Ero sivun ”Morriganin Lauma” versioiden välillä

Kohteesta Sotahuuto Wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Rivi 5: Rivi 5:
 
Fianna pyrkii kasvamaan ja kehittymään ensi vuodeksi, pyrimme saamaan mukaan myös jousia ja kilpiä, ryhmän nimikin saattaa muuttua
 
Fianna pyrkii kasvamaan ja kehittymään ensi vuodeksi, pyrimme saamaan mukaan myös jousia ja kilpiä, ryhmän nimikin saattaa muuttua
  
 +
==Historiaa==
 +
Kaksi Fiannan soturia osallistui yksittäistaistelijoina [[Sotahuuto 2007]]ään Jolloin heidät sijoitettiin taitelemaan Entalian riveihin. Fianna sai heti tapahtuman jälkeen alkunsa kun he päättivät osallistua myös seuraavana vuonna.
 +
 +
[[Sotahuuto 2008]]aan 7 henkeä ilmoittautui Fiannan riveissä. Joista parhaimmillaan 6 henkeä taisteli joissakin skenaarioissa. Ryhmällä oli huonoa tuuria, tapahtuma meni heti lauantaista asti pieleen. Yksi taistelijoista joutui lähtemään lauantaina, ja toinen satutti jalkansa joten taistelut jäivät vähiin, myös allergiset reaktiot ja nenäverenvuoto karsivat joukkoa, joka tarkoitti sitä että sunnuntain taisteluissa ei neljää soturia enempää Fiannaa nähty, usein vähemmänkin.
 +
 +
==Sekalaista==
 
Ryhmän nimi viittaa irlantilaiseen (ainakin tarinoiden mukaan olemmassa olleeseen) soturijoukkioon
 
Ryhmän nimi viittaa irlantilaiseen (ainakin tarinoiden mukaan olemmassa olleeseen) soturijoukkioon
 
[http://en.wikipedia.org/wiki/Fianna Wikipedian tietoa Fiannasta]
 
[http://en.wikipedia.org/wiki/Fianna Wikipedian tietoa Fiannasta]
 +
 +
Fianna "saavutti" vuonna 2008 toisiksi viimeisen, eli 27, sijan
  
 
[[Luokka:Bofferointiryhmät]]
 
[[Luokka:Bofferointiryhmät]]
 
[[Luokka:SH08-ryhmät]]
 
[[Luokka:SH08-ryhmät]]

Versio 24. elokuuta 2008 kello 11.35

Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu

Outoja Irlantilaisia heppuja joita yhdistää maineen, kunnian, rahan ja tappelun himo. Tanskalaiset värväsivät heidät taistelemaan puolellaan lupaamalla heille tätä kaikkea.

Fianna on nuori ryhmä joka toimi Sotahuuto 2008ssa keveänä ja pienenä joukkiona. Fianna pyrkii kasvamaan ja kehittymään ensi vuodeksi, pyrimme saamaan mukaan myös jousia ja kilpiä, ryhmän nimikin saattaa muuttua

Historiaa

Kaksi Fiannan soturia osallistui yksittäistaistelijoina Sotahuuto 2007ään Jolloin heidät sijoitettiin taitelemaan Entalian riveihin. Fianna sai heti tapahtuman jälkeen alkunsa kun he päättivät osallistua myös seuraavana vuonna.

Sotahuuto 2008aan 7 henkeä ilmoittautui Fiannan riveissä. Joista parhaimmillaan 6 henkeä taisteli joissakin skenaarioissa. Ryhmällä oli huonoa tuuria, tapahtuma meni heti lauantaista asti pieleen. Yksi taistelijoista joutui lähtemään lauantaina, ja toinen satutti jalkansa joten taistelut jäivät vähiin, myös allergiset reaktiot ja nenäverenvuoto karsivat joukkoa, joka tarkoitti sitä että sunnuntain taisteluissa ei neljää soturia enempää Fiannaa nähty, usein vähemmänkin.

Sekalaista

Ryhmän nimi viittaa irlantilaiseen (ainakin tarinoiden mukaan olemmassa olleeseen) soturijoukkioon Wikipedian tietoa Fiannasta

Fianna "saavutti" vuonna 2008 toisiksi viimeisen, eli 27, sijan