Ryhm Rm

Kohteesta Sotahuuto Wiki
Versio hetkellä 28. heinäkuuta 2016 kello 21.34 – tehnyt Conan (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Malline:Ryhmätiedot

Nopeus ja röyhkeys!

Yleistä Rämästä

Roolipeliyhdistys Ryhmä Rämä ry:n toiminta keskittyy pääosin bofferointiin, mutta myös muuhun roolipeli-, liveroolipeli-, historian elävöitys ja edustustoimintaan. Rämä osallistuu spontaanisti mielenkiintoisiin tapatumiin lyhyelläkin varoitusajalla. Bofferoinnin saralla Rämä pyrkii kehittämään toimintaansa raskaana linjataisteluryhmänä. Rämän kehitys pienestä panssaroimattomasta ryhmästä Sotahuudon suurimmaksi ja raskaimmaksi ryhmäksi on onnistunut melko lyhyessä ajassa kovan työn ja onnistuneen värväyspolitiikan seurauksena. Roolipeliyhdistys Ryhmä Rämä ry:n jäsenet saavat käyttöönsä yhdistyksen aseistuksen ja tabardin. Lisäksi jäsenet pääsevät takomaan itselleen ilmaiseksi haluamansa panssarit, Rämän seppien opastamana. Vuoden 2008 alusta lähtien Rämä perii jäseniltään 20€ liittymismaksun joka kattaa elinikäisen jäsenyyden. Sotahuutoon osallistujilta kerätään lisäksi varustemaksu, jolla ylläpidetään ja kehitetään ryhmän varustusta.

Tiedosto:Ryhmä Rämä SH07.jpg
Ryhmä Rämä Sotahuudossa 2007.

Yhteystiedot

Puheenjohtaja: Pekka Väisänen, foorumeilla Keisari_P(2011)

Ryhmä seuraa vilkaasti Sotahuudon foorumeita. Siellä Rämäläiset tavoittaa nopeasti ja kattavasti.

Historiaa

Roolipeliyhdistys Ryhmä Rämä ry:n juuret ovat Nurmijärvellä 40km Helsingistä pohjoiseen. Ryhmä Rämä oli alunperin Nurmijärveläinen kaveriporukka jonka vajaan 10 hengen ydin harrasti aktiivisesti roolipelejä. Bofferointia harrasti myös muutamia ropeporukkaan kuulumattomia. Bofferointi alkoi joskus vuonna 1997 ja oli aktiivisimmillaan 1999-2001. Nurmijärvellä oli tuolloin noin 15 bofferoijaa. Porukka koostui paria poikkeusta lukuunottamatta -83 syntyneistä. Vuosina 2002-2005 bofferointi oli jo lähes loppunut. Vuodessa saatettiin järjestää vain yhdet treenit Ropeconin lisäksi. Ropeconissakin "Rämästä" mättöön osallistui yleensä vain pari-kolme.

Sotahuuto 2005

Tiedosto:Rämä SH05 leirissään.jpg
Ryhmä Rämä leirissään Sotahuuto 2005 tapahtumassa
Tiedosto:Rämä SH05 auringonlasku.jpg
Rämä SH05:ssä voitetun Arkkuskenaarion jälkeen

Bofferoinnin hiljaiselo päättyi kun Equilan bongasi Sotahuuto 2005 -ilmoituksen, ilmeisesti larp-kalenterista. Hän kertoi asiasta IRC:ssä Keisari_P:lle joka kävi vanhan boffoporukan läpi, ja Ryhmä Rämä saatiin kasaan. Juuri ennen sotahuutoa järjestetyssä Leganin kronikat larpissa Rämä värväsi muutaman uuden tulokkaan. Sotahuuto 2005 varten järjestettiin jopa yhdet treenit. Valitettavasti yksi soturi loukkasi niissä polvensa eikä siten voinut osallistua. Hänen osallistumismaksunsa hyödynsi sittemmin Aldaron (SH07 vastuupäällinen) joka värvättiin pelipaikalla. Rämän lopullinen vahvuus olikin 13 soturia. Pienehköstä ryhmäkoostaan huolimatta Rämä menestyi Sotahuuto 2005 tapahtumassa hyvin. Ryhmä sai erityskiitosta taktisesta älykkyydestä.




