Perkeleen Kohortti

Kohteesta Sotahuuto Wiki
Versio hetkellä 28. marraskuuta 2013 kello 12.46 – tehnyt Jackal (keskustelu | muokkaukset)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Malline:Ryhmätiedot

Perkeleen Kohortti oli alunperin kaveriporukka, joka tuotti suljettuja pienimuotoisia larppeja ja harrasti muutenkin kaikenlaista roolipelausta ja fantasiaa. Myöhemmin, verkoston laajentuessa ja jäsenmäärän kasvaessa vuoden 2005 paikkeilla, bofferointi alkoi hiljalleen saamaan vahvaa sijaa jo suositun larppaamisen ohella. Nopeasti kantautui tieto Sotahuuto-tapahtumasta ja vuoden 2006 taistelutapahtuma olikin Perkeleen ensimmäinen kokeilu järjestytyneen taistelun saralla. Tällöin ryhmä sai myös vakiintuneen nimensä, joka juontaa juurensa johonkin täyden satunnaisuuden ja puolaliettualaisten jumalten palvonnan, tuon vuoden Sotahuudon tarinataustan mukaan, välillä. Perkele ryhmänä ei varsinaisesti ole yhtenäinen paikkakunnan suhteen, vaan sen jäsenet tulevat ympäri Suomea. Se on osallistunut Sotahuutoihin vuosina 2006, 2007, 2008 ja 2009. Ryhmän panssarointi on nykyään raskasta (panssarimäärän painottuessa 1. kohortille/raskaalle) ja pääasiallisena aseistuksena miekat, kirveet, kilvet sekä pitkät keihäät ja hilparit (ja punainen goblin bone crusher). Panssarointi on kuitenkin lisääntymässä ja käytössä on isot kilvet.

Aiemmat tapahtumat ja Perkele

  • Sotahuuto 2006 muistetaan legendaarisista karvabuutseista, 'perkele' kilvestä ja huonoimmasta varustuksesta koskaan. Ainoa yhtenäinen asia taisi olla vain musta väri, eikä oikein sekään. Lähinnä haalea, mutta opettavainen esitys. Nimenä toimi tällöin vielä Sons of Perkele.
  • Vuonna 2007 ryhmä käytti jo vakiintunutta nimeä Perkeleen Kohortti, mutta jatkoi taas 2008 vanhalla nimellä. Tuon vuoden sotiminen olikin jo paljon parempi suoritus, ryhmällä ollen yhtenevät tabardit ja varustus sekä panssariakin oli haalittu jonkin verran kasaan. Vaikka kuolema korjasikin aika usein, oli skouttijohtaja lähes aina skenaarionlopussa varastanut ties minkäkin ryhmän tai armeijan lipun. Osallistujamäärä nousi yli tuplamäärään luvusta yhdeksän aina 21 asti.
  • Sotahuuto 2008 aiheutti pelonsekaista kunnioitusta ryhmää kohtaan. Keihäät olivat pitkiä, kilvet isoja ja miehet rautaa, rautaan pukeutuneena. Lippuja vietiin entiseen malliin, miltei paremminkin ja kuolleita oli hitusen vähemmän. Turpaan annettiin sekä otettiin ja linjoja murrettiin. Keihäät saivat kiitosta ja valitusta, liekö olleet liian turvallisesti pehmustettuja "laavapalloja". Porukkaa oli kasassa 28 soturia + huoltojoukkoja.
  • Kohortin yhteistreenit järjestettiin kevättalvella 2009 satunnaisten ilmoittautujien sekä Graalin Hurttien kanssa. Tunnelma lämmin, vaikka Perkeleen tottumusten mukaan taisteltiinkin välillä lumihangessa kahlaten.
  • Rähinäriäkäsy 2009 sai vieraakseen kourallisen oravannahkoihin naamioituneita, pelottomia sotureita tukemassa naapuriystäviään. Yhdessä Pohjan Väen kanssa sakkia saatiin kasaan lähes kaksikymmentä vajaasta ilmoittautumisesta huolimatta.

Sotahuuto 2009

Perkeleen Kohortti tuskin pysyy nahoissaan odottaen vuoden 2009 sotimista ja verenvuodatusta. Käärmesoturit eivät aio tällä kertaa tarjota parhaita selkäpalojaan, vaan kylmää terästä isompana, vahvempana, raskaampana ja voitokkaampana kuin koskaan ennen...

