Noin seitsemn veljest

Kohteesta Sotahuuto Wiki
Versio hetkellä 27. helmikuuta 2008 kello 15.25 – tehnyt 193.65.30.123 (keskustelu)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Noin seitsemän veljestä on pääosin Jyväskylän ja Tampereen seudulta ei-säännöllisesti yhdessä treenaava bofferointiryhmä. Noin seitsemän veljestä koottiin ensimmäisen kerran kaikkien aikojen ensimmäiseen Sotahuutoon vuonna 2005 kevyeksi talonpoikais-/reserviläisryhmäksi, tarkoituksena huoleton ilonpito ja hyvä meininki sopivalla pilkkeellä silmäkulmassa. Vuonna 2005 vahvuus oli skenaariosta riippuen 14-18 soturia.

Veljekset kasaavat ryhmänsä uudestaan vuoden 2008 Sotahuutoa varten kiinteällä 17 soturin vahvuudella. Tarkoituksena on pitää viime kerran tapaan hauskaan, mutta tulla tällä kertaa myös kisaamaan voitosta. Ennakkoarvioissa Veljeksiä pidetään jäsenten menneen yksilöturnausmenestyksen perusteella taidoiltaan tapahtuman vahvimpana porukkana. Ryhmätoiminnan sujuvuudesta ei kuitenkaan ole tietoa: viimeksi porukka on nähty kokonaan kasassa vuoden 2005 Sotahuudossa.

Veljekset eivät näillä näkymin aio jatkaa toimintaansa vuoden 2008 Sotahuudon jälkeen, kun suurin osa ryhmästä integroituu takaisin Maahinkaiseen.

Noin seitsemän veljestä -joukkuetta Sotahuuto 2005:ssa

Noudettu kohteesta