Ero sivun ”Elmyspelaajat” versioiden välillä

Kohteesta Sotahuuto Wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Rivi 1: Rivi 1:
Elämyspelaajat on vuonna 2005 Sotahuutoon osallistunut pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva joukko. He taistelivat pelkin miekoin ja ilman hallittua taktiikkaa. Aiemmin he olivat toimineet joissain larpeissa varsiasein varustettuna kaartina. He ilmoittivat tulevansa myös [[Sotahuuto 2007]]-tapahtumaan mutta eivät lopulta saapuneet paikalle.
+
Elämyspelaajat on vuonna 2005 Sotahuutoon osallistunut pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva joukko. Sotahuuto 2005:ssä heidän teemansa oli fanaattiset munkit. Valkoisiin kaapuihin ja naamioihin pukeutuneet, pelkin miekoin aseistautuneet fanaatikot tulivat tunnetuiksi itsemurhanhimoisista syöksyistään.  
 +
Aiemmin he olivat toimineet joissain larpeissa varsiasein varustettuna kaartina. He ilmoittivat tulevansa myös [[Sotahuuto 2007]]-tapahtumaan mutta eivät lopulta saapuneet paikalle.
  
 
Elämyspelaajissa vaikuttaneita sotureita lienee nykyään muissa ryhmissä, ainakin [[SOS]]in riveissä.
 
Elämyspelaajissa vaikuttaneita sotureita lienee nykyään muissa ryhmissä, ainakin [[SOS]]in riveissä.

Versio 13. maaliskuuta 2008 kello 11.56

Elämyspelaajat on vuonna 2005 Sotahuutoon osallistunut pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva joukko. Sotahuuto 2005:ssä heidän teemansa oli fanaattiset munkit. Valkoisiin kaapuihin ja naamioihin pukeutuneet, pelkin miekoin aseistautuneet fanaatikot tulivat tunnetuiksi itsemurhanhimoisista syöksyistään. Aiemmin he olivat toimineet joissain larpeissa varsiasein varustettuna kaartina. He ilmoittivat tulevansa myös Sotahuuto 2007-tapahtumaan mutta eivät lopulta saapuneet paikalle.

Elämyspelaajissa vaikuttaneita sotureita lienee nykyään muissa ryhmissä, ainakin SOSin riveissä.

Noudettu kohteesta