Mannun Vartijain kaarti
Sisällysluettelo
Mannun Vartijain kaarti
Mannun Vartijain kaarti on tiheiden metsien ja korkeiden harjujen Itä-Suomesta ponnistava ryhmä. Ryhmä on osa joensuulaista roolipeli- ja larp-yhdistystä Mannun Vartijat ry:tä (www.mannunvartijat.tk)ja vastaa yhdistyksen bofferitaistelupuolesta.
Kaartilla on läheiset suhteet "oppi-isäänsä" Maahinkaiseen niin perustamisensa kuin Sotahuudossa muodostuneen toveruuden kautta. Toisen erityispaikan Mantujen sydämissä saavat Camulosin Villikarjut, joiden kanssa kaartilla oli hirviömäisen hauskaa Sotahuudossa 2007.
Kaarti on perustamisestaan lähtien luottanut enemmän tiukkaan yhteispeliin kuin loistaviin yksilötaitoihin. Tämä filosofia on tähän asti toiminut erinomaisesti ja Mantu onkin saanut kiitosta erityisesti ryhmätoiminnastaan niin ryhmän sisällä kuin muidenkin ryhmien kanssa. Tämän lisäksi kaarti on vuosien varrella osoittanut muuntautumiskykynsä toimimalla äärimmäisen kevyenä tiedusteluryhmänä, kilpiriviin luottavana linjajyystäjänä ja liikkuvuuteen panostavana kevyehkönä lähitaisteluhäröpallona.
Perustaminen ja Sotahuuto2005
Vuonna 2005 hajanainen joukko boffaajia Joensuun ja Polvijärven alueelta kokoontui erään Sotahuuto2005 -järjestäjän, Gnomuksen, yhteenpotkimana treenaamaan keskenään. Paikalle saapuneista vain parilla oli aiempaa kokemusta suuremman mittakaavan bofferitaistelusta, satunnaista boffausta oli kuitenkin lähes kaikilla takana joitakin vuosia. Maahinkaisiin kuuluva Gnomus opetti taistelijanplantuille perusteita ryhmätoiminnasta ja taistelutekniikoista. Hajanainen ryhmä hitsautui nopeasti yhteen ja Sotahuuto2005:ssä nämä ensikertalaiset muodostivat Pohjois-Karjalan Prikaatina tunnetun pienen häröpalloryhmän, jonka päätehtävinä oli tiedustelu ja vihollisen häirintä. Resepti toimi yllättävän hyvin ja täysin pusikosta ponkaissut keltanokkaryhmä kipusi tuloslistan kolmannelle sijalle.
Tapahtuman jälkeen ryhmä alkoi vaivihkaa hivuttautua Mannun Vartijat ry:n suojiin ja kevättalvella 2006 ryhmä liitettiin virallisesti osaksi Mannun Vartijat ry:tä. Samalla ryhmän nimi vaihdettiin Mannun Vartijain kaartiksi.
Sotahuuto 2006 - kaarti syntyy
Heti Sotahuuto2005:n jälkeen ryhmä lähti toteuttamaan tulevaa suunnitelmaansa seuraavan vuoden Sotahuutoa varten, vaikka tapahtuman jatkuvuudesta ei vielä ollut varmuutta. Värväys paikkakunnalta sekä viikoittaiset treenit aloitettiin. Kaartin johdon uudesta ihastuksesta johtuen varustusta ja taistelutyyliä alettiin viemään rivitaistelun suuntaan. Aktiivisten treenaajien määrä kohosi nopeasti ja ryhmän vahvuus kipusi 20:n soturin hujakoille. Sotahuuto2006:n alla kaarti valmisti itselleen aiempaa uljaammat sinivalkoiset asetakit.
Sotahuuto 2006:een Mannun Vartijain kaarti saapui 18:n soturin vahvuudella ja osoitti viikonlopun taisteluiden jälkeen oppimiskykynsä. Keskiraskaasti varustautunut kaarti raivasi tiensä vastustajien läpi kolmannelle sijalle, jääden edellisvuoden tapaan vain pisteen päähän toiseksi sijoittuneesta Maahinkaisesta. Tästä alkoi leikillinen herjanheitto puolin jos toisin "oppi-isän" ja "-pojan" välillä.
Sotahuuto 2007 - McMannut possuilevat
Vuonna 2007 Mannun kaarti yhdisti voimansa Camulosin Villikarjujen kanssa ja palasi taistelutyylinsä puolesta hieman historiassaan taaksepäin. Suuret kilvet unohdettiin ja keihäiden lukumäärää vähennettiin, tilalle otettiin liikkuvuus ja armoton möykytys enemmän tai vähemmän häröpalloa muistuttavassa taisteluryhmityksessä. Taistelumenestys jatkui kevennetystä linjasta huolimatta ja ryhmä osoittikin kevyen ja määrätietoisen lähitaisteluryhmän voiman taistelukentällä. Muutamista karkeista taktisista virheistä huolimatta ryhmä kipusi pistelistoilla sijalle seitsemän.
Suuren inspiraation puuskassa kaartin johto ilmoitti ryhmän tapahtumaan nimellä McMannun klaani, josta saattaa muodostua kantava teema Mantujen taustatarinoille tulevina vuosina.
Sotahuuto 2008
Sotahuutoon 2008 Mantu saapuu x määrällä sotureita ja taistelutyyli on y. Mutta varma tosiasia on se, että Mantu tulee pitämään törkeän hauskaa ja mättämään kaikkia, jotka tohtivat miekan väärälle puolella astua.
