Osapuolten välit olivat pahasti tulehtuneet. Armoa ei yleensä odotettu, eikä sitä annettu, sen Bezier, Lavaur ja muut poltetut kaupungit opettivat. Vuodet ovat kuitenkin muuttaneet hieman suhtautumista. Pitkään ja sitkeästi taistelleen vihollisen kunnioitus vallitsee puolin ja toisin. Antautumiset eivät ole aivan tavattomia, sillä monesti kentällä on enemmistönä jo niin pitkään selviytyneitä miehiä, etteivät he ole halukkaita kuolemaan huonona päivänä vaan pakenevat taistellakseen parempana tai laskevat aseensa elääkseen huomiseen. Joidenkin palkkasoturiyksiköiden tiedetään loikanneen puolelta toiselle, mutta tätä katsotaan todella pahalla.
Armeijat
Kataarit:
- Forest Rangers + Garde + Susiraja, Maahinkaisen raskas ja kevyt, ORC + Pheliitit, Pohjois-Karjalan Prikaati ja Wanainmaa.
Katoliset:
Palkkasoturit:
Tiedosto:Tympäisevän Kylän Militia thumb.jpg 
Tiedosto:Noin seitsemän veljestä thumb.png 
Skenaariot
Lauantai
- Kukkulan valtaus
- Kenttätaistelu
- Joukot hajallaan
- Siltatyöntö
- Arkku
Sunnuntai
- Rajan ylitys
(MUITAKIN SKENAARIOITA OLI! Täyttäkää joka näistä jotain tietää!)
Tulokset
Armeijatasolla voittajia olivat kataarit (oliko näin?). Ryhmistä voiton vei Wanainmaa.
| Sijoitus | Ryhmä | Yhteispisteet | Armeija |
|---|---|---|---|
1. 
|
 Wanainmaa
|
177 | Kataarit |
2. 
|
 Maahinkainen-raskas
|
170 | Kataarit |
3. 
|
 Pohjois-Karjalan Prikaati (myöh. Mannun Vartijain kaarti)
|
169 | Kataarit |
| 4. | Forest Rangers + Garde + Susiraja | 161 | Kataarit |
| 5. | Maahinkainen-kevyt
|
155 | Kataarit |
| 6. | Tiedosto:Ryhmä Rämä thumb mini.jpg Ryhmä Rämä | 148 | Katoliset |
| 7. | Tiedosto:Tympäisevän Kylän Militia thumb mini.jpg Le ville au l'etoile de'gouta | 130 | Palkkasoturit |
| 8. |  ORC + Pheliitit (myöh. SOS)
|
122 | Kataarit |
| 9. |  Kuolan kaarti
|
119 | Palkkasoturit |
| 10. | Tiedosto:Noin seitsemän veljestä thumb mini.jpg Noin seitsemän veljestä | 98 | Palkkasoturit |
| 11. | Pyhän Jerusalemin Ritariveljet | 86 | Katoliset |
| 12. |  Elämyspelaajat
|
72 | Katoliset |
| 13. | Harmaasudet | 36 | Katoliset |
| 14. | Lumiristi | 35 | Katoliset |
| 15. |  Kelttiporukka (myöh. Camulosin Villikarjut)
|
14 | Palkkasoturit |
Skenaarioiden tapahtumakulku
MUITAKIN SKENAARIOITA OLI! TÄYDENNÄ LUETTELOA!
Kenttätaistelu
Oliko näitä useita? Mitä niissä kävi? Oliko niissä valittuna hyökkääjä? Kenellä oli ketkä palkkasoturit? Täydennä kuvaus.
Siltatyöntö
Kolme 15-20min erää. Otettiinko monta erää? Miten pitkiä? Millä säännöillä? Miten niissä kävi? Täydennä kuvaus.
Arkku
Arkkuskenaariossa oli kolme osapuolta: Kataarit, Katoliset ja palkkasoturit, jotka aloittivat arkun kanssa.
Palkkasotureiden puolella olivat Veljekset, Keltit ja Kuolan kaarti. Alussa palkkasoturien pääjoukko lähti marssimaan kohti loppupistettä, pienen saattojoukon mennessä muutaman kymmenen metrin päässä metsän puolella oikean arkun kanssa. Kymmenien minuuttien mittaisen könyämisen ja sekaannuksien jälkeen arkku tuotiin takaisin tielle.
Samaan aikaan kataarit ja katoliset kävivät keskenään ratkaisevan taistelun, jossa katoliset voittivat selvästi. Palkkasoturijoukon ollessa keskellä tietä katolisten armeija hyökkäsi palkkasoturien armeijan kimppuun ainakin kahdesta eri suunnasta: pääjoukko edestä, Rämän hyökätessä takaa päin. Arkku luovutettiin suunnitelman mukaisesti taistelutta katolisille, tarkoituksena tehdä ratkaiseva isku arkun takaisin saamiseksi, kun vihollinen olisi arkkua keskellä tietä kantaessaan huonommissa asemissa.
Toisin kuitenkin kävi: nopeajalkaiset katoliset ottivat arkun kantoon ripein juoksuaskelin, ja suurin uhrauksin saivat pidäteltyä päälle vyöryvää palkkasoturiarmeijaa. Tässä pidättelytaistelussa katolisten joukoista kunnostautui ainakin Pyhän Jerusalemin Ritariveljet, jotka tapettiin viimeiseen mieheen. Loppukiri päättyi katolisten arkunkantajien ylittäessä maaliviiva palkkasoturien kärkijoukko vain muutaman askeleen päässä kantapäistään, lähes kaikki muut katoliset kuolivat loppurytistyksessä.
Arkunkantoskenaario on jäänyt Sotahuudon historiaan yhdeksi ikimuistoisimpana skenaariona tunnelmansa vuoksi: katolisten arkunkantajat juoksemassa kohti tavoitepistettä kuin viimeistä päivää, tuliset pidätystaistelut ja kantapäillä juoksevat palkkasoturit auringonlaskuineen.
skenaarioksi. Arkku kai aluksi palkkiksilla? Mitä tässä tapahtui? Täydennä kuvaus
Aiheesta muualla
- Tapahtuman virallinen kotisivu [3]
