Vampirismi

Kohteesta Sotahuuto Wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vampirismi on leikkimielisempi harjoitusmuoto, jossa korostuu taistelu sekasortoisessa ympäristössä. Alussa porukka aloittaa suuresta ringistä, jossa jokaisen taistelijan välissä on riittävästi matkaa, ettei kukaan ole välittömässä taistelukosketuksessa. Pelin alussa kaikki ovat aluksi kaikkia vastaan. Aina kun tappaa vihollisen, tämä siirtyy respawn-pisteen kautta omalle puolellesi. Pelin tarkoituksena on päästä tilanteeseen jossa on enää yksi joukkue jäljellä.

Jotta joukkueet pysyvät selvillä, on syytä aina tappamisen yhteydessä mainita joukkueen nimi johon tapettu siirtyy. Jokaisella joukkueella tulisi olla uniikki nimi, jotta epäselvyyksiltä säilytään. Joskus pelissä käy niin, että sillä välin kun tapettu on menossa respawn-pisteelle ja palaamassa oman joukkueensa luokse, on muu joukkue tapettu. Tällöin pelaaja voi halutessaan jatkaa tapetun ryhmän nimellä tai "perustaa" uuden.

Testattu, ja todettu hyväksi kevennykseksi erityisesti ulkotilatreenauksessa.