Ero sivun ”Sotahuuto 2006” versioiden välillä

Kohteesta Sotahuuto Wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
p (Skenaariot)
(Arkku)
Rivi 352: Rivi 352:
 
=== Arkku ===
 
=== Arkku ===
  
Alkoi sekavasti. Alkamismerkin soidessa teutonit olivat vielä väärässä liian kaukana olleessa kukkulan alareunalla, osa riisuneena varusteensa. Arkkua lähempää ja samalta korkeudelta aloittanut Puola-Liettua lähetti juoksijaryhmän arkulle jonka luona oli pieni joukko palkkasotureita. Teutonien päästessä kukkulan laelle arkku saapui Puola-Liettuan maalipisteelle. Suurin osa teutoneista ei ehtinyt edes näkemään arkkua.
+
Alkoi sekavasti. Alkamismerkin soidessa teutonit olivat vielä väärässä liian kaukana olleessa kukkulan alareunalla, osa riisuneena varusteensa. Arkkua lähempää aloittanut Puola-Liettua lähetti Entalian juosten arkulle. Arkun luona oli pieni joukko palkkasotureita, mainittavaa vastarintaa ei syntynyt. Teutonien päästessä kukkulan laelle arkku saapui Puola-Liettuan maalipisteelle. Suurin osa teutoneista ei ehtinyt edes näkemään arkkua.
  
 
=== RISK ===
 
=== RISK ===

Versio 18. maaliskuuta 2008 kello 10.10

Logosohu2006 thumb.jpg Roolipeliyhdistys Ryhmä Rämä ry järjesti Sotahuuto 2006- taistelutapahtuman 15.-16.07.2006 Uudenmaan Maaseutuoppilaitoksella Hyvinkäällä, noin 50km päässä Helsingistä. Tapahtuma oli jatkoa Maahinkainen ry:n ja SuoLi ry:n järjestämälle Sotahuuto 2005:lle. Sotahuuto 2006 ei ollut perinteinen liveroolipeli vaan skenaariovetoista taistelua bofferiasein. Tapahtumakehyksenä toimi Teutonivaltion ja Puola-Liettuan välienselvittely 1409 - 1411. Sotahuuto2006 ei pyrkinyt olemaan huipputarkka simulaatio sodan tapahtumista kaikki historialliset tosiasiat muistaen, vaan käytti sitä lähinnä ohjenuorana.

Tapahtumaan osallistui noin 250 (???) henkilöä. Sääolosuhteet tapahtuman aikana olivat lähes optimaaliset ilman ollessa lämmin mutta ei kuitenkaan paahtava.


Historiallinen teema

Tapahtuman historiallisena teemana oli teutoniritareiden (Saksalaisen ritarikunnan) ja Puola-Liettuan väliset taistelut 1409-1411 ennen ja jälkeen Tannenbergin taistelun (eli Grunwaldin taistelun). Armeijoina oli raskaasti varustetut teutonit ja kevyempi mutta runsaslukuisampi Puola-Liettua.

Taustaa

Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Teutonic order state 1455.

1200-luvulla Teutoniritarit kutsuttiin Chelmnon alueelle (nykyisin osa Puolaa) auttamaan pakanallisten preussilaisten käännytystyössä ja puolustamaan Masovian herttuakuntaa. Paavin mahtikäsky yhdessä Pyhän Saksalais-Roomalaisen keisarikunnan hallitsijan Frederik II:n suosion ohella valoi pohjan heidän rajoittamattomalle toiminnalleen tuleviksi vuosisadoiksi. Teutoniritarit katsoivat olevansa Länsi-Eurooppalaisen sivistyksen puolustajia ja pakanallisten tapojen kitkejiä. He rakensivat tukikohtia, teitä, kaupunkeja ja kauppa-asemia, mutta pitivät myös Baltian alueet ja Puolan tiukasti rautanyrkkinsä alla. 1300-luvulla heidän valtansa oli kiistämätön Puolassa ja Pommerissa, mutta Liettuan Suuriruhtinaskunta ei suostunut kääntymään pakanallisista tavoistaan ja alistumaan täysin heidän ikeensä alle, mikä johti Euroopasta tulleiden katolisten apuvoimien avustamana useisiin ristiretkiin Liettuan maaperälle, vaihtelevalla menestyksellä. Pääasiassa liettualaiset puolustivat raivoisasti viimeiseen mieheeni, eikÄ Teutoniveljeskunta saanut havittelemaansa jalansijaa. Näinä aikoina ritareita vastaan taisteli urhoollisesti Liettuan kansallissankari Gediminas, joka oli myös taitava politikko. Vuonna 1385 Krewon Liitossa Puola ja Liettua vannoivat liittosopimuksen kuninkaallisen avioliiton avulla tärkeimpänä tavoitteena yhdistetyin voimin murskata Teutoneiden valta lopullisesti. Liettuan suuriruhtinas Jogaila, joka sai tämän avioliiton kautta Puolan kruunun, kääntyi kristinuskoon tullakseen hyväksytyksi Puolassa ja pyrkien viemään ristiretkiedut Teutoniritareiden yhä jatkuvilta valloitus- ja ryöstöretkiltä. Kuitenkin vuonna 1398 ritarit käynnistivät suuren valloituskampanjan Puola-Liettuan alueilla ja ottivat muun muassa Liettuan hallitseman Samogitian herttuakunnan haltuunsa. Tämä kärsittiin vielä hiljaa, keräten salassa liittolaisia ja sotilasvoimaa. Vuonna 1409 syttyi avoin kapina juuri miehitetyssä Samogitiassa ja edellä mainittu kuningas Jogaila katsoi ajan vihdoin tulleen tasata tilit lopullisesti Teutoniritareiden kanssa luvaten kruunun täyden tuen kapinoitsijoille. Elokuun 14. vuonna 1409 Teutoneiden suurmestari Ulrich von Jungingen julisti sodan Puola-Liettuan liittokunnalle.

