McBaelin klaani

Kohteesta Sotahuuto Wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Malline:Ryhmätiedot

McBaelin klaani yleisesti

McBaelin klaani toimii pääsääntöisesti Haapavedeltä, Nivalasta ja Sievistä kotoisin olevien skotlantilaisten urhojen taisteluyksikkönä. Porukan on tarkoitus tulla paikalle omana skirmiporukkana pyörein kilvin ja miekkoin varustettuna. Myöskin kentällä tullaan näkemään suuria kahden käden Claymoreita ja mahdollisesti myös pari hilparia. Ja kun skotlantilaisista on kyse, niin tietenkin kiltit kuuluvat asiaan. (Logo tullaan lisäämän mahdollisimman nopeasti)

Perustaminen

Oma Sotahuutoryhmän perustaminen on jo kauan ollut monen ihmisen haaveena ja sitä yritettiin Haapavedellä vuonna 2007. Huonoin tuloksin. Haapavedeltä ei lähtenyt ketään, sillä kesätyöt ja muut harrastukset painoivat päälle. Nivalassakin tätä yritettiin, mutta lähes samoin tuloksin. Muutama yksilö, jotka olivat olleet myös ainakin yhdessä aiemmassa Huudossa, lähti matkaan itsekseen muihin ryhmiin liittyen.

Syksyllä 2007 asiaan kuitenkin tuli muutos Nivalan ja Haapaveden janttereiden joutuessa kosketuksiin toistensa kanssa erään larpin kautta. Sieltä ajatus yhteistyöstä lähti itämään ja muutamien viikkojen kuluttua pidettiin ensimmäiset yhteiset treenit. Pian myös soturit Sievistä liittyivät tähän skotlantilaisten joukkoon ja urheiden taistelijoiden joukko kasvoi.