Alkhelyefh sherab deb sha'er alhers

Kohteesta Sotahuuto Wiki
Versio hetkellä 27. heinäkuuta 2016 kello 14.52 – tehnyt Conan (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Malline:Ryhmätiedot


الخليفة شراب دب شاعر الحرس on vuoden 2012 sotahuutoa varten perustettu uusi Entaliasta ja Turasta koostuva ryhmä, jonka idea kipinöi itsensä aluilleen Epun ja Jantusen kahvitauoilla työaikana. Ryhmä toimii sillä huutajaryhmäpaikalla, jossa alunperin luki tilapäisesti Tura, sillä nimi, lippu ja ulkonäkö olivat vasta kehitteillä vuoden 2012 huutosysteemin jo auettua. Älkää puhuko meistä Turana tai Entaliana, koska tämä ryhmäkokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa.

Ulkonäkö ja tunnistaminen

الخليفة شراب دب شاعر الحرس -ryhmälle oli helpointa ja yksinkertaisinta päätyä käyttämään pääosin sitä varustusta, jota Turan Lihapullaliitto-projekti vuonna 2010 käytti. Tunnistusvaatteina ovat valkoiset housut ja turbaani, sekä oranssi kangasvyö. 2010 Lihapullaliittoon osallistuneilla on entuudestaan vihertävänruskeat pellavatunikat, nyt myöhemmin tunikansa tekevät ryhmän jäsenet käyttävät väreinään tummasta ruskeasta tai lähes mustasta vaaleanruskeaan tai jopa vihertävään ja harmaaseen sävyttyviä tunikoita. Vaihtoehtona on myös käyttää rengaspaitaa tai tunikan sävyistä kangaspanssaria tunikan tilalla.

Kilpikankaat ovat valkoiset ja niissä on vihreä kuunsirppi. Lipussa on valkoisella pohjalla toisella puolella vihreä profeetta Muhammedin miekka, toisella vihreä puolikuu. Oletettavasti lippuun tulee myös vihreät reunukset tai arabiankielistä tekstiä.

Saavutukset Sotahuudossa 2012

Läpi sateen ja mudan rämmimme puolustaessamme kotejamme julmilta riistäjäkristityiltä - emmekä lainkaan tuloksetta: Taifan armeija voitti Rämän pokatessa ykkössijan, Sherab Deb toisen, Muerte kolmannen ja Kylähullut neljännen sijan.
Tiivis yhteistyö ja hyvä meininki taisivat näkyä muuallekin, sillä Sherab Debiä kiitettiin lopulta myös Vuoden Sotahuutoryhmä -palkinnolla.
Vuoden 2010 Lihapullaliiton tapaan (sama pukukoodi) pokasimme myös palkinnon eläytymisestä ja pukeutumisesta. Toivomme, että esimerkkimme saa muutkin ryhmät innostumaan keskiaikaisen muodin saloista. Alkuperäisiä kaavoja löytää kun etsii, vaatteiden teko ei todellakaan ole vaikeaa ja niissä liikkuminen on helppoa ja mukavaa. Tänä vuonna kahdella meistä oli koko tapahtuman ajan ruoat, jotka oli tehty ajanmukaisilla resepteillä (vaikkakin nykyaikaisessa keittiössä) ja viiden hengen voimin valmistimme lauantaina illalla halal-lammasta, jota saimme tarjoiltua osalle tapahtuman väestä (suurimman osan kylläkin Maahinkaiselle <3).

الخليفة شراب دب شاعر الحرس, sen ääntäminen sekä muuta irrelevanttia

Latinalaisittain kirjoitettuna "alkhelyefh sherab deb sha'er alhers"
(turan kielidiletantin qMp:n tulkinnan mukaan foneettisesti [ʌlkχalɪ:ʋ ʃɛrab dɘb ʃaɛ'eɽ͡r elħaras] - suhtautukaa kriittisesti)

Tuttaville شراب دب, eli Sherab deb. (eli siirappinallet)
Mainittakoon myös, että jostain syystä aivan kaikki internetin translaattorit eivät osaa kääntää sanaa sherab oikein sanan deb yhteydessä. Väärinkäsityksiä välttääksemme: emme kehoita nimessämme "juomaan karhua".
Näin jälkikäteen lienee sopivaa myös kertoa, että sen tuli tarkoittaa Kalifi Siirappinallen Runoilijakaarti, mutta kämmäsin täysin unohtaessani viimeisen sanaparin "al" -artikkelin viimeiseen sanaan, eikä toiseksi viimeiseen. Hups.
-qMp