Sotahuuto 2009

Kohteesta Sotahuuto Wiki
Versio hetkellä 7. elokuuta 2009 kello 08.57 – tehnyt Merdocharr (keskustelu | muokkaukset) (Tulokset lisätty)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sotahuuto 2009 oli viides järjestetty Sotahuuto-tapahtuma ja järjestettiin 3-5.7.2009 Oriveden Hirsilässä. Tapahtumaan osallistui noin 550 henkilöä. Tapahtuman pääjärjestäjinä toimivat Niklas Hirvelä (Galenit/Maahinkainen), J-P Venttola (Galenit) ja Paavo Tawast (Wanainmaa). Sääolosuhteet tapahtuman aikana olivat kohtalaisen hyvät. Suurimman osan ajasta oli pilvistä, mutta välillä satoi hieman. Sade oli niin vähäistä, että se ei aiheuttanut suurempia käytännön ongelmia.

Säännöt

Historiallinen teema

Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu

Tapahtuman viitekehys on Ruusujen sodassa (ks. Ruusujen sota en-Wikipediassa). Ruusujen sota käytiin Englannin kruunusta vuosina 1455-1487. Nimitys tulee kahden kruunua havitelleiden sukujen, Lancasterin ja Yorkin tunnusmerkeistä, jotka olivat punainen ja valkoinen ruusu. Sodan aikana hallitseva suku vaihtui monesti ja kaiken lopetti Henry Tudor Bosworthin taistelu, jota on pidetty monesti keskiajan viimeisenä taisteluna. Paikalliset herttuat vaihtelivat puolelta toiselle sotajoukkoinensa sodan aikana, mutta näiden englantilaisten ja walesilaisten lisäksi nähtiin sotakentällä myös ranskalaisia, skotteja sekä suuria määriä palkkasotureita.

Armeijat

Armeijoita tulee olemaan kuusi. Yleensä kolme vastaan kolme, armeijoita vaihdellen. Taulukon tiedot eivät toistaiseksi ole virallista ilmoittautumistietoa vaan arvioita. Lisää listaan tietoa.

Katso myös SH2009-tunnistuskuvasto.

Ryhmä Sijoitus Arvioitu vahvuus Ryhmän kuvaus
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Richard III (valkoinen ruusu, York)
SOS thumb mini.jpg Special Orc Service 7. 27 Raskas linjataisteluryhmä
Tiedosto:Ryhmä Rämä thumb mini.jpgSelene thumb mini.jpg Ryhmä Rämä 23. 40-51 Raskas linjataisteluryhmä.
Entalia thumb mini.jpg Entalia 10. 30 Raskas/keskiraskas linjataisteluryhmä
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Henry Tudor (punainen ruusu, Lancaster)
Maahinkainen thumb mini.jpg Maahinkainen 1. Kulta pieni.jpg 39 Monipuoliseen osaamiseen ja varustukseen panostava, parhaimmillaan ryhmä vs. pari ryhmää -tilanteissa
Kuolan kaarti thumb mini.jpg Kuolan Kaarti 2. Hopea pieni.jpg 33 Raskas linjajyrä
Trauma thumb mini.jpg TRAUMA 14. 8 Nuori ryhmä joka kopioinut osaamisensa Rutolta
Rutto thumb mini.jpg Rutto 6. 12 Taitava skirmish-ryhmä erittäin kevyellä panssarilla
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Wales

Graalin hurtat 17. 11 Keskiraskaasti panssaroitu kilpimuuri tuettuna muutamilla varsiaseilla
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Aracos 26. 10 Sekalainen taistelutyyli kevyessä panssarissa
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Corona Muralis 21. 13 Isojen ryhmien kyljessä, Panssarointi kevyehkö/isot kilvet
El Muerte thumb mini.jpg El Muerte 28 11 Päämäärätön häröily, upea kuin strutsi.
Spitaaliset thumb mini.png Spitaaliset Vaeltajat 24. 7 Kevyt skirmishryhmä.
Pohjan vaki thumb mini.png Pohjan Väki 25. 9 Jousi-skirmish
Leviattaani thumb mini.jpg Leviaattani 22. 10 Kevyt häiriköinti ja tiedustelu joukko
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Englanti

Tuonen Korpit 13. 15 Pyöreitä kilpiä, keihäitä ja miekkoja.
19px Na Gall Óglaigh 31. 16 Raskaahko, ei kilpiä
Pikardian vapaan hengen toverit 18. 10 Keskiraskas tulitukiryhmä
TURA thumb mini.jpg TURA 9. 28 Keskiraskas rynnäkköryhmä.
Goblin thumb mini.jpg Goblin Team 15. 6 Kevyesti panssaroitu skirmish ryhmä
Jesus Imperator 32. 5 Jeesuslogoin varustettu keihästrio
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Skotlanti
SOP thumb mini.jpg Perkeleen kohortti 3. Pronssi pieni.jpg 36 Raskas/keskiraskas linjataisteluryhmä
Wanainmaa thumb mini.jpg Wanainmaa 11. 13 Sama wanha häröpallo
Camulosin Villikarjut thumb mini.jpg Camulosin Villikarjut 4. 21 Kevyt skirmishryhmä jousilla höystettynä. Nyt myös enemmän varsiaseita ja ehkä pari palaa panssariakin.
Morriganin lauma thumb mini.jpg Morriganin Lauma 15. 11 Kevyt, entinen Fianna
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Herrasmiehet 12. 8 Taistelutyylin omaava ja kevyesti panssaroitu
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Palkkasoturit (Ranska ja Bretagne)
Takavasara thumb mini.png
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Takavasara-Ulfnar 30. 20 Aggressiivinen skirmish- / laidanvyörytys-ryhmä, jolla on tarpeeksi väkeä ja varustusta ottaa suora kontakti raskaammankin ryhmän kanssa.
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Spartiates Hoplitai 8. 16 Historiallinen falangi -taistelutaktiikka
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Leskentekijät 20. 6 Itsetuhoinen linjaryhmä.
Galenit thumb mini.jpg Galenin Veljeskunta 19. 6 Kevyt kokenut porukka.
Tuska thumb mini.jpg Tuusan Nuuska 27. 6 Viime kerrasta varustuksessaan kehittynyt juoksujuokkue.
Vishna Ghrim thumb mini.jpg Vishna-Ghrim 5. 28 Aggressiivinen kilpiryhmä.
Ultima thule 29. 5 Pieni ryhmä lapista

