Pohjanmaan Kaarti

Kohteesta Sotahuuto Wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Malline:Ryhmätiedot

Uutiset

Tammikuussa, 2009.

Järjestetään varustetalkoot, jossa jäsenet saavat oman tabardin ja aseistuksensa.

Helmikuussa, 2009.

Ryhmän jäsenet liittyivät Ryhmä Rämään, ainakin Sh09 ajaksi.

Historia

Pohjanmaan Kaartin jäsenet ovat boffaneet pari kolme vuotta ennen ryhmän perustamista. Ryhmän perustaminen sotahuutoon on ollut usein mielessä, mutta suunnitelmat ovat kaatuneet innostuksen puutteeseen ja huonoon ryhmähenkeen.

2005

Paikallinen boffaus lähti liikkeelle siinä 2005 kesällä, kun eräs d&d:stä ja larppauksesta kiinnostunut löysi sattumalta sotahuuto-nimisen tapahtuman Larp-kalenterista(?) Sen vuoden tapahtumaan hän ei jostain syystä päässyt, mutta alkoi väsätä omia boffereita muutaman kaverinsa kanssa.

Sotahuuto 2006

Varsinainen kiinnostus heräsi vasta 2006 keväällä kun tämä paikallisten veteraani meni ensimäiseen sotahuutoonsa 2006, Ryhmä Rämään paikan päällä värvättynä. Myöhemmin hän kertoi kokemuksistaan muille. Harrastus alkoi kukoistaa.

Sotahuuto 2007

Vieläkään ei saatu tarpeeksi suurta poppoota omaksi ryhmäksi, joten mentiin yksittäisinä sotureina. Paikanpäällä värvättiin kaksi Rämään ja yksi aikaisemmin värvättynä Galeneihin.

Sotahuuto 2008

Paikallisen teräsmiekkailuryhmän Faravidin Sudet jäsenenä sain muutkin innostumaan sotahuudosta ja saimme vihdoin ryhmän kasaan. Paikan päällä yhdistyimme vielä Murheen kanssa. Pääsimme sijalle 18, pistein 683 (aika hyvin ensikertailaisilta)

Sotahuuto 2009

Kun Faravidin susien vanhemmat jäsenet vetäytyivät bofferien tieltä, päätettiin kaveriporukassa perustaa oma ryhmä, Pohjanmaan Kaarti, tavoitteena toimia pienenä linjaryhmänä, joka paikkaa pahimpia aukkoja linjassa. Tunnistat ryhmän pisaramallin kilvistä ja harmaista tabardeista joissa on musta suden/koiran näköinen otus.

Toiminta

Pohjanmaan Kaarti treenaa normaalisti joka lauantai pohjankyrön talolla klo 16.00-18.00 Treeneissä pyrimme pitämään hauskaa boffereilla ilman sen kummallisempia toimintasuunnitelmia.