Sodan syyt

Näinä aikoina Itä-Europpassa pakanauskontoja sallittiin monin paikoin harjoittaa kristinuskon rinnalla. Tavan tuhoaminen, harhaopin kitkeminen ja poliittisen vallan vahvistaminen olivat Teutoniveljeskunnan tärkeimmät tavoitteet sodassa. Puola-Liettua ja sen liittolaiset pitivät kaikki teutoneita riistäjinä ja halusivat vahvistaa omaa poliittista, taloudellista ja kulttuurista itsemääräämisoikeuttaan. Valtion ja sen liittolaisten ylhäistö oli myös kirjavaa joukkoa uskonnollisesti: esimerkiksi Puola-Liettuan kuningas Jagaila oli alunperin pakana ja armeijoiden toinen johtaja, suuriruhtinas Vytautas, harjoittanut niin ukkosenjumalan, Perkunaan, palvontaa kuin ortodoksisuutta ja lopulta katolisuutta. Tärkeintä olikin yrittää olla suututtamatta mitään uskontokuntaa tai ryhmää, saadakseen heidän liittolaisuutensa.

Sotajoukot

Teutoniritareiden mukaan Liettua oli edelleen likaista ja pakanallista aluetta, olihan heidän kuninkaansakin kääntynyt katolilaiseksi vasta parikymmentä vuotta aikaisemmin. Teutoneilla oli heti liittolaisenaan veljeskuntaan jo aikaisemmin sulautettu Livonian Miekkaveljet-ritarijärjestö nykyisen Viron alueelta sekä pian myös Liettuan lopullisesta käännyttämisestä haaveilevia ristiretkiläisiä ja materiaalisemmista syistä taistelivia palkkasotureita Länsi-Euroopasta. Puola-Liettuan diplomatia toimi ja he saivat runsaasti liittolaisia teutoniuhkaa vastaan. Heidän armeijansa oli todellinen kansojen ja kulttuureiden sekamelska: saman lipun alla seisoivat niin liettulaiset pakanat, venäjänmaan ortodoksit, Jalal ad-Dinin islaminuskoiset tataarit kuin palkkasotureita muun muassa Böömistä, Silesiasta ja Moraviasta. Teutoniveljeskunnan armeijoiden johtajana toimi suurmestari Ulrich von Jungingen apunaan marsalkat Frederick von Wallenrode ja von Lichtenstein, jota pidettiin yhtenä koko vuosisadan parhaista miekkamiehistä. Puola-Lietuan joukkoja johti 60-vuotias kuningas Jogaila sekä Liettuan suuriruhtinas Vytautas. Molemmat olivat kansallisankari Gediminaan pojanpoikia. Teutoniveljeskuntaa pidettiin sodan ennakkosuosikkina, sillä vaikka heidän joukkonsa (27 000 soturia) oli pienempi kuin Puola-Liettuan ( 39 000 soturia) olivat he erinomaisesti varusteltuja ja johdettuja. Puola-Liettua oli kuitenkin äärimmäisen motivoitunut vuosisatojen alistuksen lopettamiseksi ja tiesi taistelevansa itsemääräämisoikeudestaan ja koko Itä-Euroopan tulevaisuudesta.

Sota

Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Grunwald, maalannut Wojciech Kossak.

