Ero sivun ”Rutto” versioiden välillä

Kohteesta Sotahuuto Wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
 
Rivi 1: Rivi 1:
Rutto on sotahuuto 2006 perustettu ryhmä. Tätä ennen on kaksi kaverusta taistellut maahinkaisten reeneissä ja jopa maahinkiasten rinnalla sotahuuto 2005:essä. Voidaankin sanoa ruton olevan maahinkiasten aikaansaannosta. Sotahuuto 2006:essa oli mustaa surmaa levittämässä seitsemän soturia ja seuraavaan mentäessä oli väkimäärä kasvanut kahteentoista.
+
'''Rutto''' on [[Sotahuuto 2006|Sotahuutoon 2006]] perustettu ryhmä. Tätä ennen on kaksi kaverusta taistellut [[Maahinkainen|Maahinkaisen]] reeneissä ja jopa maahinkiasten rinnalla [[Sotahuuto 2005]]:essä. Voidaankin sanoa Ruton olevan maahinkiasten aikaansaannosta. Sotahuuto 2006:essa oli mustaa surmaa levittämässä seitsemän soturia ja seuraavaan mentäessä oli väkimäärä kasvanut kahteentoista.
  
Rutto reenaa säännöllisesti ja muutamat käyvät omiensa lisäksi myös maahinkaisten reeneissä. Rutto onkin kasvattanut itselleen yksilötasoa, jolla on pienestä koostaan huolimatta saanut mainetta. Ruton ryhmätyöskentelytaito on kuitenkin lähes olematonta ja taistelujen aikana saa ryhmän johtajakin lähes poikkeuksesta huomata joutuneensa yksin.
 
----
 
== Ruton saavutuksia: ==
 
== Ruton saavutuksia: ==
  
 +
* [[Ropecon]]in yksilöturnauksen finaalissa (''vuosi?!'') kaksi ruttolaista. Sijoituksia en muista.
 +
* Ropeconin ryhmäturnauksessa (''vuosi?!'') Rutto sioittui toiseksi.
 +
* [[Sotahuuto 2007]]:n yksilöturnauksen voitto
 +
* [[Sons of Perkele|Perkeleen]] haastevoitto vaikka vastustajalla lähes kaksinkertainen ylivoima.
 +
* Sotahuuto 2006: kuudes sija
 +
* Sotahuuto 2007: kuudes sija
 +
* [[Sotahuuto 2008]]: Arvatkaapa..
  
Ropekonin yksilöturnauksen finaalissa kaksi ruttoa. Sioituksia en muista.
+
[[Luokka:Bofferointiryhmät]]
 
+
[[Luokka:SH06-ryhmät]]
Ropekonin ryhmäturnauksessa rutto sioittui toiseksi.
+
[[Luokka:SH07-ryhmät]]
 
Sotahuuto 2007:n yksilöturnauksen voitto
 
Perkeleen haastevoitto vaikka vastustajalla lähes kaksinkertainen ylivoima.
 
Sotahuuto 2006: 6
 
Sotahuuto 2007: 6
 
sotahuuto 2008: Arvatkaapa..
 
Versio 20. helmikuuta 2008 kello 11.14

Rutto on Sotahuutoon 2006 perustettu ryhmä. Tätä ennen on kaksi kaverusta taistellut Maahinkaisen reeneissä ja jopa maahinkiasten rinnalla Sotahuuto 2005:essä. Voidaankin sanoa Ruton olevan maahinkiasten aikaansaannosta. Sotahuuto 2006:essa oli mustaa surmaa levittämässä seitsemän soturia ja seuraavaan mentäessä oli väkimäärä kasvanut kahteentoista.

Rutto reenaa säännöllisesti ja muutamat käyvät omiensa lisäksi myös maahinkaisten reeneissä. Rutto onkin kasvattanut itselleen yksilötasoa, jolla on pienestä koostaan huolimatta saanut mainetta. Ruton ryhmätyöskentelytaito on kuitenkin lähes olematonta ja taistelujen aikana saa ryhmän johtajakin lähes poikkeuksesta huomata joutuneensa yksin.

Ruton saavutuksia:

  • Ropeconin yksilöturnauksen finaalissa (vuosi?!) kaksi ruttolaista. Sijoituksia en muista.
  • Ropeconin ryhmäturnauksessa (vuosi?!) Rutto sioittui toiseksi.
  • Sotahuuto 2007:n yksilöturnauksen voitto
  • Perkeleen haastevoitto vaikka vastustajalla lähes kaksinkertainen ylivoima.
  • Sotahuuto 2006: kuudes sija
  • Sotahuuto 2007: kuudes sija
  • Sotahuuto 2008: Arvatkaapa..