Sotahuuto 2006

Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Infopiste Sotahuuto 2006
Tiedosto:Rämä SH06 ryhmäkuva.jpg
Ryhmä Rämä Sotahuuto 2006 tapahtumassa

Kun näytti siltä, ettei kukaan olisi järjestämässä Sotahuuto 2006 -tapahtumaa, päätimme kantaa kortemme kekoon Suomen bofferiharrastuksen eteen ja otimme asiaksemme tapahtuman järjestämisen. Rämällä ei ollut kokemusta aiempien isojen tapahtumien järjestämisestä, mutta luottamus porukan järjestelykykyyn oli rautainen. Ystäväpiiristä haalittiin kaikki halukkaat vapaaehtoiset joita saatiin juuri riittävästi. Tapahtuman järjestäminen pakotti rekisteröitymään yhdistyksenä ja järjestäytymään paremmin.

Ensimmäinen merkittävä saavutus Sotahuuto 2006 tapahtuman ja koko suomen bofferoinnin hyväksi oli Sotahuuto-foorumeiden pystyttäminen. Seuraava saavutus oli Sotahuuto 2006 tapahtuman vieminen läpi onnistuneesti (joskin tietty pienin kömmähdyksin).

Sotahuuto 2006 tapahtumaa varten treenasimme jopa 2-3 kertaa. Tällä kertaa kuitenkin panostettiin varustukseen minkä johdosta Rämä kehitti uuden taivutetun kilpistandardinsa sekä aloitti Lambda^n avustuksella kypärien takomisen. Sotahuuto 2006:ssa Rämän taisteluosaston vahvuus oli noin 16 soturia ja keski-ikä 21,5 vuotta.

Sotahuuto 2007

Sotahuuto 2006 tapahtuman menestys veti mukaan vanhoja jo boffauksen lopettaneita. Asetimme uudeksi tavoitteeksi Rämän vahvuuden nostettavaksi 30 soturiin, minkä uskottiin olevan mahdotonta pelkän kaveriporukan kautta. Otimme ensisijaiseksi tavoitteeksi sulauttaa pienempiä pk-seudun ryhmiä Rämään. Lisäksi värväsimme kavaripiirin kautta. 2007 kokoonpanoon sulautui Albergan Assasiinit, Tympäisevän Kylän Militia sekä Kukon Kaarti. Lisäksi saimme muutamia loikkareita Liskoista.

Kun ei ollut Sotahuutoa järjestettävänä, saattoi resurssit ohjata suoraan oman ryhmän kehittämiseen. Rämä aloittikin jo talvella ensimmäistä kertaa 6 vuoteen säännölliset viikottaiset treenit. SH06:ssa ilmenneet ongelmat pyrittiin korjaamaan kiinnittämällä erityishuomiota ryhmän komentoketjuun. Panssareita taottiin tasaiseen tahtiin joululomasta lähtien.

Ryhmän vahvuus oli pelipaikalla Sotahuudon suurin, 41 soturia +2 kameramiestä. Ryhmän keski-ikä oli 22,8 vuotta.

Sotahuuto 2008

Rämä lähetti 29 henkisen taisteluosaston Sotahuuto 2008 -tapahtumaan tavoittelemaan voittosta. Joukko oli lukumääräisesti edellisvuotista pienempi, mutta entistä raskaammin varustettu. Mukana oli myös onager katapultti. Sijoituksena 7/28. Voiton vei Rämän liittolaisryhmä Kuolan Kaarti.

Sotahuuto 2009

Sotahuuto 2010

Sotahuuto 2011

Vahvuus 27, sijoitus 9.

Saavutuksia

- Ropeconin joukkueturnauksessa 2004 Hopea Hopea pieni.jpg(Pekka Väisänen, Mikko Nivaro, ...)

