Takavasara

Kohteesta Sotahuuto Wiki
Versio hetkellä 27. toukokuuta 2008 kello 20.01 – tehnyt 88.115.49.171 (keskustelu)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Malline:Ryhmätiedot

Joukko vendejä pakeni syvälle Baltiaan tanskalaisten armeijoita 1100-luvun lopulla. Maanmiestensä antauduttua pelkurimaisesti nämä isänmaalliset soturit ottivat joukkoonsa miehiä muista heimoista ja vannovat nyt kostoa ristiretkeläisille. Sissisodankäyntiin ja väijytyksiin erikoistunut Takavasaraksi itseään kutsuva joukkio tuleekin taistelemaan maansa ja uskonsa puolesta viimeiseen veripisaraan. - Takavasaran alustava ryhmäkuvaus vuodelle 2008


Yleistä

Takavasara on pääasiassa Mynämäen, Maskun ja Turun seudun boffaajista koostuva pienehkö Sotahuuto-ryhmä. Ryhmän varsinainen treenipaikka sijaitsee Mynämäellä, joskin Turkua kauempaa tulevat vasarat treenailevat pitkälti muiden ryhmien kanssa. Takavasara ei ole osallistunut vielä yhteenkään Sotahuutoon, joskin jokunen sen jäsenistä on osallistunut ainakin yhteen aikaisempaan Sotahuutoon (pääasiassa 2007). Takavasaran arvioitu realistinen sotahuutomiesvahvuus (arvioitu vuoden 2008 alussa) on 10-15. Ryhmä toimii kevyenä jalkaväkenä varustuksenaan pääasiassa keskikahvalliset pyörökilvet, lyhyet tai keskipitkät miekat, sekä lyhyehköt keihäät. Taktiikkana on pyrkiä vihollisen selustaan mahdollisimman rumalla ylivoimalla, mutta ryhmä tulee pistämään kampoihin mille tahansa ryhmälle myös face-to-face. Takavasaran logona toimii valkoinen sotavasara. Takavasaralla on läheiset suhteet maskulaiseen Mursun veljeskuntaan, joka on sulautunut jo osaksi Takavasaraa. Maskulaisten lisäksi treeneissä käy myös turkulaisia alan harrastajia. Takavasaran sotureihin voi törmätä tällä hetkellä ainakin Mynämäellä, Maskussa, Raisiossa, Turussa, Espoossa, Helsingissä, Kotkassa ja Järvenpäässä. Takavasaran kantama-aseiden värikoodi Sotahuuto 2008:aan on vihreä-punainen.

Treenit

Takavasara treenaa joka keskiviikko ja sunnuntai ulkona metsämaastossa klo 18 eteenpäin. Ajo-ohjeita treenipaikalle saa esim. ryhmänjohtajalta. Treeneissä painotamme ryhmätoimintaa, metsässä liikkumista ja keskikahvallisten kilpien käyttöä. Sisätreenit jatkuvat taas syksyllä.

Takavasaran ryhmänjohtajan tavoittaa hyvin esimerkiksi Messengerin kautta osoitteesta aly.nystyra@hotmail.com tai ottamalla Sotahuudon foorumeilla yhteyttä nimimerkkiin Falcata.

Sotahuuto 2007

Sotahuutoon osallistui joitain nykyisiä Takavasaran jäseniä. Sotureita oli tiettävästi ainakin Galeneissa, Rämässä ja Turassa.

Sotahuuto 2008

Valkea vasara heilahti jo Orivedellä ja Espoossa, mutta varsinainen Sotahuuto-debyytti tullaan näkemään Takavasaran osalta vuonna 2008. Ryhmän tavoitteena on sijoittua vähintään toiseksi viimeiseksi, saada vähintään 1 glooriapiste, yllättää kaikki muut ryhmät ja pitää rutosti hauskaa.

Saavutuksia

- Vuoden Tulokasryhmä -mitali Oriveden treenileiri vol 3:ssa 2008.

- Jaettu 7. sija vuoden 2008 Trollballin SM-kisoissa