SH09-risteys-RISK

Kohteesta Sotahuuto Wiki
Versio hetkellä 4. elokuuta 2009 kello 10.31 – tehnyt 87.93.66.77 (keskustelu)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Skenaariossa tavoitteena hallita risteystä pidempään kuin vastustaja, käytössä 400 respawnia per puoli.

Lancasterin kesken tuumataan, että jätetään risteys omaan arvoonsa ja pyritään tuhoamaan sen hallintaa yrittävä vihollinen loppuun. Olennainen osa suunnitelmaa on omien kevyiden yksiköiden pyrkimys välttää viimeiseen asti tappioita ja vastustajan kevyiden, helpohkosti tapettavien ja ennen kaikkea nopeasti respaavien (ja näin respat raskaammilta syövien) yksiköiden tuhoaminen. Suunnitelma uhkaa mennä alusta asti pieleen, kun vastoin ennakko-odotusta risteys saadaan ripeällä juoksumarssilla Lancasterin hallintaan ja ihmiset jumittuvat puolustusmoodiin aktiivisen hyökkäämisen sijaan. Tilanteen pelastaa kuitenkin Tiellä jonossa edennyt useamman Yorkin ryhmän hyökkäys, joka päättyy jo jo vuodelta 2006 tuttuun pinossa lähtemiseen. Tämän jälkeen taistelu vyöryy tasaisempana edestakaisin Lancasterin onnistuessa jatkuvasti kuluttamaan hieman tappioitaan enemmän Yorkin armeijaa. Lopullinen ratkaisu syntyy Yorkin hajotettua joukkonsa koukkaamaan, jolloin pitkän suostuttelun jälkeen pistettä turhaan puolustamaan asennoituneet Lancasterilaiset tuhoavat ensin tien lähettyvillä odotelleet Yorkin kannattajat ja tämän jälkeen koukkaajat.

Erityismainintana Possujen kertakaikkisen upea ja turhauttava toimintatapa Lancasterin vasemmalla sivustalla, jossa he pidättelivät Entaliaa peräänny-etene-peräänny-etene -leikissä ja lopulta tuhosivat turhautuneen vastustajan.

Taistelu päättyy Lancasterin voittoon Yorkin respawnien loppuessa. Tällöin Lancasterilla oli jäljellä n. 70-80 respawnia.