Boffaus ulkomailla

Kohteesta Sotahuuto Wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Boffausta harrastetaan paljon myös ulkomailla. Ihmisillä on kiinnostusta ympäri maailmaa harrastaa turvallista aseellista kamppailua. Yksinkertaisinta se on toteuttaa tekemällä riittävän turvalliset aseet pehmustamalla, ja mahdollisesti rajoittamalla sallittuja osumakohtia. Eri maissa on hyvin erilaisia käytäntöjä joilla taataan turvallisuus, mallinetaan erilaisia haarniskoita ja aseita sekä mahdollistetaan jonkinasteinen tasapuolisuus.

Yleistä vertailusta

Boffauskäytännöt erovat maakohtaisesti melko paljon toisistaan. Kaikki varmaankin lähtee siitä, miksi boffaus missäkin maassa mielletään. Useimmissa maissa boffaus assosioidaan voimakkaasti liveroolipelaamiseen. Boffausta kutsutaankin muualla yleisesti LARP-taisteluksi. Suomessa lajeja pidetään erillisinä.

Suomessa yleensä aseet ovat rumia ja paksuja. Tämän vuoksi niillä voi melko huoletta ladata iskuja päähän (kuitenkin järjen rajoissa). Monissa maissa käytetään joidenkin silmissä kauniimpia lateksisia aseita jotka ovat ohuita ja muistuttavat enemmän esikuviaan. Ne ovat jonkin verran vaarallisempia ja monien maiden säännöissa ei sallita osumia päähän tai niitä ei lasketa.

Myös taistelusäännöissa on suuria eroja. Suomessa käytettävän osumapaikkakohtaisen laskennan lisäksi on käytössä kokonaispistesääntöjä, joissa ei ole väliä, minne osuma laskeutuu. Kokonaispistesääntöjen avulla on helppo eritella eri laatuiset panssarit eri pistemäärillä ja eritehoiset aseet. Lisäksi sallituissa osumakohdissa on eroa, erityisesti sallitaanko osumat päähän vai ei. Näillä kaikilla on luonnosesti suuri vaikutus siihen, minkälaisia varusteita ja taistelutekniikkaa kentällä nähdään. Ennenpitkää taistelijat kuitenkin pyrkivät sopeutumaan mahdollisimman hyvin vallitseviin sääntöihin omilla valinnoillaan.

Yksi asia jossa on myös maakohtaista vaihtelua on verkostoitumisaste. Joissain maissa on suurin rekisteröityneitä yhdistyksiä, jonka puitteissa järjestetään valtakunnallisia tapahtumia. Joissain maissa porukat ovat erillisia ryhmiä joilla on kullakin omat sääntönsä. Luultavasti internetin ja helpottuneen liikkumisen myötä myös verkostoituminen ja organisoituminen tulee kasvamaan.

Alla on selvitystä eri maiden boffauskultturista.

Espanja

(Espanjan soft-fighting-kulttuuri. Lienee enemmänkin pihatouhua ja nörttien puuhastelua? :>)

Kanada

(Bataille Bicolline. Onkohan kellään intoa alkaa selvittämään mitä kanadassa ylipäätään tällä saralla puuhataan? Roolipelihenkisyys lienee mainitsemisen arvoista.)

Latvia

(Nordic Equinoxiin oli tietääkseni alun perin tulossa Latvialainen porukka. Kukaan ei taida olla kuullut tällaisestä ihmeellisyydestä? Mitähän siellä puuhataan? :))

Ruotsi

(Jotain epämääräisiä huhuja ruotsalaisten mahdollisesta sotahuutoon tulemisesta on ollut huulilla. Onko näissä perää? Siltä pohjalta voisi olettaa että siellä jonkinnäköistä kulttuuriakin aiheen tiimoilta on? Ruotsissa ainakin on vahva larp-kulttuuri.)

Saksa

Saksassa järjestettävä Drachenfest on Euroopan suurimpia (ellei suurin) mättötapahtuma / -larppi. Osallistujamäärät mitataan tuhansissa. Osumapisteitä on todella paljon (parhaillaan 25), ja oman pelihahmon kykyjä (esim. noita osumapisteitä) voi boostailla hahmopisteillä, jotka merkitään omaan hahmolappuun. Lisäksi esim. taito kilpien käyttöön vaatii muutaman hahmopisteen syöttämistä kilpiin. Suomalaiset kilvet todennäköisesti kelpaisivat Drachenfestissä, aseistus tuskin. Ehdoton valtaenemmistö suosii lateksiaseita, ja niihin kannustetaan. Päähän ei saa lyödä. Erillisiä skenaarioita ei ole, vaan koko to-su tapahtuma on yhtäjaksoinen tilanne. Kuolleet voivat yrittää spawnata takaisin eloon kesken tapahtuman (melko lähellä Viron mättöjen Walhalla-spawnia). Väki on jaettu useisiin leireihin, jotka voivat vapaasti sotia keskenään ja ryöstää toistensa leirejä. Jokaisella leirillä on myös oma suurbanneri, jonka muut leirit voivat ryöstää. Vain leirit, joilla on oma suurbanneri tallessa ennen viimeistä taistelua, voivat taistella tapahtuman voitosta.

