Rotat

Kohteesta Sotahuuto Wiki
Versio hetkellä 4. elokuuta 2016 kello 12.48 – tehnyt Mustarotta (keskustelu | muokkaukset)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Malline:Ryhmätiedot

Rotat on vuonna 2013 Lapin ja Vaalan alueelta kasattu ryhmä, jonka pääasiallisena aseina toimivat heittokeihäät. Ryhmä pystyy toimimaan kentällä monipuolisesti joko omana osastonaan tai linjaryhmän tukiyksikkönä. Ryhmä on myös useampana vuonna kunnostautunut saattoskenaarioissa armeijoiden johtohahmojen neutralisoinnissa heittokeihäillä. Osa jäsenistä oli mukana sotahuudossa Lumiristi-joukkueessa vuonna 2005. Tämän jälkeen Rotat toimivat joinakin vuosina muutaman hengen vahvuisena skrmish-ryhmänä osana Leviattaania, ennen kuin ryhmä perustettiin virallisesti vuonna 2013.

Sijoitukset Sotahuudossa

Vuosi 2013 Pistesija 18 viiden hengen vahvuudella.

Vuosi 2014 Pistesija 5 kymmenen hengen vahvuudella. Korkeimmalle sijoittunut skirmish-ryhmä. Eniten glooriaa per taistelija. Ei disglooriaa. Armeijaturnauksen voitto.

Vuosi 2015 Pistesija 7 kymmenen hengen vahvuudella. Korkeimmalle sijoittunut skirmish-ryhmä. Eniten glooriaa per taistelija. Ei disglooriaa.

Vuosi 2016 Pistesija 11 viidentoista hengen vahvuudella. Ei disglooriaa.


Tiedosto:Ryhmäkuva1.jpg
Kuva: Jenna Marttila, 2014

Sanottua

"Ylivoimaisesti upein heittokeihäänheitto jonka olen ikinä nähmyt. Tuntui ihan mahdottomalta. Nuolen nopeudella kaukaa tarkasti rintaan. Aivan mieletön. Eestäpäin saan nuoletkin usein torjuttua. Tohon ei ollut mitään mahdollisuutta. Ihankuin achilles troijaleffassa."

"Kovan tason revohka. Jouduin kertaalleen rynnäkönne keskelle ja olo oli kuin pesukoneeseen olisi joutunut. Sekunnissa tuli laskujeni mukaan valehtelematta neljäsataa osumaa. Todella korkean yksilötason joukko."

"Upeaa toimintaa, ja olitte kyllä muistiin jäävä porukka. Heittokeihäitä on nykyisin vähän kaikilla, mutta vain rotilta saa vastaan keihässateen. =D"

"En oo koskaan pelästyny heittokeihäitä. Paitsi yhdessä kenttäskenussa, teidän tosiaan pimensivät taivaan. Jännätti. :D"

Muuta

Graalin Hurttien teettämä haastattelu ryhmästä: http://graalinhurtat.nerd.fi/tag/rotat/