Ajan Kaarti

Kohteesta Sotahuuto Wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ryhmätiedot

Nimi: Ajan Kaarti (AiKa)

Osallistumisvuodet: 2012, 2013, 2014, 2015, 2016, 2017

Vahvuus: yli 9000

Taistelutyyli: Eksentrinen

Panssarointi: Olematon

Kotipaikka: Yasukuni-jinja

Slogan: "Tavanomaisuus on kuin kivetetty tie - sillä on mukava kävellä, mutta sillä ei kasva kukkia."

Sotahuuto: "2! 2! 2!"

Sotahuudon selitys: Ajan Kaartin sotahuuto kuvastaa joukkueen syvällistä yhteyttä sekä matematiikkaan että erään kuuluisan Ajan Kaartilaisen opettamaan Kaksi Taivasta Yhdessä -miekkailufilosofiaan. Toisaalta japaniksi lausuttuna huudolla on auringon, Sol Invictuksen, nousua ja kesyttämätöntä paahdetta kuvastava merkitys.

Yleistä

Ajan Kaarti eli Aika (ent. Pohjantähden ritarit, ent. Korven Kaarti, ent. Uukuniemen Kaarti (myös joskus virheellisesti "Ajan Kaari", "Etelän imperiumi" tai "sori, te olittekin omia")) on pääasiassa pääkaupunkiseutulainen boffausryhmä. Kaartin hämärän soturin tunnistat useimmiten mustista hakama-housuista ja vihreästä tai valkoisesta kimono-paidasta, mutta myös muunlaisia Japani-henkisiä vaatteita on käytössä. Joukkueeseen saa yhteyden parhaiten ottamalla foorumeilla yhteyttä tunnuksiin Jessukka ja Rincewind. Helsingin osasto on harjoitellut syksystä 2013 kahdesti viikossa. Edes joukkueen sisällä ei ole tarkkaa käsitystä siitä, millaisen sieluntoimintahäiriön vallitessa joukkueen nimi on valittu, mutta lukuisten nimenvaihdosten jälkeen vallitsee Aika-avaruudessa yksimielisyys jonkinlaisesta nominaalisesta kontinuaatiosta.

Ajan Lyhyt Historia

Aikana ennen Aikaa muutamat pihaboffaajat Itä-Suomessa päättivät perustaa porukan, jolla osallistua Sotahuutoon 2012. Sotahuutoa varten Korven Kaarti muutti nimensä Pohjantähden ritareiksi, ja joukkue osallistui tapahtumaan neljän hengen voimin. Pohjantähden ritareista puolet oli Helsingistä, puolet Uukuniemeltä (Itä-Suomesta). Joukkueen väreiksi valittiin poliittisista syistä punainen ja vihreä.

Pääkaupunkiseutulainen Pohjantähden ritari aloitti joukkueen ensimmäisen Sotahuudon jälkeen ahkeran rekryn, jonka seurauksena vuoden 2013 Sotahuutoon mennessä joukkueen SoHu-vahvuus oli kasvanut kymmeneen. Joukkueen määrän kasvaessa vaihdettiin joukkueen nimi epäselvissä oloissa "Ajan Kaartiksi" ja joukkueen tunnukseksi valiittiin omaperäisellä nokkeluudella tiimalasi. Yhteiseksi aseeksi vuoden 2013 Sotahuutoon valitiin bambuvartinen naginata/skyytta/mikälie, ja joukkueen värit vaihdettiin vihreään ja valkoiseen.

Vuonna 2014 Ajan Kaarti päätti murtaa Sotahuuto-joukkueiden eurosentristä tyyliä omaksumalla japanilaisen identiteetin. Samassa yhteydessä joukkueen värit vaihdettiin maastoon sopivampaan yhdistelmään vihreä ja musta. Oman tyylin omaksuminen, rohkaisevat sanat, sekä ennenkaikkea monipuolinen, -osainen ja -tasoinen köniin saaminen linjan jatkona herättivät Aikalaisissa sen radikaaliin ja metsäläisen skirmish-hengen, joista heitä ei, heidän henkensä radikaalin ja metsäläisen luonteen vuoksi, tunneta. Metsissä juoksemista, boffauksen pelillisyyden hyödyntämistä, sekä sooloilevampaa taistelutyyliä kannusti harjoittamaan myös syksyllä 2014 pidetty mainio tapahtuma Vainovalkeat.

Ajan Kaartin vuosi 2015 Noxbosta Sotahuutoon meni radikaalia skirmausta harjoitellessa ja toteuttaessa. Pyrkimällä kehittämään ennen kaikkea yksilöiden taitoa ja pelisilmää sai joukkue enemmän aikaan kuin koskaan. Boffausvuoden kruunasi Vainoharhoissa saavutettu kolmoistribuuttivoitto.