Saksassa pelataan myös Juggeria, eräänlaista peikkopalloa. jugger.de, wikipedia

Slovakia

Slovakiassa on järjestäytynyttä larppikulttuuria, joista löytyy myös mättöpainotteisia larppeja. Kyseisille harrastajille on myös tuttu sana "padded weapon" ja nähtävästi kiinnostusta tulla Sotahuutoon. (tieto peräisin vuoden 2008 alusta)

Tanska

(Tanskankin touhu näytti jokseenkin organisoidulta ja ryhmäpohjaiselta, joskin edelleen roolipelihenkiseltä. Mikä tuntuu olevan yhteistä kaikkialla muualla paitsi Suomessa. Mainittakoon, että Tanskassa on koulu, jossa opetusta annetaan larpin avulla. Tanskassa myös LARP-järjestö Holmgang joka ilmeisesti pohjautuu yhdysvaltalaiseen Belegarthiin.

Tsekki

Tsekeissä järjestetään ainakin joku suurempi taistelutapahtuma. Viime vuonna noin 1000 osallistujaa. ks. SH-foorumkeskustelua ja YouTube-video Larp b5a 2006.

USA

Boffausta harrastetaan SCA-piireissä "lasten rottinkimättönä". Lisäksi on olemassa joitain isoja boffaus/larp-järjestöjä omine paikallisryhmineen. Tällaisia ovat mm. AmtGard, Belegarth ja Dagorhir. Myös Lukrain's Guide to Boffers on käymisen arvoinen.

SCA-boffaus

Lähinnä rottinkiin alaikäisten boffausta. Tavoitteena valmentautuminen rottinkitaisteluun. Säännöt ovatkin käytännössä mukaeltu rottinkisääntöjen perustella.

  • Ohjeet - An Tir Book of Boffer. Erään SCA-porukan boffaussäännöt.

Dagorhir

Dagorhir on vuonna 1977 perustettu LARP- ja boffeointiorganisaatio. Peleissä ja tapahtumissa sen teemana on J.R.R. Tolkienin Keski-Maa.

Dagorhir on järjestänyt vuodesta 1986 asti Ragnarök-taistelutapahtumaa (lähde), joka lienee maailman suurin laatuaan. Tapahtuman koosta engl. wikipediassa 13.3.2008: "Ragnarok XXII in June of 2007 had more than 1,200 attendees, with 601 actually fighting at the height of the event."

Dagorhirin boffaussäännöt poikkeavat aika paljon Sotahuudon säännöistä. Merkittävimpänä erona aseita on useita eri teholuokkia, jotka värjätään omilla väreillään.

Belegarth

Oman wikinsä mukaan määrittelevät itsensä larpaajiksi, mutta painotuksena boffaus/taistelu. Säännöissä isoja eroja Suomeen nähden. Aseet luokiteltu useisiin teholuokkiin ja eri väreillä. AmtWikin mukaan porukka on alun perin kuulunut Dagorhiriin, samoin kuin Amtgardkin.

Lisätietoa:

Amtgard

Muita ryhmiä

Yhdysvalloissa vaikuttaa muitakin LARP-porukoita joiden yhteydessä harrastetaan bofferi- tai lateksimättöä. Näitä on ainakin Darkon Wargaming Club ja IFGS (ks. myös IFGSwiki), Alliance LARP ja NERO International.

Viro

Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Vishna-Ghrimin sotureita Sotahuudossa 2007.

Boffauskulttuuri

Virossa boffausta harrastetaan Larp-henkisesti tai sen yhteydessä. Virolaiset Järjestävät vuosittain suurehkoja tapahtumia kiinteällä paikalla Kassinurmessa Jõgevan seudulla. Tapahtumat Jüriõõ ülestõus ja Nordic Equinox. Alueella on puinen talkoovoimin rakennettu linnoitus, jota rakennetaan edelleen.

Virolaiset boffaussäännöt eroavat suomalaisista merkittävästi. Boffereiden turvallisuus perustuu aseiden keveyteen ja siihen, että päähän tai nivusiin ei saa lyödä. Bofferit tehdään ohuesta bambu- tai muoviputkesta ja päälystetään ohuesti solumuovilla. Ne painavat vain muutaman sataa grammaa ja ovat hyvin nopeita käyttää. Boffereita on toisaalta nopea valmistaa (luultavasti) ja ne ovat luonteeltaan enemmän kertakäyttötavaraa kuin suomalaiset vastineensa. Säännöissä on osumakohtien lisäksi muutakin eroa. Merkittävämpänä on kokonaisosuma- ja panssaripisteet. Ei siis varsinaisia osumakohtia. Näistä asioista seuraa se, että boffeaustekniikka on jonkin verran erilaista kuin suomalaisilla aseilla ja säännöillä.

Virolaiset Sotahuudossa

Virossa on useita virolaisten ja vironvenäläisten larp/bofferiryhmiä. Näitä ovat:

  • Vishna-Ghrim
  • Red dragons
  • Paladiinit?
  • Pita noza? kaksi ryhmää. punakeltaristi, viherkeltaristi... nimet?

Ensimmäiset ja toistaiseksi ainoat ulkomaalaiset bofferoijat olivat virolaisia. Virolaisista boffausryhmistä Vishna-Ghrim osallistui ensimmäisenä ulkomaisena porukkana Sotahuutoon 2007 kymmenen hengen vahvuisena. Vuonna 2008 virolaisosasto olikin sitten 40-henkinen.

Yhdistynyt kuningaskunta

Briteillä ainakin järjestö Lorien Trust muuta tietoa?

Aiheesta muualla