Fantasy Battle

Kohteesta Sotahuuto Wiki
Versio hetkellä 17. heinäkuuta 2009 kello 07.57 – tehnyt 80.186.85.250 (keskustelu) (Kaaoksen Legioona)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Fantasybattle on fantasiahenkinen bofferitaistelutapahtuma, joka tullaan järjestämään ensimmäisen kerran 21.-23.8.2009. Fantasybattlen suositusikäraja on 15-vuotta. Tapauskohtaista harkintaa tullaan siis käyttämään nuorempien osalta. Tapahtuman järjestää roolipeliyhdistys Ryhmä Rämä ry. Fantasybattlella on Sotahuudon-foorumeilla oma foorumiosionsa osoitteessa forum.sotahuuto.fi.

Fantasybattle tapahtumana muistuttaa Sotahuutoa, joskin eläytymispainotteisempana ja kevyempänä. Nimensä mukaisesti tapahtumassa tulee olemaan myös joitakin fantasiaelementtejä. Magiaa tapahtumassa ei tulla kuitenkaan näkemään, ja tapahtuman pääpaino on boffereilla taistelemisella.

Järjestäjät ovat ilmaisseet kuulevansa mielellään etukäteispalautetta, ideoita ja kehitysehdotuksia, jotka voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen fantasybattle@gmail.com

Ryhmät

Fantasybattle-tapahtumaan voi ilmoittautua joko ryhmässä tai yksilönä. Alla olevassa listassa on koottu huhuja ja kuvauksia tapahtumaan osallistuvista ryhmistä.

Maahinkainen

Myös Maahinkaisen joukon on huhuttu saapuvan paikan päälle. Huhupuheet tietävät kertoa puuhapeteistä, smurffeista ja menninkäisistä.

Hispaniolan piraatit

Avoin ryhmä Yarrr!

Kaiken ikäisiä, kokeneita ja kokemattomia, miehiä ja naisia, taistelutahtoisia piraatteja värvätään kuunari Hispaniolaan Fantasybattleen!

Pidetään hauskaa, kiroillaan kuin merirosvot, juodaan "rommia" kuin sienet ja taistellaan viimeiseen piraattiin asti!

Jos tämä tuntuu paikaltasi, olet tervetullut joukkoon hurjaan

Caedo Aeternus - Katumus

Metamelos inducas in pietum, pietas inducas in mortem, mors inducas in ignoscentiam"

Caedo Aeternus, Lumenorin synkin ritarijärjestö. "Katumus" on se porukka, jolle sotilastehtävissä langetetaan perinteisesti inhottavimmat ja likaisimmat hommat. Nämä ritarit seuraajineen ovat kolminaisuuden palvelijoita henkeen ja vereen, ja tekevät mitä ikinä heille siltä taholta osoitetaankaan.


Sanotaan, että ritarihuoneiden keskuudessa "Katumus" olisi kieroonkatsottu ja paheksittu, mutta koskaan eivät he ole rikkoneet uskoaan vastaan, joten kenenkään on vaikea puuttua heidän toimiinsa sillä verukkeella. Syy joukkion fanaattisuuteen on mysteeri, mutta huhutaan että kauan sitten tämän järjestön johtajat lankesivat kauheaan syntiin, ja siitä lähtien on Caedo Aeternus viitannut itseensä "Anteeksiantamattomina", taistellen Lumenorin ja uskontonsa puolesta, saavuttaakseen anteeksiannon ja pelastuksen, sillä niin suuri oli heidän syntinsä, että vielä tänäkin päivänä Katumuksen ritarit maksavat synneistä jotka tehtiin satoja vuosia sitten. Ei olekaan ihme, että kummallisia huhuja liikkuu tämän syrjäytyneen ja uhkaavan ryhmän asioista, eikä asiaa ainakaan paranna heidän säntillinen vaikenemisensa asiasta, saatika sitten veriset flagelantit ja äärimmäisyyksiin menevät uskonnolliset rituaalit. Vain harva tietää keitä nämä miehet oikeasti ovat. Vain harva haluaa tietää.

Ulkonäöltään ryhmä olisi synkkä ja uhkaava: ritareita, munkkeja, flagelantteja. Toiminnaltaan äärimmäisen uskollinen kolminaisuudelle, pääasiassa Aamunkoitolle. Yritämme panostaa huomattavasti ulkonäköön ja tyyliin, jos vain mahdollista. Koko suurin piirtein 20 ja siitä ylöspäin.

Niin, ja sopiksen mukaan Katumuksen olisi mahdollisuuksien mukaan otettava huostaansa kaikki ne jotka langettuaan suuriin synteihin, vielä katuvat tekojaan ja tahtovat armahduksen. Joten jos koet sisälläsi katumusta synneistäsi, voi Caedo Aeternuksen syli ehkä olla sinulle avoin.