Arvioitu osallistujamäärä loppubriiffissä: ~550

Skenaariot

Jälkipelejä varten lue: Skenaarioiden rekonstruointi

Lauantai

York+Englanti+Palkkasoturit vastaan Lancaster+Wales+Skotlanti

York+Englanti+Wales vastaan Lancaster+Skotlanti+Palkkasoturit

  • Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
    SH09-kohtaaminen metsässä I. Yksinkertainen metsätaistelu.
  • Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
    SH09-lipun saatto. Lancaster saattoi lippua. York pysäytti.
  • Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
    SH09-saatto. mitä saatettiin ja kumpi?
  • Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
    SH09-kohtaaminen metsässä II. Yksinkertainen metsätaistelu.
  • Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
    SH09-metsä-RISK. Kolmen pisteen RISK metsässä loppumattomia respawnein.

Sunnuntai

York+Palkkasoturit+Wales vastaan Lancaster+Skotlanti+Englanti

  • Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
    SH09-risteys-RISK. Risteyksessä yksi hallintapiste. Molemmilla puolilla 400 respawnia käytössä.
  • Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
    SH09-joukkojen siirto. Lancasterin oli saatava alueelta mahdollisimman paljon joukkoja pois.

York+Palkkasoturit+Skotlanti vastaan Lancaster+Englanti+Wales

  • Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
    SH09-kenttä-RISK. Kolmen pisteen RISK kentällä loppumattomin respawnein.

Tulokset

Armeijakohtaiset tulokset:

Sij. Armeija Voitot Vahvuus
1.
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Lancaster
10 ?
2.
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Skotlanti
9 ?
3.

5 ?
4.

Palkkasoturit
5 ?
4.
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Englanti
5 ?
6.

York
2 ?

Ryhmäkohtaiset tulokset:

Sijoitus Ryhmä Pisteet Armeija
1. Kulta pieni.jpg Maahinkainen thumb mini.jpg Maahinkainen 137
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Lancaster
2. Hopea pieni.jpg Kuolan kaarti thumb mini.jpg Kuolan Kaarti 107,5
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Lancaster
3. Pronssi pieni.jpg SOP thumb mini.jpg Perkeleen kohortti 99
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Skotlanti
4. Camulosin Villikarjut thumb mini.jpg Camulosin Villikarjut 95,1
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Skotlanti
5. Vishna Ghrim thumb mini.jpg Vishna-Ghrim 60,1
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Palkkasoturit
6. Rutto thumb mini.jpg Rutto 53,2
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Lancaster
7. SOS thumb mini.jpg Special Orc Service 50,8
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
York
8.

Spartiates Hoplitai 44,9
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Palkkasoturit
9. TURA thumb mini.jpg TURA 40,2
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Englanti
10. Entalia thumb mini.jpg Entalia 38,5
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
York
11. Wanainmaa thumb mini.jpg Wanainmaa 38,1
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Skotlanti
12.

Herrasmiehet 30,1
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Skotlanti
13.

Tuonen Korpit 27,9
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Englanti
14. Trauma thumb mini.jpg TRAUMA 26,4
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Lancaster
15. Goblin thumb mini.jpg Goblin Team 25,3
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Englanti
15. Morriganin lauma thumb mini.jpg Morriganin Lauma 25,3
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Skotlanti
17.
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Graalin hurtat 24,2
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Wales
18. Pikardian vapaan hengen toverit 23
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Englanti
19. Galenit thumb mini.jpg Galenin Veljeskunta 20,4
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Palkkasoturit
20.

Leskentekijät 20
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Palkkasoturit
21.

Corona Muralis 19,8
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Wales
22. Leviattaani thumb mini.jpg Leviaattani 19,5
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Wales
23. Tiedosto:Ryhmä Rämä thumb mini.jpgSelene thumb mini.jpg Ryhmä Rämä 18,4
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
York
24. Spitaaliset thumb mini.png Spitaaliset Vaeltajat 18,3
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Wales
25. Pohjan vaki thumb mini.png Pohjan Väki 18,1
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Wales
26.

Aracos 17,4
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Wales
27. Tuska thumb mini.jpg Tuusan Nuuska 17,3
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Palkkasoturit
28. El Muerte thumb mini.jpg El Muerte 17
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Wales
29. Ultima thule 15,8
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Palkkasoturit
30. Takavasara thumb mini.png
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Takavasara-Ulfnar 13,9
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Palkkasoturit
31. 19px Na Gall Óglaigh 13,4
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Englanti
32. Jesus Imperator 12,6
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Englanti

Hajanaisia faktoja:

Eniten lippuja keränny porukka: Maahinkainen (20 lippua)

Eniten lippuja keränny yhdessä skenaariossa: Maahinkainen (6 lippua)

Eniten Glooriaa keränny ryhmä: Maahinkainen (62 kertaa ylistetty kunniallisesta toiminnasta)

Tuloksista menossa SH09-veikkaus (veikkausaikaraja umpeutunut).

Sotahuuto 2009 mediassa