Rotat

Kohteesta Sotahuuto Wiki
Versio hetkellä 31. heinäkuuta 2017 kello 14.42 – tehnyt Mustarotta (keskustelu | muokkaukset)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Malline:Ryhmätiedot

"Rotat ovat lunastaneet paikkansa Suomen boffoskenessä yhtenä halutuimmista liittolaisista. Ilmiömäinen heittokeihäsvyörytys kukistaa kovimmankin sotaloordin. Rottien yönmustat ninjabeduiinit olivat kokoonsa nähden paras oman puolen ryhmä -palautteiden perusteella skirmishryhmien kärkeä."

- Sotahuuto 2016 järjestäjien ryhmäkuvaus


Rotat on vuonna 2013 Lapin ja Vaalan alueelta muodostettu ryhmä, jonka pääasiallisena aseina toimivat heittokeihäät. Ryhmä pystyy toimimaan kentällä monipuolisesti joko omana osastonaan tai linjaryhmän tukiyksikkönä. Ryhmä on myös useampana vuonna kunnostautunut saattoskenaarioissa armeijoiden johtohahmojen neutralisoinnissa heittokeihäillä. Osa jäsenistä oli mukana sotahuudossa Lumiristi-joukkueessa vuonna 2005. Tämän jälkeen Rotat toimivat joinakin vuosina muutaman hengen vahvuisena skrmish-ryhmänä osana Leviattaania, ennen kuin ryhmä perustettiin virallisesti vuonna 2013. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ryhmä rakentaa kaikki varusteensa itse.

Sijoitukset Sotahuudossa

Vuosi 2013 Pistesija 18 viiden hengen vahvuudella. 1 disglooria-maininta. Armeijan sijoitus 3.

Vuosi 2014 Pistesija 5 kymmenen hengen vahvuudella. Korkeimmalle sijoittunut skirmish-ryhmä. Eniten glooriaa per taistelija. Ei disglooriaa. Armeijaturnauksen voitto. Armeijan sijoitus 1.

Vuosi 2015 Pistesija 7 kymmenen hengen vahvuudella. Korkeimmalle sijoittunut skirmish-ryhmä. Eniten glooriaa per taistelija. Ei disglooriaa. Armeijan sijoitus 1.

Vuosi 2016 Pistesija 11 viidentoista hengen vahvuudella. Ei disglooriaa. Armeijan sijoitus 1.

Vuosi 2017 Pistesija 10 kolmentoista hengen vahvuudella. Ei disglooriaa. Eniten glooriaa per taistelija. Eniten paras per taistelija-mainintoja. Oman armeijan parhaiten sijoittunut ryhmä. Armeijan sijoitus 4.


Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Kuva: Jenna Marttila, 2016

Sanottua

"Kovan tason revohka. Jouduin kertaalleen rynnäkönne keskelle ja olo oli kuin pesukoneeseen olisi joutunut. Sekunnissa tuli laskujeni mukaan valehtelematta neljäsataa osumaa. Todella korkean yksilötason joukko."

"Ylivoimaisesti upein heittokeihäänheitto jonka olen ikinä nähmyt. Tuntui ihan mahdottomalta. Nuolen nopeudella kaukaa tarkasti rintaan. Aivan mieletön. Eestäpäin saan nuoletkin usein torjuttua. Tohon ei ollut mitään mahdollisuutta. Ihankuin achilles troijaleffassa."

"Upeaa toimintaa, ja olitte kyllä muistiin jäävä porukka. Heittokeihäitä on nykyisin vähän kaikilla, mutta vain rotilta saa vastaan keihässateen."

"En oo koskaan pelästyny heittokeihäitä. Paitsi yhdessä kenttäskenussa, teidän tosiaan pimensivät taivaan. Jännätti."

"Pienemmälle vois laittaa niitä aimhaxei, naamani arvostaisi..."

Muuta

Ryhmän Youtube-kanava: https://www.youtube.com/channel/UC8jlGriuPAlH23nH8Z_Kvdw

Ryhmän Facebook-profiili: https://www.facebook.com/RottainKlaani

Graalin Hurttien tekemä haastattelu: http://graalinhurtat.nerd.fi/tag/rotat/