"Learning remorse is the first step. The next step is to die for it."

ZOMBIEarmeija

Avoin ryhmä

Energiajuomat on metroseksuaaleille, tosimies tai nainen juo verta ja aivonesteitä. Liity siis sinäkin lordi Racfaul De Morduarin nostattamaan epäkuolleeseen armeijaan joka tuhoaa muut ja itsensä Fantasybattlessa.

Barbaarilauma

Myös. "Lauma" Avoin ryhmä

Kuinka moni teistä tuntee rinnassaan syvää, palavaa halua pukeutua nahkaan ja turkiksiin? Tai olla pukeutumatta? Käyttää ylisuurta, naurettavaa asetta, joka saisi kenet tahansa citymaasturin omistajan kateeliseksi? Ja ketkä teistä ovat kyllästyneet kilpiriveihin, joissa taistelu ratkeaa seisomalla paikallaan? Heitä levypanssarisi ja tornikilpesi laatikon pohjalle, tartu suurimpaan ja ilkeimmän näköiseen bofferiisi ja liity Laumaan!

Kaaoksen Legioona

(lyhyesti Kaaos)

Puetko päällesi liikaa panssaria? Onko umpiteräskypärässä - josta ei parhaassa tapauksessa näe juuri mitään - taisteleminen sinun juttusi? Käytätkö varsiasetta tai kookasta kilpeä + (sääntöjen salliessa) puolentoista metrin varstaa? Onko hienompaa, kuin Kaaosta kutsuen marssia synkeänä rivinä yli keijukaisista, peikonpojista, puolialastomista hipeistä ja muista satumaan sienenpurijahihhuleista?

Jos vastasit myönteisesti yhteenkään edellä olevista kysymyksistä, ja arvioit taidoiltasi sijoittuvasi tapahtuman aikoihin vähintäänkin Asemiesten (ks. vertaisarviointi) joukkoon, kutsuu Kaaos nimeäsi! Lisää itsesi ao. taulukkoon tai ilmoita pyydetyt tiedot sopivassa ketjussa foorumeilla.

P.S. Haarniskan omistamattomuus ei ole este, sitä löytyy lainaksi enemmän kuin jaksat kantaa...

Nick Ryhmä Ase Tarvetta lainapanssarille? Löytyykö panssaria lainaksi muille?
Beatific Tiedosto:Ryhmä Rämä thumb mini.jpg Albergan Assasiinit thumb mini.jpg Keihäs + 2-ase TAI bambutolppahilpari ei kyllä
Kehvo Tiedosto:Ryhmä Rämä thumb mini.jpg Hilpari ei kyllä
Aarimoto Tiedosto:Ryhmä Rämä thumb mini.jpg Albergan Assasiinit thumb mini.jpg puolentoista metrin varsta & tornikilpi ei ei
Ketku Jeremy Ei Ei

Nazgûl

Suljettu ryhmä

Suljettu näin aluksi, mutta jos vielä kevään/kesän mittaan vaikuttaa siltä että yhdeksään mahtuu, niin tulee lisäinfoa julkiselle puolelle. Että kaikki te pimeyden orjat, seuratkaa tilanetta..

-Dwar 'Koira' Wawilainen


Sir Juhana kymmenine aseenkantajineen

Kerrotaan huhuja, että sodan piiskaamalle tanterelle saapuisi kunniaansa näyttämään myös Maa(ilma)nkuulu Sir Juhana aseenkantajineen. Jos nyt jaksaa kiireiltään saapua.



Örkit

Pakkoha niitäki on oltava sankarten miekoille ruuaksi.


Reublandian Vapautta ja Veljeyttä Julistavan Itsenäisyyspuolueen Kalparitarikunta

semisuljettu, äärimmäisen reubaisat yksilöt voivat ottaa yhteyttä foorumien kautta nikkeihin Shroomlord & Einherjer

Reublandian pullopentagrammi nousee SH fabassa, kun Itse Arvoisa Sulttaani Reuben Antagonistos ja Mahtava Tsaari Reubatron saapuvat epäpyhän ritarikunnan ja roskasak... kirjavan armeijansa kanssa levittämään yhteisömme ilosanomaa yli muiden ja Mantujen. Armeijamme koostuu Reublandian urhollisista Narnian ja Mikämikämaan väliltä kokoamistamme sotureista, jotka ovat ilman minkäännäköistä kiristystä tahi uhkailua kokeneet sydämensä asiaksi ja velvollisuudekseen palvella niin paljon rakastamaansa Tsaaria ja Sulttaania.

Achilles & Myrmidonit

Achilles urheine myrmidoneineen on (kenties jonkin pahasti pieleen menneen maagisen rituaalin seurauksena) saapuva taistelutantereelle keräämään kultaa, kunniaa ja kuolemattomuutta. Immortality! Take it! It's yours!