2016 oli Ajan Kaartille oikea jymypaukku; riemukas suoriutuminen Irlannin armeijassa treenileirien ja Noxbon kautta Sotahuutoon, sekä syksyllä Vainovankien kolmasosavoittoon.

Armon vuonna 2017 jumalat olivat Ajan Kaartille suosiolliset, ja taifuunin voimalla he siivittivät Huovien armeijan ylivoimaiseen voittoon kaikista vihollisistaan. Hurjan sekä Sotahuutoa edeltäneen että seuranneen elektronisen sodankäynnin voimalla Ajan Kaartilaiset kylvivät epätoivoa vihollisten koteihin heidän älylaitteidensa välityksellä. Ennennäkemättömät treenimäärät nostivat Ajan Kaartilaisten voimatasot ennenäkemättömälle tasolle, eikä heidän juoksuaan voineet hidastaa sen paremmin salamaniskut tai sydänkohtauksetkaan.

Filosofia

Ajan Kaartin boffausfilosofia on aikalaisia tunteville tuttu käsite. Täydellinen yksilöllinen vapaus ja vastuu antavat jokaiselle aikalaiselle mahdollisuuden toimia omien mieltymystensä ja kehittymistavoitteidensa mukaisissa rooleissa. Tarpeettomien valtarakennelmien ja komentohierarkioiden karsimiseksi kaikesta taistelukenttäkommennosta on tietoisesti luovuttu. Yksinäinen boffaaja voi tietoisesti harjoitella päästämään irti ns. "aloittelijapaniikista". Sen yli päästyään hänen on helpompaa tehdä tietoisia valintoja taistelukentällä, ja siten kehittyä skirmaajana. Oletus on, että yksittäisen taitavan skirmaajan kimppuun lähetetään suhteessa vähemmän vihollisia kuin kokonaisen skirmijoukkueen. Tällöin joukkueen on kannattavaa sooloilla, eikä hakea turhaa koherenssia ryhmänsä kanssa. Aikalaiset pyrkivätkin tietoisesti rikkomaan Sotahuuto-skeneen juurtunutta käsitystä suuren, raskaasti panssaroidun joukkueen ylivertaisuudesta, ja osoittamaan muunlaisenkin tekemisen olevan toimivaa. Aikalaisten boffohyveisiin kuuluvat mm. nopeus, nokkeluus, pelisilmä sekä korkean tason tekninen suoriutuminen 1v1-tilanteissa.

Osana joukkueen japanilaiseen sotafilosofiaan perustuvaa kamppailun maailmankuvaa se nostaa suurta innoitusta japanin sotahistorian eri aikakausilta, aina ovelista samuraista urheisiin kamikaze tokusentai -lentäjiin. Hajimaki-huivi onkin Ajan Kaartin eniten harjoitelleiden selvin ulkoinen tunnusmerkki.

Osallistumisvuodet

2012: Ylpeästi viimeinen sija. Nelihenkinen joukkue ja palautelappujen kirjaimellinen vesittyminen (joku valopää jätti ne ballistan alle sateisena yönä likoamaan) hieman alensivat tulostamme. Annoimme kuitenkin pienen panoksemme Taifan armeijalle, joka sinä vuonna voittikin. Ne harvat jotka muistavat, muistanevat AiKan edellä mainitusta oudosta sotakoneesta, jota oli ihanaa kanniskella metsässä.

2013: 22. sija, eli huomattavasti odotettua paremmin - ilona asetarkastajille!

2014: 19. sija. Uusilla, japanihtavilla asuilla ja tulisella kipittelyhengellä Ajan Kaarti niitti kunniaa juhlasotahuudon kentillä.

2015: 16. sija. Uuden, puhtaasti yksilölliseen pelisilmään, pelityyliin ja radikaaliin samuraisooloiluun perustuvan strategian siivittäminä joukkueen tehot kasvoivat aikasempien vuosien linjan jatkona kuolemiseen merkittävästi.

2016: 10. sija. Ajan Kaartille puhalsivat uudet tuulet kun käyttöön tuli vihollisten kärsivällisyyttä koetellut juoksemiseen ja kontaktin välttämiseen perustuva innovatiivinen taistelutyyli. Irlannin liikkuvan armeijan ilmatyynynä toimiminen oli ryhmälle toistaiseksi kiinnostavimpia pelipaikkoja.

2017: 9. sija. Huovien armeijan skirmish-selkäranka Ajan Kaarti taisteli ovelasti ja monipuolisesti tiensä monen taistelun voittoon! Urheat liittolaiset apunaan he iskivät jumalten tuulen lailla vihollisiaan joka suunnasta - nousevan auringon säteet sokaisivat ne raukat jotka joutuivat taistelemaan näitä reapropriaatiosamuraininjapeikkoja vastaan.

2018: 15. sija. Kelttien radikaali skirmish ei jättänyt ketään rauhaan.

Kuuluisia Ajan Kaartilaisia