Peikkopallo

Kohteesta Sotahuuto Wiki
Versio hetkellä 4. maaliskuuta 2008 kello 18.37 – tehnyt ZamboNet (keskustelu | muokkaukset)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Yleistä peikkopallosta

Peikko- tai örkkipallosta (engl. trollball) on ollut kautta maailman kymmeniä eri mukaelmia larp-, roolipeli- ja pehmomiekkailupiireissä ympäri maailmaa. Tiettävästi peikkopalloa on pelattu muodossa tai toisessa ainakin Suomessa, Ruotsissa, Virossa, Saksassa ja Kanadassa. Itse asiassa näyttäisikin siltä, että siellä missä on pehmeitä aseita, on myös peikkopallo. Yhteistä näille kaikille on yksinkertainen perusidea: kaksi joukkuetta, enemmän tai vähemmän määrätty luku aseita molemmilla joukkueilla ja yksi pallo.

Alla esitetyt säännöt on omaksuttu virolaisesta pehmomiekkailukulttuurista. Poikkeamia säännöissä saattaa olla.


Joukkueen kokoonpano

Jokaisella joukkueen jäsenellä on oma roolinsa, joita on yhteensä neljänlaisia:

  Juoksija (runner) on ainoa joukkueen jäsen, joka saa koskea palloon. Juoksijan on tarkoitus päästä vastapuolen päädyssä sijaitsevalle maalialueelle (joka voi olla esimerkiksi maaliviiva) pallo hallussaan. Onnistuneesta suorituksesta joukkue saa pisteen. Juoksijalla ei ole asetta hallussaan, eikä pallolla ole sallittua torjua.
  Lyöjällä (beater) on hallussaan yhden käden miekka.
  Hakkaaja (basher) käyttää kahden käden asetta - kahden käden miekka, hilpari tai keihäs.
  Suojaajalla (blocker) on käytössään kilpi, mutta ei asetta. 


Peli voidaan pelata joko kokonaisella tai puolikkaalla joukkueella:

Kokonaisen joukkueen kokoonpanoon kuuluu kaksi juoksijaa, kolme lyöjää, kolme suojaajaa ja kaksi hakkaajaa.(yht. 10)

Puolikkaaseen joukkueeseen kuuluu yksi juoksija, kaksi lyöjää, kaksi suojaajaa ja yksi hakkaaja. (yht 6)


Säännöt

Molemmilla joukkeilla on käytössä mahdollisimman identtinen varustus. Kaikilla joukkueen jäsenillä on yksi kestopiste, lukuunottamatta suojaajaa (kilpimies), jolla niitä on kolme. Jokaisesta lyönnistä lasketaan yhden kestopisteen menetys, aseesta tai osumakohdasta riippumatta.

Kestopisteiden ollessa nollassa, pelaaja laskeutuu polvilteen ja laskee hitaasti kymmeneen, jonka jälkeen hän on takaisin pelissä. Vastajoukkueen pelaajan on sallittua pitää miekkaa pelistä pois olevan pelaajan hartialla, jolloin tämä ei voi jatkaa peliään niin pitkään kun miekka lepää siinä. Kymmeneen laskeminen ei kuitenkaan ala sinä aikana alusta; kun lasku on suoritettu eikä kukaan ole pitelemässä kuollutta pelaajaa, tämä voi nousta välittömästi jatkamaan peliä.

Toiseen pelaajaan saa koskea vartalolla. Toista pelaajaa saa pidellä ja estää. Toisen pelaajan saa kaataa jos sen pystyy hoitamaan hallitusti.

Pelin kulku

Peli aloitetaan aina siten, että molemmat joukkuuet odottavat omissa päädyissään. Ensimmäiseksi hyökkäysvuorossa oleva puoli arvotaan. Joukkue, jolla on hyökkäysvuoro saa pallon heti aloituksessa omaan päätyynsä. Mikäli puolustava joukkue voittaa, saa se hyökkäysvuoron seuraavalla kierroksella. Hyökkäävän joukkueen voittaessa se saa pisteen, jolloin hyökkäysvuoro siirtyy puolustavalle joukkueelle. Peli lopetetaan, kun jompi kumpi joukkuesta on saanut sovitun pistemäärän.


Aiheesta muualla