Spitaaliset Vaeltajat

Kohteesta Sotahuuto Wiki
Versio hetkellä 15. syyskuuta 2008 kello 19.37 – tehnyt 83.245.187.36 (keskustelu)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Malline:Ryhmätiedot

Ryhmä

Spitaalisissa vaeltajissa on tällä hetkellä noin kymmenen jäsentä. Spitaalisten treenit pidetään Korsossa lauantaisin klo 13.00-->.

Sotahuuto 2008

Spitaalisten rivit (tai eihän sitä rivissä koskaan oltu) olivat luultavasti koko tapahtuman sekalaisimmat. Ryhmään ahdettiin seitsemän maahinkaissoturin lisäksi neljä yksittäisilmoittautujaa. Koko joukko oli tuskin kertaakaan samassa paikassa kokoontuneena, eikä toisten nimiä aina edes tiedetty. Maahinkaiset taistelivat monesti irrallaan Spitaalisten pääjoukosta. Kaikesta huolimatta ryhmä sai 12. sijan. Eli parhaan tuloksen ensikertalaisryhmistä! Aseistus oli perus miekkakilpi yhdistelmiä, joitakin varsiaseita ja pari kahdenkädenmiekkaa. Panssaria oli paljon joillakin, mutta useimmilla sitä ei ollut. Useimmilla oli kypärä.

Treenit

Spitaalisten treenit pidetään joka lauantai kello 13.00 Treenit pidetään ulkona vähän matkaa Korson koulusta pohjoiseen. Tarkemman tiedon saa kysymällä ryhmän jäseniltä tai he voivat tulla sinua vastaan sovittuun paikkaan sovittuna ajankohtana. Treeneihin kannattaa ottaa mukaan kumisaappaat tai maiharit, sillä paikan päällä voi olla tietyllä kelillä märkää ja muutama ojakin sieltä löytyy. Jos omistat bofferin, ota se mukaan, mutta jos et omista niin saat lainata meiltä. Treeneihin pääsee kuka tahansa lähes aina kunhan vain kysyy joltain meistä ensiksi.

"Saavutuksia"

  • Jaettu viimeinen sija vuoden 2008 Trollball-turnauksessa.
  • 12. sija/28@SH -08