Ero sivun ”Ruton Iso treenileiri” versioiden välillä

Kohteesta Sotahuuto Wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
(Ilmoittautumislista)
Rivi 342: Rivi 342:
 
| Niko Rautiainen
 
| Niko Rautiainen
 
| Ei ole
 
| Ei ole
| Aracos
+
| [[Kuva:Aracos_thumb.jpg|16px]]
 
| Äänekoski
 
| Äänekoski
 
| Kyllä
 
| Kyllä
 
|-
 
|-

Versio 14. lokakuuta 2009 kello 06.43

Vihtavuoren treenileiri on täällä taas.

Aika

13.-15.11.2009 Paikalle voi saapua jo perjantai-iltana majoittumaan. Itse toiminta alkaa lauantai-aamuna ja loppuu sunnuntaina. Tarkat aikataulut ovat vielä mitä suurimmassa määrin työn alla, mutta varatkaa aika kalenterista jo nyt.

Paikka

Paikkana toimii Vihtavuoren yläasteen liikuntasali. Paikalla on tilaa mitä parhaiten ja sali voidaan jakaa väliverholla kahteen osaan jos sille on esimerkiksi opetuksellisista syistä tarvetta.

Pääpaino leirillä tietenkin tuttuun Ruton tapaan olemaan mätöllä, mätöllä ja mätöllä, mutta opetusta ja muuta kivaa kuitenkin järjestetään. Ohjelmaan tullaan palaamaan myöhemmin.

Ohjelma

(virallista tietoa kaivataan)

Pääpaino leirillä on matsaamisessa.

Leirillä mitellään lauantai-iltana Trollballin Suomen mestaruudesta 2009. Kilpailun johtajana toimii Juhani Salonen (juhani.salonen@gmail.com). Kisa käydään kuuden hengen joukkuein. Tarkemmat säännöt ja kilpailukutsu tulossa tälle sivulle.


Majoitus ja ruokailut

Läheiselle Vihtavuoren kappelille voidaan majoittaa 50 ihmistä ja koko tapahtuman väkimäärä rajoitetaan 100 henkeen.

Jos mielit yöpyä vihtavuoren kappelilla, on ilmottautuminen tälle sivulle välttämätöntä viim. 1.11

Yöpymisestä kappelilla: Turvallisuussysteemien takia meillä täytyy olla kaikista yöpyjistä seuraavat tiedot: Nimi, kotiosote siis myös postinumero ja postitoimipaikka, puhelinnumero, jonkun läheisen nimi ja sen läheisen puhelinnumero (johon soitetaan hätätapauksessa), mahdolliset vaivat kuten epilepsiat ja diabetekset, sekä alaikäisiltä vanhemman allekirjoitus, josta selviää että vanhempi tietää alaikäisen yöpymispaikan. Nämä tiedot tulee toimittaa minulle sähköpostilla mikko.lehto [at] elisanet.fi tai yksärillä (forumnick = mikko) viim. 6.11. paitsi vanhemman allekirjoitus, joka toimitetaan tapahtumaan.


Ruokailut jokainen hoitaa itse, lähistöllä on K-Extra vihtori kauppa, ravintola/baari Vihtahousu sekä Aatami ja Eeva -grilli, joista saa erittäin maukkaita sapuskoja tarvittaessa.

Hinta

Salista tulee kuluja, koska paikalle toivottavasti tulee myös Laukaan kunnan ulkopuolelta osanottajia. Tarkemmat hinnat määräytyvät osanottajien lukumäärän mukaan. Hinta tulee kuitenkin olemaan alle 10€.