- Ropeconin joukkueturnauksessa 2005 Pronssi Pronssi pieni.jpg(Pekka Väisänen, Mikko Nivaro, Joni North) Tappio vain voittaneelle kolmikolle.

- Ropeconin joukkueturnauksessa 2006 Pronssi Pronssi pieni.jpg(Pekka Väisänen, Joni North) Tappio jälleen vain voittaneelle kolmikolle.

- Ropeconin joukkueturnauksessa 2007 joukkue nukkui krapulassa kotona onnensa ohi, eikä osallistunut turnaukseen... Turnauksessa oli kuitenkin Rämän 2007 kokoonpanoon kuuluneiden Assasiinien joukkue, joka sijoittui neljänneksi.

- Sotahuuto 2005 tapahtumassa sijoitus 6/15 "Erinomaisesti taistellut ryhmä, joka oli ristiretkeläisten selvin menestyjä. Vakuutti erityisesti kyvyllään olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Taktisesti älykäs ryhmä, jossa yksilöt kykenivät yhdistämään voimansa."

- Sotahuuto 2006 tapahtumassa sijoitus 13/15 "Ryhmä Rämä taisteli aina siellä missä taistelu oli kiivain ja usein ylivoiman edessä hajallaan. Tämä johti myös ryhmäkokoon suhteutettujen tappioiden kasvamisen tapahtuman suurimmiksi. Yksi Rämän soturi vaati monta vihollista kaatuakseen."

- Sotahuuto 2007 tapahtumassa sijoitus 3/20 Pronssi pieni.jpg

- Sotahuudon foorumien pystyttäminen 24.01.2006 22:30

- Sotahuuto 2006 Tapahtuman järjestäminen 15.-16.07.2006 Uudenmaan Maaseutuoppilaitoksella Hyvinkäällä

- Yövartio I larpin järjestäminen kesällä 2005

- Yövartio II larpin järjestäminen syksyllä 2006

- Voittavalla osapuolella Viron Nordic Equinox 2007 tapahtumassa

- Voittavalla osapuolella Viron Nordic Equinox 2008 tapahtumassa

- Kolmas sija Pronssi pieni.jpg Trollballin SM-kilpailussa Orivedellä 19.4.2008.

- Ensimmäinen sija Kulta pieni.jpg Trollball-turnauksessa Orivedellä 22.11.2008; finaalissa Rutto kaatui 5-2.

Roolipeliyhdistys Ryhmä Rämä ry:n vuosikertomus vuodelta 2007

Vuosi 2007 oli yhdistykselle erittäin toiminnantäytteinen vuosi. Toiminta kehittyi merkittävästi edellisestä vuodesta. Yhdistyksen jäsenmäärä kaksinkertaistui 43:een jäseneen, tapahtumia oli enemmän kuin aikaisemmin ja niissä oli vahva osanotto. Tänä vuonna yhdistys onnistui myös luomaan kansainvälisiä suhteita virolaisiin larp-harrastajiin ja vierailemaan kahdessa virolaisessa taistelutapahtumassa.

