Corona Muralis

Kohteesta Sotahuuto Wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Malline:Ryhmätiedot Accipere quam facere praestat injuriam - It is better to suffer an injustice than to do an injustice


Corona Muralis on pääkaupunkiseudulta koottu ristiretkihenkinen Sotahuuto-ryhmä, jossa vaikuttaa lähinnä 17-22-vuotiaita taistelijoita. Ryhmän ensiesiintyminen nähtiin vuoden 2009 sotahuudossa. Vuonna 2008 muutama jäsen taisteli Sotahuudossa Entalian riveissä pienoisryhmänä nimeltä illuminati, josta lähti innostus kerätä kaveripiiristä joukko. Ryhmän vahvuus vuoden 2009 sotahuudossa oli 13 henkeä ja vuonna 2010 18. 2011 ryhmässä oli 23 henkilöä. 2012 Sotahuutoon ryhmä yhdistyy Valdyrin kanssa muodostaen Eteläisen Imperiumin. Ryhmän aseistukseen kuuluu kilpimiesten lisäksi hilpareita, keihäitä ja muutama jousi. Panssarointi on keskiraskasta.

2012 Sotahuuto

Corona Muralis jättää ristiretken väliin. Sen sijaan ryhmän soturit taistelevat yhdessä Valdyrin kanssa muodostaen uuden ryhmän Imperiumi, johon kuuluu etelän uljaita uroita. Tekemisen meininki ja herrasmiestoiminta säilytetään, ryhmän koko on noin 30. Panssaria on entistä enemmän ja ryhmän taitotaso on parantunut. Viikottaiset treenit pyörivät vuoden ympäri.

2011 Sotahuuto

Ryhmä värvää edelleen kavereita Sotahuutoon 2011 ja treenaaminen on jatkunut melko tasaisena. PK-seudun yhteistreenien merkitystä osana Coronan omaa treenirytmiä on pyritty kasvattamaan. Corona Muralis on myös treenaillut ahkerasti Ulfnarin PK-osaston kanssa. Panssarointia on pyritty parantamaan, sillä kevyt varustelu näkyy vielä toistaiseksi ryhmän taistelutuloksessa. Vanhasta viisastuneina, esimerkiksi kypäriä on hankittu lisää. Tavoitteena vuodelle 2011 on 20 soturia ja uusia top 10 sijoitus.


2010 Sotahuuto:

Si vis pacem, para bellum - If you want peace, prepare for war


Värväys on tuleviin Sotahuutoihin on jatkuvasti käynnissä ja treeneissä on jo nyt käynyt yli 20 eri soturia. 2010 ryhmän tavoitteena oli nousta top 15:n ja tuoda kentälle yli 20 henkilön kattava mitä vaarallisin joukko sotureita. Sotureita tuli 18, mutta ryhmä ylsi sijalle 5! Ryhmän panssarointia oli lisäksi parannettu ja parannetaan edelleen. 2010 tavoite oli olla varteenotettava vastus niin kentällä kuin metsässä. Tässä onnistuttiin.


Symboliikkaa

Et vidi: et ecce equus albus; et, qui sedebat super illum, habebat arcum, et data est ei corona, et exivit vincens et ut vinceret - "Ja minä näin valkoisen hevosen, ja sillä joka istui hevosen selässä oli jousi. Hänelle annettin seppele, ja seppelöitynä voittajana hän lähti uusia voittoja kohti."

-Apoacalypsis Ioannis 6:2


Ryhmän värit punainen viitta valkoisella ruusulla, kuvio myös kilvissä, sekä valkoinen tabardi mustalla ristillä. Punainen väri on perinteisesti ollut suosittu, koska se peittää veren. Luonnollisesti verta ei valu Coronan iskiessä, mutta miehiä kaatuu. Valkoinen ruusu symboloi puhtautta ja kauneutta, sekä on harvinainen ruusujen joukossa. Coronan ritariveljet marssivat mielellään taistelemaan sorrettujen puolesta. Ruusu valittiin myös sen takia että se on piikikäs, kuvaa miekkoja, joilla puolustetaan oikeutta.

Corona Muralis oli antiikin Roomassa kunnianosoituksena käytetty seppele. Se annettiin sotilaalle, joka ensimmäisenä saavutti vihollisen muurin (lyötyään vihollisen). Tästä tulee ryhmän slogan: Ensimmäisenä muurilla!


Saavutuksia

Munit haec et altera vincit - This one defends and the other conquers


Vuonna 2009 Sotahuudossa Corona Muralis asettui tukevasti sijalle 21/32 ollen näin Walesin armeijan toiseksi eniten pisteitä kerännyt ryhmä. Ensikertalaisryhmäksi tulos oli enemmän kuin tyydyttävä!

Vuonna 2010 Sotahuudossa Corona Muralis ylsi sijalle 5/29, parantaen viime vuodesta huimasti. Corona Muralis oli tänäkin vuonna armeijansa toiseksi eniten pisteitä kerännyt ryhmä. Corona näytti, että hyvän hengen lisäksi myös miekka pysyy kädessä. Corona Muralis oli myös ensimmäisenä muurilla.

Vuonna 2011 sijoitus oli 16. mikä oli lievä pettymys ryhmälle. Jälleen kerran oman armeijan toiseksi eniten pisteitä kerännyt ryhmä, positiivsta glooriakin tuli, mutta hengissä ryhmä ei pysynyt sitten millään. Vetäytymään ristinritarit eivät suostuneet ja tämä näkyi eloonjäämisprosentin kautta tuloksissa.


Propagandaa

Corona propaganda.JPG

Sanctificate bellum - Prepare for war


Vaatteet

CoronaMuralis 09 palaveri.jpg



Nolite arbitrari quia venerim

mittere pacem in terram,

non veni pacem mittere sed gladium.


Veni enim separare hominem

adversus patrem suum

et filiam adversus matrem suam

et nurum adversus socrum suam


-Secundum Matthaeum 10:34-35