Sodassa ei käytetty juuri käsituliaseita ja niiden merkitys lopputuloksen kannalta oli merkityksetön. Historialliset lähteet kertovat Teutoniritareilla olleen runsaasti tykistöä, joka kuitenkin tuhottiin vihollisen ratsuväen toimesta. Varsinkin teutoneilla oli paljon ratsuväkeä, jota ei pystytä Sotahuuto2006:ssa simuloimaan. Tämä perustellaan Puolan sankoissa metsissä ja suomaastossa piileskeleviin Puola-Liettuan joukkoihin, joita ei ratsuväellä pystytä tavoittamaan. Sotahuuto2006 sijoittuu Samogitian kapinan väkivaltaisuuksiin, molempien armeijoiden harjoittamaan agressiiviseen tiedustelutoimintaan ennen ratkaisutaistelua, tunnusteluun vihollisen voimasta Puolan metsissä, teutoneiden harjoittamaan ryöstelyyn ja kenties sekasortoon heidän riveissään Grunwaldin ratkaisutaistelun jälkeen. Puola-Liettualla oli kova kiire saada yksi nopea ratkaisutaistelu, ennen armeijansa hajoamista sisäisiin ristiriitoihin. Sitä ennen käytiin pientä kädenvääntöä Bydgoszcz'ssa, Dabrownossa ja Kurzetnikissa. Sota käytännössä ratkesi näiden pienimuotoisten kohtaamisten jälkeen armeijoiden kohdatessa koko vahvuudellaan vuonna 1410 Grunwaldin taistelussa, jossa Puola-Liettuan joukot murskasivat Teutoniveljeskunnan armeijan selkärangan. Tämän jÄlkeen suoritettiin vielä sotilaallisia liikkeitä Marienburgissa, Radzynissa, Koronowossa, Dzialdowossa, Tucholassa ja Golubissa. Mutta miten käy Sotahuuto2006:ssa? Muuttuuko historia ja osoittaako Veljeskunta pakanoille sekä harhaoppisille Länsi-Eurooppalaisen kunnian voiman?


Armeijat

Puola-Liettua

Auerbachin Kolonna thumb.jpg Entalia thumb.jpg Tura thumb.jpg Rutto thumb.jpg Tiedosto:Ryhmä Rämä thumb.jpg Rynskin Liskounioni thumb.jpg Saulkrasti thumb.jpg Wanainmaa thumb.jpg


Teutonit

Maahinkainen thumb.jpg Mannunvartijat thumb.jpg Kuolan Kaarti vanha thumb.jpg SOS thumb.jpg

Palkkasoturit

Camulosin Villikarjut thumb.jpg Tiedosto:Tympäisevän Kylän Militia thumb.jpg El Muerte thumb.jpg Sons of Perkele thumb.jpg


Ryhmien vahvuudet ja varustus

Auerbachin Kolonna (Puola-Liettua)

Auerbachin Kolonna thumb.jpg x taistelijaa...

Entalia (Puola-Liettua)

Entalia thumb.jpg x taistelijaa...

Rutto (Puola-Liettua)

Rutto thumb.jpg 7 taistelijaa. Kevyt, kilpien ja 1 hilparin kanssa varustautunut kaveri porukka. Ensimmäinen sotahuuto/tapahtuma johon RUTTO osallistui erillisenä ryhmänä.

Ryhmä Rämä (Puola-Liettua)

Tiedosto:Ryhmä Rämä thumb.jpg x taistelijaa...

Rynskin Liskounioni (Puola-Liettua)

Rynskin Liskounioni thumb.jpg x taistelijaa...

Saulkrasti (Puola-Liettua)

Saulkrasti thumb.jpg 10 taistelijaa: kaikilla joko bastardi, 2 miekkaa tai miekka+kilpi. Useimmilla jonkin asteinen haarniskointi mutta ei kovin raskasta.

Tapion Uljaat Rajanvartijat (Puola-Liettua)

Tura thumb.jpg x taistelijaa...

Wanainmaa (Puola-Liettua)

Wanainmaa thumb.jpg x taistelijaa...

Maahinkaiskaarti (teutonit)

Maahinkainen thumb.jpg 26 taistelijaa, liki kaikki sangen kokeneita. Varustus kilpiä, jousia, keihäitä ja hilpareita. Aseistuksessa ei siis mitään erityistä painotusta, Maahinkainen toimi yleisjoukkona joka oli kohtuullisen valmis kaikkiin tilanteisiin. Haarniskointi keskiraskasta, kevyempää kuin 2007 mutta raskaampaa kuin 2005.

