Oriveden Treenileiri
Sotahuuto-wiki
Oriveden Treenileiri on viikonlopun mittainen bofferointitapahtuma, jossa on niin opetusta kuin vapaampaakin bofferointia. Järjestyspaikkana on Orivesi, joka sijaitsee 40km Tampereelta Jyväskylään päin. Treenileirin suosio on kasvanut jatkuvasti ja viimeisimmällä leirillä oli jo 70 osanottajaa.
Sisällysluettelo |
Oriveden Treenileiri vol.6
Pääartikkeli: Oriveden treenileiri vol. 6
Kuudes treenileiri järjestettiin 24-25.2.2012 ja se oli kaikkien aikojen suurin sisätreenileiri Suomessa (74 osallistujaa). Leiri sijoittui edellisen kerran tavoin hyväksi havaittuihin Oriveden Opiston tiloihin ja majoitus oli edelleen Oriveden seurakuntatalolla. Perjantai-illalle oli varattu seurakuntatalon tilat saapumista ja yöpymistä varten ja ensimmäistä kertaa leirin historiassa "virallinen" ohjelma alkoi jo perjantaina Boffaajan käsikirjan kehityspalaverilla.
Leirin ohjelmajärjestäjinä toimivat Sampo Immonen ja Juhani Salonen. Järjestäjinä toimivat Teea Solala ja JP Venttola, sekä tekniikkaopettajina Joonas Peltokorpi, Joonas Paananen, Antti Lehto ja Antti Hyden. Leiri vietiin läpi lauantain osalta sekaryhmillä ja sunnuntain osalta sotahuutoryhmistä muodostetuilla armeijoilla. Lisäksi viikonlopun aikana nähtiin bofferoinnin promo-videon ensi-ilta, miteltiin Trollballin Suomenmestaruudesta 2012 ja lauantai-iltana järjestettiin bofferointiaiheinen luento, Sotahuuto-visa, sekä perinteinen keskustelutilaisuus, jonka aiheena oli: "Urheilullisuus vs historiallisuus". Trollball SM 2012 -tittelin vei Rutto. Leirin mestaruuden vei sunnuntaina Maahinkaisen armeija.
Oriveden Treenileiri vol.5
Pääartikkeli: Oriveden treenileiri vol. 5
Viides treenileiri järjestettiin 9-11.11.2011. Leirimaksu oli 10 euroa, minkä lisäksi kerättiin osallistujilta vapaaehtoinen kolehti loppujen kulujen maksamisesta. Treenaaminen tapahtui edellisistä leireistä poiketen Oriveden Opiston tiloissa ja majoitus vanhaan tapaan Oriveden seurakuntatalolla. Perjantai-illalle oli varattu seurakuntatalon tilat saapumista ja yöpymistä varten, varsinainen ohjelma kesti läpi lauantain ja sunnuntain.
Leirin pääopettajina toimivat Juhani Salonen ja Sampo Immonen. Pääteemana oli ryhmäytyminen "mini-Sotahuudon" muodossa; viikonlopun taistelut oli rakennettu kokonaisuutta ajatellen Sotahuuto-simulaatioksi tuttuihin skenaarioihin, jotka kaikki pisteytettiin. Vaikka kaikki skenaariot oteltiin sisätiloissa, tiloihin oli sovitettu sisäsaliversiot mm. kukkulanvaltaus-, kohtaaminen metsässä, linna- ja metsärisk-skenaarioista.
Lisäksi viikonlopun aikana miteltiin Trollballin Suomenmestaruudesta 2011 ja lauantai-iltana järjestettiin Sotahuuto-visa ja perinteinen keskustelutilaisuus, jonka aiheena oli: "9/11: Missä ollaan ja minne ollaan menossa?". Trollball SM 2011 -tittelin vei Rutto.
Oriveden Treenileiri vol.4
Pääartikkeli: Oriveden treenileiri vol. 4
Neljäs treenileiri järjestettiin 21-23.11.2008. Leirimaksu oli 5 euroa.
Treenaaminen tapahtui Oriveden yhteiskoulun tiloissa ja majoitus Oriveden seurakuntatalolla. Perjantai-illalle oli varattu seurakuntatalon tilat saapumista ja yöpymistä varten, varsinainen ohjelma kesti läpi lauantain ja sunnuntain.
Leirin pääopettajana toimi Juhani Salonen. Pääpaino oli yleistekniikkatreenauksella ja ennen kaikkea hyvällä yhteishengellä aikaisempien leirien tapaan.
Viikonlopun ohjelma muodostui isossa salissa tapahtuvasta joukkotaistelusta ja samaan aikaan pienemmässä salissa pidetystä tekniikkaopetuksesta. Lisäksi lauantai-iltana miteltiin leirin virallisesta Trollball-mestaruudesta ja myöhemmin illalla seurakuntatalolla pidetystä ohjatusta venyttelystä ja bofferitekniikkaa käsitelleestä keskustelutilaisuudesta.
Oriveden Treenileiri vol.3
Pääartikkeli: Oriveden treenileiri vol. 3
Kolmas Oriveden treenileiri järjestettiin 18-20.4.2008. Leirin vahvuus oli 61 henkilöä yhdestätoista eri ryhmästä.
Aikaisempien leirien tapaan kolmaskin treenileiri pidettiin Oriveden yhteiskoululla. Majoitus- ja yöpymispaikkana toimi Oriveden Seurakuntatalo, joka sijaitsee vajaan kilometrin päässä koululta.
Tapahtuma oli täysin ilmainen kaikille osallistujille, joskin treenileirin aikana kierrätettiin pariin otteeseen vapaaehtoista kolehtikypärää. Treenileirin tuotto käytettiin sataprosenttisesti Orivesiläisen bofferitoiminnan edistämiseksi.
Opetusta ja virallista ohjelmaa viikonloppuna oli lauantaista sunnuntaihin, ja perjantaista lähtien järjestettiin majoitusmahdollisuus seurakuntatalolle.
Leirin pääjärjestäjänä toimi J-P Venttola avustajanaan Juhani Salonen.
Leirillä treenattiin parityöskentelyä ja ryhmätoimintaa sekä uusina asioina pelattiin trollballin SM-turnaus 2008, kokeiltiin uusia sääntöjä (selkäosumasäännön poisto ja umpikypärästä 2 pistettä päähän) ja järjestettiin keskustelutilaisuus Suomen bofferoinnista.
Oriveden Treenileiri vol.2
Pidettiin maaliskuussa 2007 ja osallistujia oli noin 40. Treenileiri oli kahden päivän mittainen ja pääopettajana toimi Joonas Kekkonen. Lisäksi paikan päällä opetti Juhani Salonen. Järjestäjänä toimi Jukka-Pekka Venttola.
Keisari_P:n ottamia kuvia leiriltä
Oriveden Treenileiri vol.1
Yhden päivän mittainen treenileiri, joka pidettiin tammikuussa 2007. Osallistujia oli noin 25, opettajana toimi Joonas Kekkonen. Järjestäjänä toimi Jukka-Pekka Venttola.