Lupausten mukaan Perkeleen Kohortti piti 36 soturin voimin vahvan ja jyräävän linjan keihäineen ja selustajoukkoineen. Kuolemisprosentti oli aikaisempiin vuosiin verrattuna ällistyttävän pieni, sillä lähes poikkeuksetta vähintään 60% joukoista jäi henkiin ja oli ryhmänä toiseksi eniten hengissä selvinneitä porukoita. Kohorttiin luotettiin vaikka reagointiaika olikin välillä turhan pitkä ja niin komento kuin linjakin jääti. Kiitosta valui niin osuman ottamisesta kuin antamisestakin ja toiminnallaan ryhmä lunasti kolmannen sijansa ja monen ryhmän sekä yksilön luottamuksen oletusarvoisena tiilimuurina. Suuri ihme tapahtui kuin tapahtuikin vaikka hajanaisen porukan treenejä onkin vain n. viisi vuodessa, joihin ei niihinkään moni aina edes pääse. Kolmen vuoden salainen suunnitelma jäi vain kahden sijan päähän ja se osoittautuikin vielä salaisemmaksi neljän vuoden suunnitelmaksi...

Sotahuuto 2010

Perkele lähti suurin suunnitelmin ja hienoin ideoin Sotahuuto 2009 uutta kohti. Vuoden mittaan yhteishenki karisi ja fiilistelyinto laski johtajasekokoilujen ja puutteellisen treenauksen takia. Itse huudossa Perkele taisteli lähes aina voitosta viimeiseen mieheen, pahoissa paikoissa ja historiaa tehtiin jollain tapaa, suurimmalla pudotuksella.

Sotahuuto 2011

Menneistä virheistä nyt keskusteltuina, lähdetään uuteen vuoteen vanhalla tutulla kaavalla, ilman mitään turhia sekoiluja tai takki auki. Varustelua ja panssarointia parannellaan yhä lisää ja toimintaa selkeytetään. Tavoitteena on pitää tällä kertaa hauskaa ja päästä takaisin top-10 joukkoon.

Fantasybattle I - Menneisyyden kaiku

Perkunaksen pojat ja tytöt saapuvat myös Fantasybattleen pääasiassa Lumenorin, mutta myös muiden armeijoiden riveissä. Teemana ovat uskovaisfanaatikot, jotka taistelevat 'Katumus' ryhmässä flagellantteina ja ritareina. Armoa ei anneta kolminaisuuden vihollisille ja vapautus synneistä lunastetaan vihollisen verellä ja pappissankarin armahduksella. Fanaattiset flagellantit tulivat, kärsivät ja katuivat syntejään, joita armahdettiin lumenorin purppuranvärisissä riveissä. Flagellantit keräsivät katseita ja aiheuttivat pelkoa latinankielisellä hourailulla ja ruoskinnalla. Fiilistelystä tulikin myöhemmin 10 eeppistä lisäpistettä, vaikka pisteet olivatkin sivuseikka, niin armahdusta tultiin hakemaan.


Ryhmäkuvaukset vuosien varrelta

2008: "Sons of Perkele on muodostunut isoksi, säännöllisesti päälle hakeutuvaksi linjajyräksi jota vastustajat tietävät varoa. Pitkät keihäät aiheuttivat puistatuksia vastustajissa eikä porukka antanut ylimääräisiä löysiä vastustajille muutenkaan. Perkeleen pojat pitivät paikkansa ilman että heiltä olisi saanut haastettua ilmaiseksi tai heidän lippuaan olisi viety. Ehdottomasti vuoden vakuuttavimpia ryhmiä joka 08 osoitti kuuluvansa Sotahuuto-ryhmien julmimpaan A-luokkaan."

2009: "Monelle ei tullut yllätyksenä, kun Perkele julistettiin kolmanneksi Sotahuudossa, eikä ihmekkään, sillä Perkele tappeli todella kovin panoksin ja voitokkaasti koko Sotahuudon ajan. Perkele lunasti paikkansa Skotlannin selkärankana ja loi uskoa skotteihin vakaalla otteellaan taistelusta. Ensivuodeksi odotukset ovat varmasti kovat, sillä Perkele on osoittanu kuuluvansa Sotahuudon kärkikastiin suorituksellaan!"