Spitaaliset Vaeltajat

Kohteesta Sotahuuto Wiki
Versio hetkellä 12. helmikuuta 2010 kello 15.07 – tehnyt Spitaalinenvaeltaja (keskustelu | muokkaukset) (Sotahuuto 2009)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Malline:Ryhmätiedot

Ryhmä

Spitaalisissa vaeltajissa on tällä hetkellä noin 10 jäsentä. Spitaalisten treenit pidetään Korsossa lauantaisin klo 13.00-->.

Sotahuuto 2008

Spitaalisten rivit (tai eihän sitä rivissä koskaan oltu) olivat luultavasti koko tapahtuman sekalaisimmat. Ryhmään ahdettiin seitsemän maahinkaissoturin lisäksi neljä yksittäisilmoittautujaa. Koko joukko oli tuskin kertaakaan samassa paikassa kokoontuneena, eikä toisten nimiä aina edes tiedetty. Maahinkaiset taistelivat monesti irrallaan Spitaalisten pääjoukosta. Kaikesta huolimatta ryhmä sai 12. sijan. Eli parhaan tuloksen ensikertalaisryhmistä! Aseistus oli perus miekkakilpi yhdistelmiä, joitakin varsiaseita ja pari kahdenkädenmiekkaa. Panssaria oli paljon joillakin, mutta useimmilla sitä ei ollut. Useimmilla oli kypärä.

Spitaaliset Vaeltajat olivat ensikertaa sotahuutamaan saapunut, pääkaupunkiseudun maahinkaisilla vahvistettu, skirmish-joukkio jonka tulokset ylittivät kaikki etukäteisarviot. Etukäteen tapahtuman heittopussiksi veikattu joukkio kykeni keskittymään siihen mitä tekee parhaiten ja sai selkäänsä vähemmän kuin uskottiin. Liiallinen uskominen auktoriteetteihin, yksilötaidon puute ja paikan pitäminen ovat tulevien vuosien haasteita tälle lupaavalle ryhmälle.

Sotahuuto 2009

Spitaaliset onnistuivat hajaantumaan tehokkaammin kuin luulisi mahdolliseksi. Paikalla oli 4 konkaria sekä 5 ensikertalaista joita harvemmin nähtiin yhdessä taistelemassa. Yksilötaito sekä yleiskunto oli silti kunnossa eikä lippua menetetty kertaakaan. Useimmat käyttivät miekka+kilpi yhdistelmää heittokeihäiden kanssa mutta myös varsiaseita sekä kahdenkäden miekkoja nähtiin. 24. sija aiheutti hieman pettymystä Spitaalisten joukossa mutta hauskaa tultiin pitämään ja hauskaa pidettiin. Pettymystä lievitti tietysti myös ikioma Höplimömme joka meni voittamaan yksilöturnauksen.

Spitaaliset olivat parantaneet yksilötaitoansa selkeästi viime vuoteen verrattuna, huomasihan sen jo yksilöturnauksessakin. Silti ryhmätoiminta ei tuottanut tulosta ja spitaalisten tulos jäi pieneksi Sotahuudossa. Myöskään hengissä selviäminen ei onnistunut ryhmältä kovinkaan hyvin, mutta omat osasivat silti arvostaa spitaalisten panosta taistelussa.

Tiedosto:Spitaaliset123456789.JPG

Spitaaliset Sohussa vuonna 2009

Sotahuuto 2010

Huhut kertovat käyristä miekoista sekä karvalakeista.

Treenit

Spitaalisten treenit pidetään joka lauantai kello 13.00 Treenit pidetään ulkona vähän matkaa Korson koulusta pohjoiseen. Tarkemman tiedon saa kysymällä ryhmän jäseniltä tai he voivat tulla sinua vastaan sovittuun paikkaan sovittuna ajankohtana. Treeneihin kannattaa ottaa mukaan kumisaappaat tai maiharit, sillä paikan päällä voi olla tietyllä kelillä märkää ja muutama ojakin sieltä löytyy. Jos omistat bofferin, ota se mukaan, mutta jos et omista niin saat lainata meiltä. Treeneihin pääsee kuka tahansa lähes aina kunhan vain kysyy joltain meistä ensiksi.

"Saavutuksia"

  • Jaettu viimeinen(7.) sija vuoden 2008 Trollball-turnauksessa.
  • 12. sija/28 SH -08
  • 24. sija/32 SH -09
  • 1. sija SH -09 yksilöturnauksessa