Turnausmuodot

Kohteesta Sotahuuto Wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

On olemassa useita tapoja otella turnaus usean taistelijan tai tiimin välillä. Tärkeimpinä eroina niissä on otteluiden määrä eri pelaajamäärillä ja pyrkimys siihen, että turnauksen lopputulos kuvaa mahdollisimman paljon ottelijoiden todellisten taitojen keskenäistä suhdetta.

Alla kuvataan erilaisia turnausmuotoja. Niissä käytetään kamppailevista tahoista nimeä ottelija, oli se sitten yksilö (vrt. Ropeconin yksilöturnaus) tai joukkue (vrt. Ropeconin joukkueturnaus). Ottelijoiden lukumäärästä käytetään kaavoissa symbolia N.

Lohko

Lohkossa kaikki ottelijan ottelevat vuorollaan kaikkia muita lohkossa olevia vastaan. Ottelija saa jokaisesta voitosta pisteen. Näin kaikki N ottelijaa saavat 0..N-1 pistettä. Suurimman pistemäärän saanut voittaa jne. Mikäli kahdella ottelijalla on sama pistemäärä, heidän keskenäinen ottelunsa tulos määrittää keskinäisen sijoituksen.

Lohkomuodossa voidaan ottaa huomioon myös tasapelit. Jos halutaan, että esim. kolmesta tuplasta rangaistaan, voidaan molemmille ottelijoille antaa ottelusta nolla pistettä.

Lohkon tulokset voidaan "laskea" kahdella tavalla. Normaali tapa on tehdä ottelijoista N*N-taulukko ja merkitään taulukon soluihin aina 1 tai 0 voittajan mukaan. Tällöin ottelut voidaan käydä missä järjestyksessä tahansa. Toinen tapa (jossa ei tarvita välttämättä paperia ja on siten kätevä esim perustreeneissä) on, että mennään satunnaiseen/ennaltavalittuun jonoon ja muistetaan paikka jonossa. Jonon ensimmäinen taistelee kaikkia muita vastaan ja laskee saamansa voitot. Hänen tuloksensa on lopullinen. Jonon seuraava taistelee sitten kaikkia seuraavia vastaan jne.

Otteluiden kokonaismäärä on melko iso: N*(N-1)/2, koska kaikki ottelevat kerran kaikkia muita vastaan. Tämän vuoksi tätä ei voi sellaisenaan käyttää isoilla ottelijamääärillä.

Cup

Cup-muodossa jokainen ottelija ottelee aluksi jotain muuta vastaan. Hävinnyt putoaa suoraan pelistä pois. Näin seuraavalla "kierroksella" on enää puolet edellisestä määrästä jatkajia. Tätä jatketaan kunnes selviää voittaja. Tämä on reiluinta jos pelaajamäärä on 2,4,8,16,32,64 jne. Muussa tapauksessa joudutaan joskus joku päästämään "ilmaiseksi" seuraavalle kierrokselle.

Cup-muoto on nopea koska ottelijoita putoaa pois niin nopealla tahdilla. Tämän vuoksi se sopii hyvin suurillekin ottelijamäärille. Haittapuolena ei aseta pelaajia välttämättä kovin hyvin parhausjärjestykseen. Otteluiden määrä on N-1.

Muita nimiä: Single elimination tournament

Tuplaeliminaatio

Kuten cup, mutta hävinnyt ottelija siirtyy hävinneiden ottelupuuhun. Hävinneet joukkueet ottelevat samalla tapaa keskenään. Mikäli tässä puussa vielä häviää, joutuu kokonaan ulos pelistä. Parhaiten asia selviää tutkimalla allaolevia kaavioita.

Tunti turpaan

Aluksi kilpailijat asettuvat jonoon, jonka alkujärjestys voi olla arvottu tai jotenkin muuten määrätty. Turnaus kestää ennalta määrätyn ajan, esim tunnin tai 20 minuuttia. Jonosta kaksi ensimmäistä ottelee keskenään. Voittaja saa pisteen, tuplat uusitaan. Häviäjä menee jonon perälle. Voittajan haavat säilyvät. Jokaisen on muistettava (ellei erikseen kirjata) kuinka monta voittoa on saanut. Kun aika loppuu, otellaan jo alkanut ottelu loppuun asti. Sijoitukset määräytyvät voittojen määrän mukaan. Optionaalinen sääntö: Voidaan sopia, että jos tulee esim. kolme tuplaa, molemmat joutuvat jonon perälle, ensin tullut menee toiseksi viimeiseksi jonoon ja myöhemmin tullut viimeiseksi.

Elämäpohjainen lohko

Tämä turnausmuoto on muunnos tunti turpaan -muodosta. Aluksi kilpailijat asettuvat jonoon, jonka alkujärjestys voi olla arvottu tai jotenkin muuten määrätty. Jokaisella taistelijalla on sovittu määrä elämiä, esimerkiksi viisi. Jonosta kaksi ensimmäistä ottelee keskenään. Häviäjä menettää elämän ja menee jonon perälle, voittaja saa pisteen. Voittajan haavat säilyvät. Tuplakuolemassa molemmat menettävät elämän eivätkä saa pistettä, ensin tullut menee toiseksi viimeiseksi jonoon ja myöhemmin tullut viimeiseksi. Jokaisen muistettava kuinka monta elämää on jäljellä ja monta voittoa on saanut. Mikäli elämät loppuvat, kilpailija putoaa kokonaan pois. Kun vain yksi kilpailija on jäljellä (ellei myös kuole tuplatapossa), kilpailu päättyy, ja sijoitukset määräytyvät voittojen määrän mukaan. Jäljelle jääneitä elämiä ei hyvitetä pisteissä. Optionaalinen sääntö: Voidaan sopia, että voittajalle jääneet elämät tuottavat kukin yhden voittopisteen. Usein tosin hän jokatapauksessa voittaa.