Akatemia

Kohteesta Sotahuuto Wiki
Versio hetkellä 15. maaliskuuta 2016 kello 18.55 – tehnyt OssiGalkin (keskustelu | muokkaukset)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Malline:Ryhmätiedot

Akatemia on pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva joukkue, jolla on etäpesäkkeitä Etelä-Suomen alueella. Joukkuella ei ole pääsyvaatimuksia ja jokainen vähänkin lajista kiinnostunut toivotetaan avosylin mukaan kokeilemaan. Joukkueen vahvuudeksi voidaan lukea ponipolvinen, itsenäiseen toimintaan tähtäävä komentorakenne. Joukkue treenaa kerran viikossa pääkaupunkiseudun alueella. Strategioissaan Akatemia luottaa massiivisiin linjakilpiin ja suureen määrään heittokeihäitä, mutta tarpeen tullen hyödyntää hilpari- ja pitkäkeihäsvarastoaan.

Akatemia osallistui Sotahuutoon ensimmäisen kerran vuonna 2015 Raaseporissa Saksalaisen Ritarikunnan riveissä ja onnistui esiintymään edukseen matalasta keski-iästä, joukkueen uutuudesta ja köykäsestä varustuksesta huolimatta.

Ajantasaisen treenikalaenteri on Nimenhuudossa. Kaikki Akatemian treenit ovat avoimia uusille osallistujille ja halukkaille löytyy aina laina boffereita.