Sotahuuto

Kohteesta Sotahuuto Wiki
Versio hetkellä 22. heinäkuuta 2013 kello 13.32 – tehnyt ZamboNet (keskustelu | muokkaukset)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sotahuuto on vuosittain Suomessa järjestettävä bofferointitapahtuma. Tapahtumaan osallistuu satoja taistelijoita ja väkimäärä on tähän mennessä aina kasvanut runsaasti. Tapahtumassa on ollut jo yksi ulkomaalainenkin ryhmä mukana.

Sotahuutoa järjestää vaihteleva joukko. Sotahuutoa varten on perustettu Sotahuuto ry.

Sotahuutoon osallistutaan ryhmissä, joiden koko on ollut alle kymmenestä yli viiteenkymmeneen. Tarvittaessa pieniä ryhmiä voidaan yhdistää suuremmiksi ja yksittäisenä taistelijana osallistujat liitetään joihinkin olemassaoleviin ryhmiin. Ikäraja tapahtumaan on 15 vuotta. Tapahtuma on aloittelijaystävällinen.

Sotahuudossa ryhmät jaetaan kahteen suureen armeijaan ja osa ryhmistä sijoitetaan palkkasotureihin, eli niiden armeija vaihtelee skenaariosta toiseen. Sotahuuto pelataan noin vartista puoleentoista tuntiin kestävissä skenaarioissa, joten peliteknisen kuoleman jälkeen voi jatkaa taistelua seuraavassa skenaariossa. Sotahuudossa lasketaan ryhmille pisteet saavutettujen tavoitteiden ja kärsittyjen kuolemien mukaan.


Tapahtuma Paikka Järjestäjä Osallistujamäärä Voittaja Kuvaus
Sotahuuto 2005 Jyväskylä Maahinkainen >200 Wanainmaa Ensimmäisen sotahuudon teemana Albigenssiristiretki.
Sotahuuto 2006 Hyvinkää Ryhmä Rämä 250 El Muerte 1409-1411 Teutonit vs Puola-Liettua. Kiertopalkinto otettiin käyttöön.
Sotahuuto 2007 Espoo, Pirttimäki Rynskin Liskounioni ja muutama örkki 370 El Muerte Satavuotinen sota. Myös virolaisia mukaan.
Sotahuuto 2008 Ruotsinpyhtää Maahinkainen (ja muutama veljes) 500 Kuolan Kaarti Baltian ristiretket. Uudistuksina jako neljään armeijaan, rajallisen respawnin skenaariot sekä linnoitus.
Sotahuuto 2009 Orivesi Galen/Wanainmaa 550 Maahinkainen Ruusujen sota. Uudistuksena jako kuuteen armeijaan.
Sotahuuto 2010 Masku Harmaasudet 557 Maahinkainen Balkanin konfliktit.
Sotahuuto 2011 Muurame Maahinkainen 550 Special Orc Service Italia 1000- ja 1100-luvut.
Sotahuuto 2012 Hauho Kuolan kaarti ~500 Ryhmä Rämä Espanjan Reconquista
Sotahuuto 2013 Padasjoki Galenin Veljeskunta - - Ruotsi-Novgorod 1200-luku.


