Sotahuuto

Sotahuuto-wiki

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sotahuuto on vuosittain Suomessa järjestettävä bofferointitapahtuma. Tapahtumaan osallistuu satoja taistelijoita ja väkimäärä on tähän mennessä aina kasvanut runsaasti. Tapahtumassa on ollut jo yksi ulkomaalainenkin ryhmä mukana.

Sotahuutoa järjestää vaihteleva joukko. Sotahuutoa varten on perustettu Sotahuuto ry.

Sotahuutoon osallistutaan ryhmissä, joiden koko on ollut alle kymmenestä yli viiteenkymmeneen. Tarvittaessa pieniä ryhmiä voidaan yhdistää suuremmiksi ja yksittäisenä taistelijana osallistujat liitetään joihinkin olemassaoleviin ryhmiin. Ikäraja tapahtumaan on 15 vuotta. Tapahtuma on aloittelijaystävällinen.

Sotahuudossa ryhmät jaetaan kahteen suureen armeijaan ja osa ryhmistä sijoitetaan palkkasotureihin, eli niiden armeija vaihtelee skenaariosta toiseen. Sotahuuto pelataan noin vartista puoleentoista tuntiin kestävissä skenaarioissa, joten peliteknisen kuoleman jälkeen voi jatkaa taistelua seuraavassa skenaariossa. Sotahuudossa lasketaan ryhmille pisteet saavutettujen tavoitteiden ja kärsittyjen kuolemien mukaan.

Sotahuudot:

Tapahtuma Paikka Järjestäjä Osallistujamäärä Voittaja Kuvaus
Sotahuuto 2005 Jyväskylä Maahinkainen >200 Wanainmaa Ensimmäisen sotahuudon teemana Albigenssiristiretki.
Sotahuuto 2006 Hyvinkää Ryhmä Rämä 250 El Muerte 1409-1411 Teutonit vs Puola-Liettua. Kiertopalkinto otettiin käyttöön.
Sotahuuto 2007 Espoo, Pirttimäki Rynskin Liskounioni ja muutama örkki 370 El Muerte Satavuotinen sota. Myös virolaisia mukaan.
Sotahuuto 2008 Ruotsinpyhtää Maahinkainen (ja muutama veljes) 500 Kuolan Kaarti Baltian ristiretket. Uudistuksina jako neljään armeijaan, rajallisen respawnin skenaariot sekä linnoitus.
Sotahuuto 2009 Orivesi Galen/Wanainmaa 550 Maahinkainen Ruusujen sota. Uudistuksena jako kuuteen armeijaan.
Sotahuuto 2010 Masku Harmaasudet 557 Maahinkainen Balkanin konfliktit.
Sotahuuto 2011 Muurame Maahinkainen 550 Special Orc Service Italia 1000- ja 1100-luvut.
Sotahuuto 2012  ? Kuolan kaarti  ?  ?  ?