Perustaktiikkana Maahinkaisella oli mennä päin vastustajia ja tehdä mahdollisimman paljon tuhoa mahdollisimman nopeasti. Maahinkaisen soturien hyvät yksilötaidot ratkaisivat näissä tilanteissa useimmiten tilanteen ja vastustajat saatiin lyötyä hetkellisesti. Viimeistelyssä olikin sitten paljon vialla, yhteistoiminta ei ollut kohdallaan. Onnistuneen läpimurron jälkeen päädyttiin kerta toisensa jälkeen hajalleen sankaroimaan yksittäisiä vihollisia vastaan vastustajan koko rivin pinoon vyöryttämisen sijaan.

Mannun Vartijain Kaarti (teutonit)

Mannunvartijat thumb.jpg 18 taistelijaa. 6 isoa tornikilpeä, kasa (vielä tuolloin) pitkiä keihäitä, miekka&kilpimiehiä. Panssarointia alle kymmenellä. Ryhmän taistelutaktiikkana oli yksinkertaisesti juntata tornikilvet keihäiden eteen ja antaa keihäiden hoitaa likainen työ. Vihollisen harventuessa suoritettiin enemmän tai vähemmän nopea rynnäkkö.

Kuolan Kaarti (teutonit)

Kuolan Kaarti vanha thumb.jpg 22 taistelijaa, paljon keihäitä.

Special ORC Service (teutonit)

SOS thumb.jpg x taistelijaa... Paljon panssaria.

El Muerte (palkkasoturit)

El Muerte thumb.jpg x taistelijaa... Erittäin pitkiä varstoja

Camulosin Villikarjut (palkkasoturit)

Camulosin Villikarjut thumb.jpg x taistelijaa...

Sons of Perkele (palkkasoturit)

Sons of Perkele thumb.jpg x taistelijaa...

Tympäisevän Tähden Kylän Militia (palkkasoturit)

Tiedosto:Tympäisevän Kylän Militia thumb.jpg x taistelijaa...

Tulokset

Sijoitus Ryhmä Yhteispisteet Gloria Armeija Vahvuus
1. Kulta pieni.jpg El Muerte thumb mini.jpg El Muerte 555 19.5 Palkkasoturit 6
2. Hopea pieni.jpg Maahinkainen thumb mini.jpg Maahinkainen 489 37.5 Teutoniritarit 26
3. Pronssi pieni.jpg Mannunvartijat thumb mini.jpg Mannunvartijat 488 17.5 Teutoniritarit 18
4. Tiedosto:Tympäisevän Kylän Militia thumb mini.jpg Tympäisevän Tähden Kylän Militia 463 2.5 Palkkasoturit 10
5. Kuolan Kaarti vanha thumb mini.jpg Kuolan Kaarti 438 2.5 Teutoniritarit 17
6. Rutto thumb mini.jpg Rutto 425 22.5 Puola-Liettua 7
7. SOS thumb mini.jpg SOS 410 -12.5 Teutoniritarit 23+3
8. Camulosin Villikarjut thumb mini.jpg Camulosin Villikarjut 387 22.5 Palkkasoturit 12
9. Wanainmaa thumb mini.jpg Wanainmaa 367 20 Puola-Liettua 23
10. Entalia thumb mini.jpg Entalia 356 40 Puola-Liettua 21
- SOP thumb mini.jpg Sons of Perkele 356 2.5 Palkkasoturit 9
12. Auerbachin Kolonna thumb mini.jpg Auerbachin Kolonna 309 27.5 Puola-Liettua 8
13. Rynskin Liskounioni thumb mini.jpg Rynskin Liskounioni 303 27.5 Puola-Liettua 13
14. Tiedosto:Ryhmä Rämä thumb mini.jpg Ryhmä Rämä 302 12.5 Puola-Liettua 20
15. Saulkrasti thumb mini.jpg Saulkrasti 296 2.5 Puola-Liettua 10
16. TURA thumb mini.jpg TURA 281 7.5 Puola-Liettua 19

Skenaariot

HUOM! Skenaarioiden järjestys on sekaisin. Laittakaa oikeaksi ken tietää!

Lauantaina:

  • Kohtaaminen Metsässä I (Mikä oli sen oikea nimi?)
  • Saatto
  • Kenttätaisteluja
  • Väijytykseen ratkennut metsätaistelu
  • Kohtaaminen metsässä laavun maastossa (onko sama kuin edellinen?)
  • Kukkulan valtaus
  • Arkku


  • Kenttätaistelu I (oliko näin?)
  • Kenttätaistelu II (oliko näin?) oliko tätä se "legendaarinen" teutonit nurkassa?