Bofferointi (pehmomiekkailu) toiminta

Säännölliset harjoitukset alkoivat heti tammikuussa, aluksi sisätiloissa Leppävaarassa ja säiden lämmettyä ulkona Myyrmäessä. Harjoituksissa oli keskimäärin 10 osallistujaa ja yhteensä harjoituskertoja kertyi 193. Harjoituskauden lomassa neljä Rämän sotureista osallistui Virossa järjestettyyn Jüriõõ taistelularppiin 20.-22.4. http://kuvablogi.com/blog/1904/16/ Huonosta kelistä huolimatta matka oli antoisa ja siellä solmittiin uusia ystävyyssuhteita sekä hyviä kontakteja Virolaisiin. Matka oli ensimmäinen askel kulttuuriemme välisessä ystävyydessä. Kevään harjoituskausi huipentui treenileiriin 8.-10.6. http://kuvablogi.com/blog/1904/17/ Treenileiri järjestettiin Ilmari Kuikan kesämökillä. Ohjelma käsitti taisteluharjoituksia sekä muodostelmassa liikkumista. Mökillä myös uitiin, saunottiin ja grillattiin. Treenileiri oli monen mielestä kesän paras viikonloppu. Monet jopa pitivät sitä itse Sotahuuto 2007 tapahtumaviikonloppua parempana. Treenileirillä saatiin aikaiseksi hieno yhteishenki, sekä luotua usko joukon kykyihin. Ryhmä rämä osallistui Suomen suurimpaan bofferointitapahtumaan Sotahuuto 2007:n tapahtuman suurimmalla osastolla, joka käsitti 41 soturia sekä 2 kameramiestä. Osastomme sijoittui tuloksissa kolmanneksi, kahdestakymmenestä joukkueesta. http://kuvablogi.com/blog/1904/18/ Ryhmä Rämä organisoi retken Virossa järjestettyyn Nordic Equinox taistelularppiin 14.-16.9. http://kuvablogi.com/blog/1904/25/ Nordic Equinoxiin osallistui Suomesta 20 soturia. Näistä 13 oli Rämän jäseniä.

Liveroolipelit

Noora Heiskanen ja Mikko Nivaro organisoivat improvisaatioharjoituksia käsittävän viikonloppuleirin Nurmijärven Ahjolassa 5.-7.1. http://kuvablogi.com/nayta/196336/. Tapahtuma oli ilmainen.

Hotelli linnassa oli Rooma/keskiaika tapahtuma johon tarvittiin roolivaatteisiin pukeutuneita edustajia. Carolin Pietrowski (Karkki) kysyi halukkaita Rämäläisiä osallistumaan. Kiitoksena Hotelli tarjosi VIP saunaa ja poreamme tilaansa Rämän käyttöön valitsemanaan iltana.

Historian elävöitys

Alkukeväästä Nurmijärven pajalla jatkettiin haarniskojen takomista. Teräskypäriä valmistui kahdeksan kappaletta, tämän lisäksi valmistettiin suuri määrä olkasuojia ja muita peltisiä haarniskanosia. Rämä teki yhteistyötä koruseppä Juhani Salosen kanssa. Hänelle valmistettiin haarniska ja vastapalvelukseksi hän valmisti pronssista 15 kpl Isoa Rämälogoa, sekä 20 pientä Rämälogoa. Saloselta hankittuja olkasuojia kiinnitettiin Rämän takomiin panssareihin. Kilpiä valmistettiin uusi kahdeksan kappaleen sarja ja ne ovat yleisesti tunnustettu Suomen laadukkaimmiksi. http://kuvablogi.com/blog/1904/10/2/

Sotahuudon jälkeen Tapio Pihonen, Pekka Väisänen ja Ilmari Kuikka rakensivat Onager katapultin. http://kuvablogi.com/blog/1904/21/ Katapultti oli mukana Nordic Equinox tapahtumassa Virossa. Katapultilla ammuttiin virolaisten linnoitusta nyrkin kokoisilla kivillä. Katapultti teki paikallisiin hyvän vaikutuksen.

Muu toiminta

Ryhmä Rämä kutsuttiin vip-vieraiksi Norseman nimisen yhtyeen levynjulkaisukeikalle ravintola Rocktowniin 6.3. Rämä lähetti paikalle edustamaan kymmenen haarniskoitua soturia. http://kuvablogi.com/blog/1904/12/

Hotelli linnassa suoritetun edustuskeikan palkkioksi hotelli tarjosi yksityistilaisuuden saunatiloissaan, jossa oli muun muassa tilava poreamme. Palkkiosta nautittiin 15.07.http://kuvablogi.com/blog/1904/20/

Suomen suurimmassa roolipelitapahtumassa Ropecon 2007:ssä 10.-12.8.Ryhmä Rämä järjesti Yövartio II – liveroolin pukunäytöksen.


Ryhmä Rämä ylläpitää Suomen vilkkainta bofferointiaiheista foorumia forum.sotahuuto.fi, jolle vuoden 2007 loppuun mennessä oli rekisteröitynyt 701 jäsentä.