Edellisten vuosien kootut tulokset

Sijoitus Lippu Joukkue 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 Kokonaispisteet
1. Maahinkainen thumb mini.jpg Maahinkainen Hopea pieni.jpg(30,8) Hopea pieni.jpg(33) 4.(30,6) 11.(18) Kulta pieni.jpg(80) Kulta pieni.jpg(72,5) 14.(16) 280,9
2. Kuolan kaarti thumb mini.jpg Kuolan Kaarti 9.(8,4) 5.(19,2) 5.(25,6) Kulta pieni.jpg(70) Hopea pieni.jpg(68,2) 11.(19) Hopea pieni.jpg(61,6) 272
3. SOS thumb mini.jpg Special Orc Service 8.(10,4) 7.(14) 10.(12,1) Pronssi pieni.jpg(52) 7.(36,4) 21.(9) Kulta pieni.jpg(72,5) 206,4
4. Camulosin Villikarjut thumb mini.jpg Camulosin Villikarjut 15.(1) 8.(11,7) 9.(14,4) 6.(34,5) 4.(52,2) 4.(46,8) 7.(32,2) 192,8
5. Rutto thumb mini.jpg Rutto - 6.(16,5) 6.(22,5) 5.(38,4) 6.(40,5) 8.(28,6) 6.(36) 182,5
6. El Muerte thumb mini.jpg El Muerte - Kulta pieni.jpg(40) Kulta pieni.jpg(50) 17.(12) 28.(5) Pronssi pieni.jpg(54) 12.(18) 179
7. SOP thumb mini.jpg Sons of Perkele - 10.(7,7) 8.(16,9) 8.(27,3) Pronssi pieni.jpg(60) 29.(1) 4.(46,8) 159,7
8. TURA thumb mini.jpg TURA - 16.(1) 20.(1) 9.(24) 9.(28,8) Hopea pieni.jpg(61,6) 8.(28,6) 145
9. Tiedosto:Ryhmä Rämä thumb mini.jpg Ryhmä Rämä 6.(15) 14.(3) Pronssi pieni.jpg(36) 7.(30,8) 23.(10) 10.(22) 9.(25,2) 142
10. Tiedosto:Noin seitsemän veljestä thumb mini.jpg Noin seitsemän veljestä 10.(6,6) - - Hopea pieni.jpg(59,4) - - Pronssi pieni.jpg(54) 120
11. Entalia thumb mini.jpg Entalia 4.(21,6) 10.(7,7) 11.(10) 15.(14) 10.(25,3) 9.(25,2) 15.(15) 118,8
12. Vishna Ghrim thumb mini.jpg Vishna Ghrim - - Hopea pieni.jpg(41,8) 13.(16) 5.(44,8) - - 102,6
13. Mannunvartijat thumb mini.jpg Mannun Vartijain kaarti Pronssi pieni.jpg(26) Pronssi pieni.jpg(28) 7.(19,6) 10.(20,9) - - - 94,5
14. Goblin thumb mini.jpg Goblinit - - - - 15.(18) 7.(32,2) 5.(40) 90,2
15. Wanainmaa thumb mini.jpg Wanainmaa Kulta pieni.jpg(37,5) 9.(9,6) - 24.(5) 11.(22) 27.(3) 24.(6) 83,1
16.
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Corona Muralis - - - - 21.(12) 5.(40) 16.(14) 66
17.
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Spartiates Hoplitai - - - - 8.(32,5) 19.(11) 11.(19) 62,5
18. 19px Na Gall Óglaigh - - - - 32.(1) 6.(36) 10.(22) 59
19.
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Leskentekijät - - 16.(5) 22.(7) 20.(13) 14.(16) 17.(13) 54
20. 13 komppania thumb mini.jpg 13. Komppania - - 14.(7) 4.(45) - - - 52
21.
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Graalin hurtat - - - - 17.(16) 15.(15) 13.(17) 48
- Galenit thumb mini.jpg Galenin Veljeskunta - - 13.(8) 14.(15) 19.(14) - 19.(11) 48
23. Spitaaliset thumb mini.png Spitaaliset Vaeltajat - - - 12.(17) 24.(9) 16.(14) 26.(4) 44
24.
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Tuonen Korpit - - - 28.(1) 13.(20) 20.(10) 18.(12) 43
- CDLC thumb mini.jpg Harmaasudet - - 19.(2) 20.(9) 18.(15) 22.(8) 21.(9) 43
26. Leviattaani thumb mini.jpg Leviaattani - - 12.(9) 26.(3) 22.(11) 25.(5) 22.(8) 36
- Tiedosto:Tympäisevän Kylän Militia thumb mini.jpg Tympäisevän Kylän Militia 7.(12,6) 4.(23,4) - - - - - 36
28. Tuska thumb mini.jpg Tuusan Nuuska - - 15.(6) 23.(6) 27.(6) 17.(13) - 31
29.
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Ulfnar - - - - - 12.(18) 20.(10) 28
-
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Jesus Imperator - - - 21.(8) 32.(1) 13.(17) 28.(2) 28
- Herrasmiehet thumb mini.jpg Herrasmiehet - - - - 12.(21) 23.(7) - 28
32. Pohjan vaki thumb mini.png Pohjan Väki - - - - 25.(8) 18.(12) 23.(7) 27
33. Morriganin lauma thumb mini.jpg Morriganin lauma - - - - 15.(18) 26.(4) 27.(3) 25
34. Trauma thumb mini.jpg TRAUMA - - - - 14.(19) - - 19
35. Rynskin Liskounioni thumb mini.jpg Rynskin Liskounioni - 13.(4) 18.(3) 19.(10) - - - 17
36. Takavasara thumb mini.png Takavasara - - - 16.(13) 30.(3) - - 16
37.
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Aracos - - - - 26.(7) - - 7
38. Selenen jousineidot - - - - - 24.(6) - 6
39.
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Kylähullut - - - - - - 25.(5) 5
40. - Ultima thule - - - - 29.(4) - - 4
41. - Nikodemuksen Nihdinniittaajat - - - - - 28.(2) - 2
42. - FSC - - - - - - 29.(1) 1

Pisteiden lasku toimii seuraavan metodin mukaisesti: Sijoituksesta saa käänteisen määrän pisteitä ja kärkikymmenikön pisteet kerrotaan ylimääräisellä kertoimella.

Kertoimet: 1. = x2.5, 2. = x2.2, 3. = x2.0, 4. = x1.8, 5. = x1.6, 6. = x1.5, 7. = x1.4, 8. = x1.3, 9. = x1.2, 10. = x1.1


Haluatko mukaan seuraavaan Sotahuutoon? Lue Aloittelijan opas Sotahuutoon.

Aiheesta muualla

  • [1] Sotahuudon virallinen kotisivu.
  • Silver Baguette - Apua Sotahuutoon aikovalle
  • [2] Sotahuudon keskustelufoorumit.
  • [3] Sotahuuto suomenkielisessä Wikipediassa.

Sotahuudolla on IRC-kanava IRCnet:ssä nimeltään #sotahuuto