Sunnuntaina:

  • Kenttätaistelu (eikös se teutoninurkka ollutkin tässä?)
  • RISK - kolme pistettä kaksi armeijaa

Skenaarioiden tapahtumakulku

Lisää tähän muut skenaariot.

Ensimmäinen skenaario (nimi?)

TODO:selostus. Teutonien tarkoitus oli marssia armeijan lipun kanssa risteykseen, jossa Puola-Liettuan armeija piti asemiaan. Palkkasoturit Puola-Liettualla: Oliko Tympäisevä kummalla Teutoneilla? Palkkasoturit Teutoneilla: El Muerte, Sons of Perkele

Teutonit marssivat tietä pitkin pääjoukolla, metsän rinteellä tien vieressä tuli Maahinkainen tarkoituksena tulla vihollisjoukon kylkeen kohdatessa pääjoukon. Pienten armeijoiden häirintää matkalla. Camulos kiersi joukon yrittäen koukata selustaan, mutta osui tielle pyrkivään pieneen osastoon Maahinkaista, joka onnistui pidättelemään sitä riittävän pitkään. Lopulta pääjoukon otti vastaan Rämä ja Liskot (ketä muita?). Teutonit saivat voiton.

Saatto

Teutoneilla oli tavoitteena saada kuljetettua tärkeä piispa pakanoita vilisevän alueen halki. Puola-Liettuan armeijan tehtävänä oli saada piispa (vai kuka?) hengiltä. Alue oli pitkä mutta ei kovin leveä mitat suunnilleen?.

Teutonit valitsivat taktiikaksi piispan kuljettamisen raskaan yksikön sisässä ja etenemisen hitaasti mutta varmasti. Puola-Liettua teki useita uhrautuvaisia hyökkäyksiä, mutta osumaa piispaan ei tullut ja teutoniarmeija pääsi etenemään maalitasalle ja voitti skenaarion.

Kenttätaistelu(t)

TODO:Selitykset. Oliko näitä montakin?

Väijytykseen ratkennut metsätaistelu

Teutonit menivät metsään, Puola-Liettua tuli perässä. Teutonit lähettivät El Muerten ja SOSin kevyen vetämään huomion itseensä ja mahdollisimman suuret määrät vihollissotureita peräänsä. Tämä onnistuikin erinomaisesti. Samaan aikaan SOS, Maahinkainen, Mantu ja Kuola istuivat metsäkumpareen takana odottaen että vihollinen kulki hajaantuneena ohi heistä. Teutonien pääjoukot marssivat hajaantuneiden joukkojen sydämeen, teloivat ~50 raskainta soturia ja tällä käytännössä ratkaisivat koko taistelun. Ylivoimaa vastaan urheasti tuhoutuneita porukoita olivat Rämä, Wanainmaa, kuka muu?

Kukkula

TODO:Selitys.

Teutonit hyökkäsivät ja voittivat vastustajan passiivisuuden vuoksi.

Maahinkainen pidätteli puolta armeijaa lähettämällä muutamia miehiä kiertämään ja menemällä lähelle pienten maanmuotojen taakse huutelemaan kunnollista taistelukontaktia ottamatta. Mantu, Kuola ja SOS teloivat koko Puola-Liettuan laidasta tehokkaasti vyöryttämällä.

Arkku

Alkoi sekavasti. Alkamismerkin soidessa teutonit olivat vielä väärässä liian kaukana olleessa kukkulan alareunalla, osa riisuneena varusteensa. Arkkua lähempää aloittanut Puola-Liettua lähetti Entalian juosten arkulle. Arkun luona oli pieni joukko palkkasotureita, mainittavaa vastarintaa ei syntynyt. Teutonien päästessä kukkulan laelle arkku saapui Puola-Liettuan maalipisteelle. Suurin osa teutoneista ei ehtinyt edes näkemään arkkua.

RISK

TODO:Selitys. Kolme pistettä. Puola-Liettualla etua ja voitto tuli.

Kiertopalkinto

Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Sotahuuto 2006:sta sai alkunsa myös Sotahuudon virallinen kiertopalkinto.

Sotahuuto 2006:sta sai alkunsa myös kiertopalkintoperinne. Kunkin Sotahuudon voittaja saa nimensä kirjatuksi kiertopalkinnon taakse. Tällä hetkellä kirjattuna on: Wanainmaa 2005, El Muerte 2006 ja El Muerte 2007.


Aiheesta muualla

[1] Tapahtuman virallinen kotisivu

Kuvia

Videoita

  • Rämän koostama SH06-video YouTubessa [2]