Roolipeliyhdistys Ryhmä Rämä ry:n vuosikertomus vuodelta 2008

Harjoitukset

Sisäharjoitukset pyörivät Leppävaarassa ympäri vuoden Antti Leivon johdolla. Lisäksi kevään edetessä ja sään salliessa päästiin Ylästöön harjoittelemaan ulkoilmaan. Syksyllä otettiin käyttöön Rämä päivä järjestelmä, jossa joka kuussa käytetään yksi kokonainen päivä harjoitteluun, tai muuhun yhteiseen toimintaan. Syyskuun Rämä päivänä pidettiin harjoitukset Suomenlinnassa. Tähän harjoitukseen osallistui paljon harrastajia myös muista pääkaupunkiseudun ryhmistä.

Vuoden päätapahtumaan Sotahuuto 2008 valmistauduttiin kahdella suuremmalla harjoituksella. 17.5.2008 Joni North organisoi Pääkaupunkiseudun ryhmätreenipäivän Pirttimäessä. Harjoitukseen osallistui 42 henkilöä joista 13 Ryhmä Rämäläisiä. Treenileiriperinne jatkui edellisestä vuodesta ja tämänvuotinen treenileiri järjestettiin Ikkalassa Janne Ronkosen mailla. 6-8.6.2008 pidettyyn harjoitukseen osallistui 21 Rämäläistä. Tässä tilaisuudessa paljastettiin Juhani Salosen valmistama lippusalko, joka tulee kannattelemaan Ryhmä Rämän banneria niin kilpailuissa, kuin juhlatilaisuuksissakin. Varsinaisen lipun valmisti Lauri Lehtoruusu, ja se tuli valmiiksi juuri sopivasti Sotahuuto 2008 tapahtumaa varten.

Kilpailut

Sotahuuto 2008:aan 4.-6.7 osallistuttiin 31 soturin voimin. Tavoiteltu voitto jäi saavuttamatta, mutta tuloksena oli seitsemäs sija noin 30 joukkueesta.

Ropecon 2008 tapahtuman bofferointiturnaukseen osallistui kolme Rämäläistä joista kaksi pääsi finaaliin, loppusijoituksina Aki Uotila kahdeksas ja Antti Leivo hopealla. Joukkueturnaukseen Rämä asetti kolme joukkuetta joista paras pääsi hopealle. Ropeconin musikaalissa nähtiin Rämän värejä, kun Pekka Väisänen esitti musikaalin miespääosaa Rämän tabardissa ja varusteissa.

Rämäläisiä osallistui Orivedellä järjestettyille bofferointitreenileireille. Leireillä järjestettyissä trollball trunauksissa saavutettiin sm-pronssi ja erillisturnauksessa kultamitalli.

Ryhmä Rämä organisoi Suomesta lähteneen osaston Nordic Equinox taistelutapahtumaan Viron Kassinurmelle. Suomalainen osasto koostui 30 taistelijasta, jotka kaikki taistelivat Rämän väreissä. Suomalaiset olivat voittavalla osapuolella.


Muu toiminta

Pajalla toiminta jatkui edellisvuosien tapaan. Keväällä järjestettiin erityinen talkoopäivä jossa valmistettiin varusteita suuremmissa erissä.

Ryhmä Rämä osallistui kotikunnassaan Nurmijärvellä järjestettyyn N’JärviCon tapahtumaan. Ryhmä Rämä esitteli tapahtumassa liveroolipelausta, bofferointia ja varusteitaan.

Sotahuutajien hyödyksi Antti Leivo oli vuoden alussa perustamassa SotahuutoWikiä, johon kollektiivisesti kootaan boffaukseen ja sotahuutoon liittyvää tietoutta.

Marraskuun Rämäpäivänä pidettiin rapujuhlat nurmijärvellä, tähän tilaisuuteen oli kutsuttu myös yhdistyksen jäsenten puolisot. Joulukuun Rämäpäivä pidettiin 6.12 ja päivän teemana oli itsenäisyyspäivän vastaanotto.


Pekka Väisänen Puheenjohtaja

Noudettu kohteesta