Ilmoittautumislista

Tee tähän alustava ilmoittautuminen, niin on helpompi arvioida tulevaa väenpaljoutta.

sija Nimi forumnick Ryhmä Paikkakunta Tarve majoitukselle
1. Antti Lehto LehtoA Camulosin Villikarjut thumb mini.jpg Espoo ei
2. Mikko Lehto mikko Rutto thumb mini.jpg Laukaa olen majoitus
3. Lord Antti Hydén Haiden Rutto thumb mini.jpg jyväskylä kyllä
4. Tero Hietanen Termonator Rutto thumb mini.jpg Laukaa Ei
5. Roope Koivu en omista Rutto thumb mini.jpg Laukaa Ei
6. Miikka Veijola mIIKKA. Maahinkainen thumb mini.jpg Jyväskylä Juu
7. Antti-Pekka Lahti-Nuuttila Ap90 Rutto thumb mini.jpg Jyväskylä Kyllä
8. Miika Kotila Zinkki
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Äänekoski Kyllä
9. Joonas Paananen JP666 Rutto thumb mini.jpg Laukaa Ei
10. Eetu Kinnunen Zenzu
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Äänekoski Kyllä
11. Mikael Kitola Falcata  ??? Jyväskylä Kyllä
12. Ville Halminen Lacery
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Äänekoski Kyllä!
13. Arto Lampila Delvor Maahinkainen thumb mini.jpg Jykylä ei
14. Niklas Hirvelä N.Hirvelä Maahinkainen thumb mini.jpg Petäjävesi Kyllä
15. Miikael Saaristo Jesua Sukaton Maahinkainen thumb mini.jpg Jykylä tuskinpa
16. Juhani Salonen saloneju Graal thumb.jpg Lahti Ei
17. Santtu Ritakorpi PattiJalka Goblin thumb mini.jpg Ylöjärvi Kyllä
18. Iiris Katajamaa ipa Goblin kokelas Orivesi Kyllä
19. Toni Kantoluoto Räyhähenki Graal thumb.jpg Hollola Kyllä
20. Eelis Hirveä E.Hirveä Goblin thumb mini.jpg Tampere Kyllä
21. Ilari Rautiainen Ilarius the shadow Graal thumb.jpg Lahti Kyllä
22. Ilkka Rautiainen Sus scrofa domestica Graal thumb.jpg Lahti Kyllä
22. Lassi Leivo Medal Graal thumb.jpg Lahti Kyllä
24. Eveliina Rintamäki Triks Na Gall Óglaigh Espoo Kyllä
25. Petri Manninen Creenan Maahinkainen thumb mini.jpg Jyväskylä Ehkä
26. Viljami Virolainen Vibelius Na Gall Óglaigh Espoo Kyllä
27. Niko Sammalisto Ince Maahinkainen thumb mini.jpg Jyväskylä Ei
28. Pyry Veteli Pyry Veteli Na Gall Óglaigh Helsinki Kyllä
29. Kalle Heinonen Shadowlionskull Graal thumb.jpg Lahti Kyllä
30. Jani Kantoluoto Lapa Graal thumb.jpg Hollola Kyllä
31. Olli Helppi Ollard Von Helf Graal thumb.jpg Hollola Kyllä
32. Karel Suvitie TMl Maahinkainen thumb mini.jpg Jyväskylä Kyllä
33. Petro Leinonen Leipe Galenit thumb mini.jpg Orivesi Kyllä
34. Touko Leinonen ei käyttäjää Galenit thumb mini.jpg Orivesi Kyllä
35. Katariina Pirttijärvi KatkaChee Camulosin Villikarjut thumb mini.jpg Jyväskylä Jos tilaa on
36. Annika Pores Serea Camulosin Villikarjut thumb mini.jpg Helsinki Jos tilaa on
37. Petteri Kingelin pkpkpk Trauma thumb mini.jpg Vihtavuori Ei
38. Jesse Valkonen lettijeesus69 Trauma thumb mini.jpg Vihtavuori Ei
39. Jarno Vähäniitty Beatific Albergan Assasiinit thumb mini.jpgTiedosto:Ryhmä Rämä thumb mini.jpg Espoo Vuolake
40. Antti Leivo Skylark Albergan Assasiinit thumb mini.jpgTiedosto:Ryhmä Rämä thumb mini.jpg Helsinky Vuolake
41. Aaro Yli-Öyrä Nalfein Camulosin Villikarjut thumb mini.jpg Pirkkala Kyllä
42. Kimmo Kingelin Kibe16 Trauma thumb mini.jpg Vihtavuori Ei
43. Niko Rautiainen Ei ole
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Äänekoski Kyllä