Edellisten vuosien kootut tulokset

Sijoitus Lippu Joukkue 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 Kokonaispisteet
1. Kuva:Maahinkainen_thumb_mini.jpg Maahinkainen Kuva:hopea_pieni.jpg(30,8) Kuva:hopea_pieni.jpg(33) 4.(30,6) 11.(18) Kuva:kulta_pieni.jpg(80) Kuva:kulta_pieni.jpg(72,5) 14.(16) 280,9
2. Kuva:Kuolan_kaarti_thumb_mini.jpg Kuolan Kaarti 9.(8,4) 5.(19,2) 5.(25,6) Kuva:kulta_pieni.jpg(70) Kuva:hopea_pieni.jpg(68,2) 11.(19) Kuva:hopea_pieni.jpg(61,6) 272
3. Kuva:SOS_thumb_mini.jpg Special Orc Service 8.(10,4) 7.(14) 10.(12,1) Kuva:pronssi_pieni.jpg(52) 7.(36,4) 21.(9) Kuva:kulta_pieni.jpg(72,5) 206,4
4. Kuva:Camulosin_Villikarjut_thumb_mini.jpg Camulosin Villikarjut 15.(1) 8.(11,7) 9.(14,4) 6.(34,5) 4.(52,2) 4.(46,8) 7.(32,2) 192,8
5. Kuva:Rutto_thumb_mini.jpg Rutto - 6.(16,5) 6.(22,5) 5.(38,4) 6.(40,5) 8.(28,6) 6.(36) 182,5
6. Kuva:El_Muerte_thumb_mini.jpg El Muerte - Kuva:kulta_pieni.jpg(40) Kuva:kulta_pieni.jpg(50) 17.(12) 28.(5) Kuva:pronssi_pieni.jpg(54) 12.(18) 179
7. Kuva:SOP_thumb_mini.jpg Sons of Perkele - 10.(7,7) 8.(16,9) 8.(27,3) Kuva:pronssi_pieni.jpg(60) 29.(1) 4.(46,8) 159,7
8. Kuva:TURA_thumb_mini.jpg TURA - 16.(1) 20.(1) 9.(24) 9.(28,8) Kuva:hopea_pieni.jpg(61,6) 8.(28,6) 145
9. Kuva:Ryhmä_Rämä_thumb_mini.jpg Ryhmä Rämä 6.(15) 14.(3) Kuva:pronssi_pieni.jpg(36) 7.(30,8) 23.(10) 10.(22) 9.(25,2) 142
10. Kuva:Noin_seitsemän_veljestä_thumb_mini.jpg Noin seitsemän veljestä 10.(6,6) - - Kuva:hopea_pieni.jpg(59,4) - - Kuva:pronssi_pieni.jpg(54) 120
11. Kuva:Entalia_thumb_mini.jpg Entalia 4.(21,6) 10.(7,7) 11.(10) 15.(14) 10.(25,3) 9.(25,2) 15.(15) 118,8
12. Kuva:Vishna_Ghrim_thumb_mini.jpg Vishna Ghrim - - Kuva:hopea_pieni.jpg(41,8) 13.(16) 5.(44,8) - - 102,6
13. Kuva:Mannunvartijat_thumb_mini.jpg Mannun Vartijain kaarti Kuva:pronssi_pieni.jpg(26) Kuva:pronssi_pieni.jpg(28) 7.(19,6) 10.(20,9) - - - 94,5
14. Kuva:Goblin_thumb_mini.jpg Goblinit - - - - 15.(18) 7.(32,2) 5.(40) 90,2
15. Kuva:Wanainmaa_thumb_mini.jpg Wanainmaa Kuva:kulta_pieni.jpg(37,5) 9.(9,6) - 24.(5) 11.(22) 27.(3) 24.(6) 83,1
16. Corona Muralis - - - - 21.(12) 5.(40) 16.(14) 66
17. Spartiates Hoplitai - - - - 8.(32,5) 19.(11) 11.(19) 62,5
18. Na Gall Óglaigh - - - - 32.(1) 6.(36) 10.(22) 59
19. Leskentekijät - - 16.(5) 22.(7) 20.(13) 14.(16) 17.(13) 54
20. Kuva:13_komppania_thumb_mini.jpg 13. Komppania - - 14.(7) 4.(45) - - - 52
21. Graalin hurtat - - - - 17.(16) 15.(15) 13.(17) 48
- Kuva:Galenit_thumb_mini.jpg Galenin Veljeskunta - - 13.(8) 14.(15) 19.(14) - 19.(11) 48
23. Kuva:Spitaaliset_thumb_mini.png Spitaaliset Vaeltajat - - - 12.(17) 24.(9) 16.(14) 26.(4) 44
24. Tuonen Korpit - - - 28.(1) 13.(20) 20.(10) 18.(12) 43
- Kuva:CDLC_thumb_mini.jpg Harmaasudet - - 19.(2) 20.(9) 18.(15) 22.(8) 21.(9) 43
26. Kuva:Leviattaani_thumb_mini.jpg Leviaattani - - 12.(9) 26.(3) 22.(11) 25.(5) 22.(8) 36
- Kuva:Tympäisevän_Kylän_Militia_thumb_mini.jpg Tympäisevän Kylän Militia 7.(12,6) 4.(23,4) - - - - - 36
28. Kuva:Tuska_thumb_mini.jpg Tuusan Nuuska - - 15.(6) 23.(6) 27.(6) 17.(13) - 31
29. Ulfnar - - - - - 12.(18) 20.(10) 28
- Jesus Imperator - - - 21.(8) 32.(1) 13.(17) 28.(2) 28
- Kuva:Herrasmiehet_thumb_mini.jpg Herrasmiehet - - - - 12.(21) 23.(7) - 28
32. Kuva:Pohjan_vaki_thumb_mini.png Pohjan Väki - - - - 25.(8) 18.(12) 23.(7) 27
33. Kuva:Morriganin_lauma_thumb_mini.jpg Morriganin lauma - - - - 15.(18) 26.(4) 27.(3) 25
34. Kuva:Trauma_thumb_mini.jpg TRAUMA - - - - 14.(19) - - 19
35. Kuva:Rynskin_Liskounioni_thumb_mini.jpg Rynskin Liskounioni - 13.(4) 18.(3) 19.(10) - - - 17
36. Kuva:Takavasara_thumb_mini.png Takavasara - - - 16.(13) 30.(3) - - 16
37. Aracos - - - - 26.(7) - - 7
38. Selenen jousineidot - - - - - 24.(6) - 6
39. Kylähullut - - - - - - 25.(5) 5
40. - Ultima thule - - - - 29.(4) - - 4
41. - Nikodemuksen Nihdinniittaajat - - - - - 28.(2) - 2
42. - FSC - - - - - - 29.(1) 1

Pisteiden lasku toimii seuraavan metodin mukaisesti: Sijoituksesta saa käänteisen määrän pisteitä ja kärkikymmenikön pisteet kerrotaan ylimääräisellä kertoimella.

Kertoimet: 1. = x2.5, 2. = x2.2, 3. = x2.0, 4. = x1.8, 5. = x1.6, 6. = x1.5, 7. = x1.4, 8. = x1.3, 9. = x1.2, 10. = x1.1


Haluatko mukaan seuraavaan Sotahuutoon? Lue Aloittelijan opas Sotahuutoon.

Aiheesta muualla

  • [1] Sotahuudon virallinen kotisivu.
  • Silver Baguette - Apua Sotahuutoon aikovalle
  • [2] Sotahuudon keskustelufoorumit.
  • [3] Sotahuuto suomenkielisessä Wikipediassa.

Sotahuudolla on IRC-kanava IRCnet:ssä nimeltään #sotahuuto.fi

Henkilökohtaiset työkalut