TRAUMA

Kohteesta Sotahuuto Wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Malline:Ryhmätiedot TRAUMA on boffaus ryhmä jonka toiminta aloitettiin vuonna 2008 treenaamalla ja muodostamalla omaa ryhmää tulevaan sotahuutoon kesälle. Ryhmän loi joukko hupaisia kavereita Vihtavuoressa, joista Suurin osa on käynyt harjoittelemassa ahkerasti Ruton treeneissä. TRAUMAn erottaa räikeän oranseista tabardeistaan ja ufoliukureista tehdyistä pyöreistä kilvistään.

Vuoden 2009 sotahuudossa armeijajako osui TRAUMAlle sopivasti siten, että oman puolen armeijaan liittyi treenikumppani Rutto ja muita mahtavia ryhmiä joiden kanssa armeijapuolemme voitti sotahuudon. TRAUMA ylti näin 14 sijaan 32 osallistuneesta ryhmästä.